INSTAGRAM

lauantai 7. toukokuuta 2016

Vaikuttava Zetas

Osa 1/2
Ulkomyymälä


jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 

Tukholman reissulla koin valtavan elämyksen vieraillessani 
ensimmäistä kertaa Zetasin puutarhamyymälässä. 
Olin haaveillut  jo monta vuotta pääseväni sinne. Eikä haaveilu ollut turhaa, 
Zetas oli todella vaikuttava elämys.

Kuvia kertyi niin paljon,  että jaan Zetasin matkakertomuksen kahteen osaan.
Ensin kiertelemme ulkomyymälässä
ja seuraavassa osassa pääsemme sisälle.

Puutarhan alue ei ole loppujen lopuksi valtavan suuri, 
mutta sen sijoittelu ympäristöön oli todella taidokas.
Monessa puutarhamyymälässä saattaa olla niin sanottu näytemaa, johon on istutettu kasveja.
Mutta Zetasissa puutarhamyymälä ja puutarha olivat yhdessä, kauniisti lomittain.
Näkymät olivat juuri tämän vuoksi rauhalliset.

Puutarha sijaitsi rinteessä, jonka tilankäyttö sai haukkomaan henkeä.
Pengerrykset olivat todella luontevat ja luonnolliset.
Ja kaikkialla oli valtavan siistiä.
Ideoita omaan puutarhaan pystyi poimimaan kaikkialta.



Kaikki kiveykset ja pengerrykset olivat iätöntä ja ajatonta luonnonkiveä.
Myös turveharkkoja oli käytetty istutusten rajauksissa.





Värien sijoittelu oli todella kaunista.
Kaikkialla oli erilaisia väriyhdistelmiä, jotka kuitenkin sopivat loistavasti myös kokonaisuuteen.

Corylopsis 
ヒュウガミズキ




Myös kausikasvit olivat sijoitettu väreittäin, 
unohtamatta ruukkuja ja muita somisteita.



Nimilaput ja vinkit löytyivät helposti.
Kaikki oli harkittua ja mietittyä.

Voiko olla, 
että tuo keltainen kasteluletku ei ole tuossa huolettomasti ihan sattumalta?

Kastelukannutkin katselivat samaan suuntaan.

Olisin voinut katsella näitä myymälän pieniä yksityiskohtia vaikka kokonaisen päivän.
Ne todella tekivät vaikutuksen.
Zetasin puutarhaa on pyöritetty jo vuodesta 1927,
joten hyvät arjen käytännöt ovat muotoutuneet pitkän kokemuksen pohjalta.


Magnoliatモクレン) olivat juuri puhjenneet kukkaan.

Akileija
Aquilegia
オダマキ


kultaesikko
Primula auricula
プリムラ アウリクラ

jouluruusu
Helleborus x hybridus ´White Lady Spotted`
Christmas rose
クリスマスローズ 

alppiruusu
Rhododendron 
ツツジ


päärynä
Pyrus communis 'Esperens Herre'
セイヨウナシ
Tuollainen säleikköpäärynä olisi kyllä saatava...





Katsokaa näiden istutusten luonnollisuutta!
Luontevasti puun alla ja kasveja kukkii koko kesän,
limittäin ja lomitain.
Ja nuo haravoidut sorakäytävät saavat kaiken ihailun.



Zetasilla on paljon loistavia omia tuotteita.
Tässä ruukun suojana oma talvisuoja, 
jossa lukee tietysti kauniisti Zetas.

Täällä jatkui sama rouhea ja luontoon sulautuva linja,
kuin Tukholman messuilla.
Ei muoviruukkuja eikä räikeitä värejä.
Kirkkaita värejä oli harkitusti vain tehosteina ja väripilkkuina.
Yritin saada jo poikani tekemään minulle tuollaisia istutusastioita.
Ei vielä luvannut....

Näin upea myymälä ja menestynyt yritys tarvitsee paljon ammattitaitoista henkilökuntaa.
Mutta ennenkaikkea ahkeran ja työtä pelkäämättömän omistajan.
Zetasin johdossa ovat olleet Victoria Skoglund ja Rikard Skoglund jo vuodesta 1997 asti.
Koko puutarhassa vierailumme ajan 
Victoria kärräsi, nosteli, järjesteli, siirteli ja jutteli asiakkaiden kanssa. 
Hän ei ollut hetkeäkään paikallaan. 
Se on varmasti yksi Zetasin menestyksen avaimista.

keijunkukka
Heuchera

Toivottavasti saitte inspiraatiota omaan puutarhaanne näiden kuvien
 ja tämän piiiiitkän postauksen välityksellä.
Parasta tietysti olisi mennä paikan päälle haukkomaan henkeään 
ja katsomaan kaikkea omin silmin.
Minä ainakin haluan tuonne uudelleen.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun, Blogit.fi blogilistan tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Ihana paikka, minäkin haluan tuonne! Nuo haravoidut sorakäytävät ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä käymään! Sä bongaisit sieltä varmasti vaikka mitä herkkuja...
      Nuo sorakäytävät saavat kyllä kaiken kunnioituksen ja ihailun. Ne haravoidaan varmasti päivittäin.

