INSTAGRAM

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sarjassa härmärtyvien iltojen pelastaja

mustilanhortensia
Hydrangea paniculata ´Mustila`
ノリウツギ

Esittelin hieman aiemmin hämärtyvien iltojen pelastajana kuutamohortensian täällä.
Nyt yhtä ihastuttava mustilanhortensia on availlut ensimmäisiä kukkiaan.
Voiko kauniimpia kukkia ollakaan?!
Hortensiat ovat  niin mun mieleisiä kasveja.
Kauniita, rauhoittavia ja helppoja.
Niitä löytyy monen kokoisia lajikkeita, eli jokaiseen paikkaan löytyy varmasti sopiva.
Mustilanhortensiasta kasvaa noin 2,5-3 metriä korkea ja yhtä leveä. 
Joten se kaipaa tilaa ympärilleen. 
Hoidoltaan se on todella helppo. 
Kuutamohortensian lailla se ei vaadi mitään leikkauksia.




Olen todella huono ötökkätuntija.
Olisi mukava tietää, kuka tämä kaunotar on?
Kaunis, hän joka tapauksessa on.
Yhtä seesteisen tyylikäs, kuin mustilanhortensiakin.


Kaunista ja leppoisaa viikonloppua!

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


torstai 28. heinäkuuta 2016

Aamuvalossa

 kesäkurpitsa ´Latino FI`
Cucurbita pepo
zucchini
ズッキーニ

Päiväni lähtee parhaiten käyntiin, 
kun saan käydä kierroksen puutarhassani kahvikupin kanssa, ennen töiden aloitusta.
Tällä viikolla onkin ollut todella upeita aamuja.
Aurinko on hellinyt meitä ja luonnon värit ovat kypsyneet kilpaa puutarhan sadon kanssa.

 Pelargonikasvattamo on muuttunut vauvalasta,
lastentarhaksi.



 orvokki
viola
スミレ
Orvokit ovat virkistyneet alasleikkauksen jälkeen.

 Vaahteramäen vaahtera

tarhaomenapuu
Malus domestica
セイヨウリンゴ
Omenoita on tulossa ihanan paljon tänä vuonna.

 Syysleimu
Phlox paniculata
クサキョウチクトウ

Olettekin varmasti huomanneet, että rakastan valkoisia kukkia, perennoissa sekä muissa kasveissa. Pimenevien iltojen tullen, valkoiset kukat saavat vielä enemmän sydämen sykkimään niille. 
Ne loistavat kuin lyhdyt hämärässä.

 kellopeippi
Physostegia virginiana ´Alba`  
ハナトラノオ  アルバ

aitoukonhattu
Aconitum napellus ´Album`
トリカブトアルバム

Meillä alkoikin satelemaan illalla.
Sekin tekee hyvää, helteisten päivien jälkeen.

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

#kesäkukkaLOVE

kerrottu lumihiutale
 Sutera cordata ´Snowflake`
ステラ・コルダータ

Kukkalan Sanna on herätellyt ilmoille #kesäkukkaLOVE-postauksia monessa blogissa.
Todella hauska idea taas kerran Sanna! Tulppaanitorstai sai ikään kuin jatkoa. :)

Kesäkukat ovatkin meille Suomalaisille todella tärkeitä
parvekkeilla, mökeillä, kotipihoissa ja julkisilla paikoilla.
Perennat ja muut puutarhan monivuotiset kasvit halutaan yleensä valita tarkkaan,
koska ne ovat vuodesta toiseen samoja.
Kesäkukilla voi sen sijaan revitellä tai vaihtaa tunnelmaa vuosittain,
ja sesonkikasveilla jopa vuodenaikojen mukaan.

Kesäkukisssa ehdoton lempivärini on valkoinen, 
mutta paljon vaaleanpunaista ja hopeaakin on yleensä joukossa.

Talvetan pelargoneja pitkät rivit autotallissamme,
ne ovatkin ehdottomia kesäkukkasuosikkejani.
Mieheni ihmettelee syksyisin ovatko rivit pidentyneet,
olen muka ihmeissäni mistä uusia pelargoneja tupsahtaa.
Niitä tulee hankittua aina uusia herkkuja lisääkin,
mutta pääasiassa ne lisääntyvät pistokaslisäyksistä, joita teen keväisin.

Orvokit ovat must-ostoksia keväisin.
On ihana, kun halla ei niitä vie mennessään,
ja hyvällä hoidolla niistä on iloa ihan koko kesäksi.

sininata (Festuca glauca,フェスツカ・グラウカ)
ja
 koristeapila (Trifolium repens, シロツメクサ)

Olen aina rakastanut tummalehtisiä ja hopeanhohtoisia kasveja.
Olen kuitenkin aika maltillisesti hankkinut niitä puutarhaani,
vaikka lehtivärit ovat lisääntyneet vuosi vuodelta.
Jotenkin olen mieltänyt ne päässäni moderniin puutarhaan.
Tänä keväänä koin ikään kuin ´valaistuksen` keväisellä Tukholman reissulla.
Naapurissa on kautta aikojen osattu yhdistely ja tyyli, 
niin muodissa, sisustuksessa kuin puutarhassakin.
Puutarhamessuilla sekä taimikaupoissa,
 niin sanottuja mummolakasveja oli yhdistelty taidokkaasti 
heinien ja modernimpien lehtikasvien kanssa.
Sain ikään kuin luvan ja vapautuksen ajatella, että ne sopivat yhteen.
Olin aina aikaisemmin ajatellut, että en osaa päättää mikä tyylini on,
kun haluan vähän kaikenlaista.
Nyt olen päättänyt, että olen vapaampi yhdistelemään asioita ennakkoluulottomammin.


Etukuistin orvokit säilyivät niin hyvinä pitkään,
että vaihdoin kesäisemmät kukat vasta heinäkuussa.
Tai jätin yhden orvokin (Viola, スミレ)
lumihiutaleen (Sutera cordata ´Snowflake`) ja
 kirjomaahumalan (Glechoma hederaceae 'Variegata'カキドオシ バリエガタ) kaveriksi.
Tämä yhdistelmä kestää varmasti pitkään syksyyn, 
eikä säikähdä ensimmäisiä pakkasiakaan.


Pelargoneja (Pelargonium テンジクアオイ)
löytyy joka nurkalta ja kuistilta.
Niihin en ole kyllästynyt koskaan.
Ne ovat vuosien myötä tulleet vähän vänkkäröiksi,
mutta se minua viehättääkin.

Tuo vanha reikäinen potta on löytynyt tontiltamme.
Rinteen alareunalle, metsään on haudattu aikoinaan kamala määrä roskia.
Sieltä löytyy vieläkin kenkiä, lasia, metallinpalasia, avaimia, rikkinäisiä astioita;
kaikkea mikä ei maadu.
Muutaman aarteen olen sieltä pelastanut itselleni.
 Roskien kätkijä ei ole varmastikaan aavistanut, 
että tulevat sukupolvet kaivavat esille heidän roskansa 
ja sijoittavat ne paraatipaikalle pihaan.
Tässä meidän tontilla ei ole ollut taloa, vaan tontti on kuulunut rintamamiestalon pihapiiriin.
Vanha aitta ja liiteri ovat purettu pois, ja tontti oli ilmeisesti eläimien laidunmaata.
Myöhemmin laidunmaan tilalle oli kasvanut sankka kuusikko, 
jonka raivasimme ennen rakentamista.
Nyt me uudisasukkaat jatkamme elämää ja nautimme, 
että voimme säästää edes potan verran tontin historiaa.





Näiden joka vuotisten suosikkien lisäksi kasvatan paljon siemenestä kesäkukkia.
Niistä taidan kertoa lisää toisella kertaa.

Olisi kiva kuulla teidänkin kesäkukkasuosikkinne.
Kommentoikaa tai postatkaa aiheesta.
Myös instassa olisi hauska nähdä kuvia suosikeistanne.
Tägätkää instaan #kesäkukkaLOVE tai/ja #kukkala,
 niin kesäkukkainspiraatiota löytää paremmin.