      Poista
  2. Aivan mahtava paikka. Parkkialue on vähän harhaanjohtava, mutta kun pääsee porteista sisälle, niin voi hyvä ihme millainen taimimyymälä sieltä paljastuukaan. Olisi kiva nähdä joskus Suomessakin yhtä suurella kunnianhimolla ja estetiikalla toteutettu puutarhamyymälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ulkopuolella voi tuntua, että näinkö pieni tämä paikka on. Ja sijainti on myös hauska, keskellä omakotitaloaluetta. Menimme bussilla paikalle. Oli hauska katsella ikkunoista talojen puutarhoja. Yleisesti ottaen ne olivat loistavasti hoidettuja ja omenapuut taidokkaasti leikattuja. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut haahuilla pitkin katuja ja tuijotella pihoihin.
      Tuollainen puutarhamyymälä tarvitsee paljon henkilökuntaa ihan pelkkään ylläpitoon. Suomessa henkilökunnan kalleus ja vähäinen ostovoima ajavat varmasti kompromisseihin. Tukholmassa tuo liikevaihto on varmasti vähän toinen kuin meillä. Toki monia asioita voi toteuttaa ilman rahaakin. Esim. siisteyteen ja taimikyltteihin pitäisi Suomessa kiinnittää erityistä huomiota.

      Poista
  3. Upeasti tuonne on luotu erilaisia toimipisteitä. Selkeä ja kaunis paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeys ja järjestelmällisyys oli ihailtavaa. Kaikki oli mietitty ja mitään ei oltu jätetty rempalleen. Upea paikka!

      Poista
  4. Tämähän on puutarhurin paratiisi, todella upea paikka pelkästään katselemiseen. Ja ostoksiakin on rentouttavaa tehdä noin järjestelmällisessä myymälässä. Esillepanot ovat upeita. Mistä Suomesta löytyisi vastaavanlainen myymälä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella puutarhurin paratiisi. Koko ajan huomasi uusia juttuja. Olisin voinut jäädä sinne päiviksi.

      Poista
  5. Tästä zetas-postauksesta tuli sellanen pakkopäästätuonne-olo :) Aivan ihanalta näyttää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ei auta, vaikka pääsisi kerran... Mä haluun tonne ihan välttämättä uudelleenkin!!

      Poista
  6. Oi, hienolta näyttää kaikki sekä ympäristö että myytävät tuotteet! Ehkä vielä joskus... Ihania keijunkukkiakin, mulla on tänä keväänä joku outo viehtymys niihin. Ne ovat minusta aiemmin olleet lähinnä ihan ok ja ei sen kummempaa. Viime syksynä minulla sitten oli niitä jo ruukkujen syysistutuksissa. Mistähän aina joku kasvihulluus putkahtaa, ihan yhtäkkiä, varoittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihulluudet ovat salakavalia...:)
      Minäkin innostun milloin mistäkin kasvilajista tai -suvusta. Ja sitten on pakko saada niitä vaikka kuinka. Minullakin on ollut keijunkukkakuumetta viime vuosina. Ja ylipäätään olen innostunut erilaisita lehtimuodoista ja -väreistä. Kukat kestävät vain hetken, mutta lehdistä on iloa pidempään.
      Kannattaa mennä käymään tuolla, jos sielläpäin liikkuu. Oli aivan uskomaton paikka!

      Poista
  7. Olisi niin kiva käydä, kiitos esittelystä! Tai kun asuin ruotsissa niin kävinkin joskus. Teitkö kivoja löytöjä siellä, utelen vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sä oot käynnyt siellä ja asunut Ruotsissakin. Nyt ymmärrän monta juttua sun puutarhasta. Sulla on ihan selvästi hieman ulkomaalainen tatsi tohon puutarhan laittoon. Ihan loistava tyyli!!
      Joo, hurahdin yhteen pelargoniaan, pikkuruiseen ginkgoon ja sellaiseen ikkunaan laitettavaan lasijuttuun, johon voi laittaa väliin prässätyn kasvin. Meillä hillitsi hieman ostoksia lentämällä matkustaminen. Onneksi toisaalta... :D
      Jouduin näyttelemään tullille laukun sisältöä ja hetken mietittyään he päästivät mut kasveineni läpi tarkastuksesta. Kylmä hiki ehti nousta kyllä otsalle, näin itseni jo vankilassa...