Helteistä keskiviikkoa!
  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kasvimaan kukkia

ruiskaunokki, ruiskukka
Centaurea cyanus
ヤグルマギク

Kasvimaalle ripsauttelen aina kylvöjen yhteydessä
 myös kesäkukan siemeniä hyötykasvien sekaan.
Monien hyötykasvien kukinnat sen sijaan kannattaisi napsaista pois 
tai käyttää kasvit ennen kukintaa.
Esim. retiisi ja salaatti kannattaa syödä ennen kukintaa.
Kumpikin alkaa maistua hieman puumaiselta, jos ne kasvavat liian pitkään.
Niistä voi myös kylvää uusintakylvöjä pitkin kesää.
Vieläkin ehtii saada uutta satoa.
Myös sipulin kukkavarret voi napsaista salaatin koristeeksi tai maljakkoon.

sipuli
Allium cepa
タマネギ

 isoköynnöskrassi
Tropaeolum majus ´Milkmaid`
garden nasturtium
キンレンカ

Myös krassin kukkia voi syödä,
ne ovatkin kauniita esim. salaatissa.

härkäpapu
Vicia faba ´Red Epicure`
ソラマメ

Hyötykasvit ovat kauniita myös ihan lehdistöltään ja muodoiltaan.
Härkäpavut ja herneet tuovat mukavaa korkeutta hyötytarhan ulkomuotoon.
Köynnöksien tukia voi väsäillä ihan mistä vain,
persoonalliset tuet ovat niitä parhaimpia.
Tässä Vaahteramäen yksi versio köynnöstuesta.
Jämärimat, narua ja pieni saviruukku,
kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa.

Mukavaa viikonloppua!
Tänään näyttää vielä pilviseltä,
mutta huomenna pitäisi alkaa helteet. 
  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ehdottomat kaunottaret

 tarhasarjalilja
Lilium Hollandicum-ryhmä
ユリ ホルランディクム

Liljat ja juurikin valkoiset liljat kuuluvat lempikasveihini.
Heinäkuun lopussa valkoiset kukat ovat pääosassa puutarhassani.
En koskaan kyllästy niihin. 
Alunperin istutin kuusi sipulia näitä valkoisia kaunottaria.
Nyt ne ovat levinneet kauniiksi ryhmäksi, 
josta raaskii ottaa muutamia maljakkoonkin iloksi.


Maljakkoliljoista kannattaa napata heteet pois. 
Ne sotkevat nopeasti pöytäliinan.
Mutta helpolla keinolla tämäkin harmi on pois.



Kaunista päivää! 

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Avomaankurkut

*blogiyhteistyö GreenCare

avomaankurkku
Cucumis sativus
キュウリ

Avomaankurkkusatoa alkaa pikkuhiljaa valmistumaan.
Niin herkullisia kurkkuja ilman kasvihuonetta, tai muita suurempia kommervinkkejä.
Istututin kolme avomaankurkun tainta GreenCaren kasvumaasäkkiin.
Säkin asetin kivelle kasvilaatikoiden viereen.

Kasvumaasäkki on käyttövalmis kasvualusta, 
joka sisältää GroBiootti™ -hyötymikrobeja ja luonnonmukaisen lannoituksen.
Olen tähän asti lisännyt vain vettä.
Myös kurpitsani kasvavat samanlaisissa kasvumaasäkeissä.

Olen iloinen, kun näin helpolla tavalla voi lisätä kasvatustilaa hyötykasveille.

Monet mieltävät avomaankurkut vain säilöntätarkoitukseen.
Mutta itse käytän niitä ihan tuoreeltaan.
Joskus vähän kuorin kuorta pois, jos se tuntuu liian paksulta tai karhealta.
Maku on mitä parhain ja satoa tulee kiitettävästi jo muutamasta taimesta.

Nämä kasvumaasäkit sain blogiyhteistyön merkeissä,
mutta olen käyttänyt näitä samoja säkkejä jo vuosia.
Syksyllä hyödynnän mullan pensaiden alustaan, tuleviin kohopenkkeihin 
tai kompostin kautta uudeksi mullaksi.

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Iltavalossa

tuoksuherne
Lathyrus odoratus
Sweet pea
スイートピー 

Leikkimökkiin ja sen kuistiin osuu iltavalo  kauniisti.
Kuistilla alkavat kylvökukat ja pelargonit kukkia.
Ne hehkuvat heinäkuun lämmössä (tai ovat hehkuneet joinakin iltoina).
Nyt sääennusteet lupaavat heinäkuun hellettä,
sitä me ihmiset sekä kasvit kaipaammekin.

 köynnöskrassi
Tropaeolum majus
garden nasturtium
キンレンカ

Krassin siemenpussi lupasi kermanvalkoista lajiketta.
ja näin hehkuvat kukat olivatkin puhjetessan.
No, ei se mitään. 
Ne ovat olleet kuin auringonpaistetta pilvisinä päivinä.

Australian villi pelargoni
 Pelargonium australe
wild geranium
テンジクアオイ



Ebba Masalinin ihanat opetustauluista tehdyt kortit jaksavat viehättää
leikkimökin "pyykkinarulla".



Daalia 
Dahlia
ダリア

Valkoiset daaliat ovat nupulla.
Niiden kukintaa odotan kovasti.
Olen talvettanut mukuloita monta vuotta autotallissa.
On palkitsevaa, kun kasvit eivät ole kertakäyttöisiä, 
vaan ne ilahduttavat vuodesta toiseen.


Aurinkoista uutta viikkoa!

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Valkoisen lumoa

kuutamohortensia
Hydrangea paniculata ´Praecox`
ノリウツギ

Rakastan valkoisia kukkia.
Niiden viehätys ei ole vuosien saatossa haihtunut. 
Vaikka värikkyyskin piristää joskus,
valkoisten kukkien 
rauhallisuus, valoisuus, tyylikkyys, raikkaus ja puhtaus 
viehättää aina.

Valitettavasti illat ovat alkaneet jo hämärtymään, ainakin sateisina päivinä.
Valkoisten kukkien kauneus korostuu kuitenkin juuri härmärässä. 
Ne ikään kuin valaisevat iltaa.
Kuutamohortensia on yksi hämärtyvien iltojen pelastajista.
Se on nimensä veroinen, kuin kaunis kuutamo.

Kuutamohortensia on mustilanhortensian (Hydrangea paniculata ´Mustila`)
kanssa helpoimpia hortensioita hoidoltaan.
Niitä ei tarvitse leikata oikeastaan ollenkaan. 
Ne pysyvät kauniin muotoisina ja kukkivat runsaasti joka vuosi.
Vaahteramäellä kuutamohortensia on kukkinut jo melkein kaksi viikkoa,
kun taas mustilanhortensia vasta aloittelee kukintaansa.
Niistä kummastakin kasvaa suuret pensaat, 2-3 metriä korkeat sekä leveät.
Joten tilaa niille kannattaa varata tarpeeksi, jotta pensaat pääsevät oikeuksiinsa.
Muiden hortensioiden tavoin ne viihtyvät aurinkoisessa tai puolivarjoisessa kasvupaikassa.


Kaunista sunnuntaipäivää! 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Lempiaika alkamassa

pallohortensia 
Hydrangea arborescens ´Annabelle` 
 アメリカノリノキアナベル

Hortensiat ovat  lempikasvieni kärkipäässä.
Varsinkin pallohortensiat ovat vieneet sydämeni.
Niitä kasvaakin monessa istutuksessa täällä Vaahteramäellä. 




 Tällä viikolla ensimmäiset ´Annabellet` availevat upeita kukkiaan.
Nappasin muutaman jo maljakkoonkin sisälle.
Sielläkin ne kestävät kauan hyvinä, 
niin kuin ulkonakin.
Viime vuonna keräsimme niitä syyskuussakin 
Anopin syntymäpäivien koristeeksi.


Pallohortensia on pensas,
mutta leikkaan sen alas joka kevät, perennojen tapaan.
Leikatut pallohortensiat pysyvät kauniin muotoisina 
ja kukkivat suuremmin kukin.
Pallohortensia tykkää happamasta maasta, niin kuin muutkin hortensiat.
Ja viihtyy puolivarjossa ja auringossa.
Meillä niitä kasvaa vähän joka puolella aurinkoisilla ja puolivarjoisilla paikoilla,
ja hyvin näyttävät viihtyvän.
Varjossa kukat eivät jaksa aueta yhtä hyvin kuin aurinkoisemmassa paikassa.

Jos puutarhassasi ei vielä kasva yhtään hortensiaa,
suosittelisin lämpimästi sopivan lajikkeen hankkimista.
Hortensiat ovat helppoja ja kukkivat pitkään sekä kauniisti.


Mukavaa viikonloppua
ja kauniita päiviä! 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.