      Poista
  8. Ihania kuvia! On niin kiva nähdä mihin toinen on kiinnittänyt huomion vaikka samaa matkaa kuljettiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo jännä! Kaikki me katsotaan paikkoja ihan omilla silmillämme. Kuvia on siksikin niin ihana katsella. :)

      Poista
  9. Suvikummun Marja on aiempina vuosina esitellyt Zetasia ja saanut minut suorastaan kuolaamaan kaikkea ihanuutta. Jospa meillekin joskus tulisi tuollainen paikka. Siitä tulisi taatusti monen muunkin pyhiinvaelluskohde, ei vain puutarhaihmisten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin katsotaan sanooko kolmas kerta toden.. Olen vastannut kommenttiisi jo kaksi kertaa ja aina se on hävinnyt ja tullut kaikkea erroria tilalle. Ärggg...
      Minäkin olen Marjan blogin kautta ensimmäisen kerran kuullut koko Zetasista. Se on kyllä kohde, jonne kannattaa varmasti poiketa useamman kerran. Marja ja Intianminttukin olivat ties monetta kertaa siellä, meitä edeltävänä päivänä. Ja varamasti siellä tosiaan viihtyy muutkin kuin puutarhaihmiset. Kahvipaikkakin oli todella kiva. Autokuski voi ainakin mennä rauhassa istumaan kahville, jos puutarhahörhövaimo haahuilee siellä puolipäivää.
      Meidän mukana reissussa oli myös Vääksyn Viherkukan omistajat. He olivat käyneet siellä edellisen kerran yli 20 vuotta sitten. Heille käynti oli myös todella mielenkiintoinen, näkivät Zetasin kehityksen. Viherkukan Seijan kanssa tongimme uusia ja purkamattomia lähetyslavoja. Niistä ne uutuudet löytyivät. :)
      Suosittelen lämpimästi Zetasissa käyntiä, jos sielläpäin liikuskelee!

      Poista
  10. Oi, on kyllä ihanan näköinen paikka. Josko joskun pääsisi itsekin vierailulle. Onneksi edes kuvien kautta pääsee visiitille, tulee ainakin halvemmaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien kautta tulee tosiaan halvemmaksi. Tai kyllä meilläkin aika hyvin rahapussin nyörit pysyivät kiinni, kun olimme reissussa lentäen. Se on hyvä hillitsijä. :) Kasveja tietenkin saa täältäkin, enkä kasvitautien pelossa ihan kauheasti tykkää ostaa kasveja ulkomailta. Pari ruukkukasvia tosin lähtivät mukaan.
      Jos olisin ollut pakettiautolla, varmasti muuta härpäkettä ja rekvisiittaa olisin raahannut kotiin.
      Onneksi ideat eivät painaneet eivätkä kevennyttäneet rahapussiakaan. Niitä sieltä todella sai yllinkyllin.

      Poista
  11. Ihanan näköinen paikka! Mikä on osoite? Oliko tuonne helppo mennä? Ja arvaas mitä, se Japanin riippukuusi jonka talvehtimista meidän leveyksillä kanssasi pohdimme, selvisi hienosti viime talvesta. Se puskee nyt ihanaa vihreää havua joka oksaan. Oih ihanaa!!! Pistettiin kompostia talveksi oikein kunnolla juurien päälle ja suojattiin runko kaniltamme ja palkinto tuli. Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä näkee tarkempaa tietoa Zetasista: http://www.zetas.se/
      Me menimme metrolla ja bussilla paikalle, Tukholman keskustasta. Kukkala-blogin Sanna oli meillä reittioppaana, kun oli käynyt siellä aiemminkin. Mutta ei sinne vaikeaa ollut löytää.
      Mahtavaa, että Japanin(muistaakseni lehti-)kuusi on säilynyt hengissä vaikean talven yli. Anoppinikin istutti sen puutarhaansa, ja siinä lupailtiin muistaakseni menestymistä vain I-vyöhykkeelle. Mutta niin se anopinkin lehtikuusi on täysissä voimissa ja kauniin vihreä.
      Teidän suojauksenne varmasti auttoi myös asiaa. Kyllä on varmasti iloinen olo, kun saa kokea tuollaista onnistumista.
      Minulla on aika monta kasvimenetystä tullut viime talvena. Ensin märkyys ja sitten kamala pakkanen, ilman lunta, verottivat monta aika vanhaakin kasvia. Mutta ei sille aina vaan voi mitään. Vaikka harmittaa, on kestettävä välillä tappioitakin. Sellaista tämä puutarhanhoito on...

      Poista
  12. Hienoja kuvia upeasta paikasta! Kun seuraavan kerran käyn Ruotsissa autolla, niin Zetas on ehdottomasti yksi käyntikohteista mielenkiintoisen postauksesi vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kannattaa mennä pistäytymään ja tyhjän auton kanssa.. :)
      Sieltä varmasti löytyy kaikenlaista kivaa auton täytteeksi.
      Ja saat hyvän postauksenkin blogiisi upeasta puutarhakohteesta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!