INSTAGRAM

torstai 14. huhtikuuta 2016

Messulippuarvonta Lahden Pihapiirimessuille


 kuriilienkirsikka
Prunus nipponica var. kurilensis
チシマザクラ

Ensi viikon viikonloppuna 22.-24.4. järjestetään Lahden messuhallissa Pihapiirimessut.
Messut ovat mahtava inspiraation lähde tulevaa kasvukautta ajatellen.
Esillä ovat uutuuskasvit ja trendikkäimmät ideat puutarhanystävien iloksi.


Messujen ohjelma on todella mielenkiintoinen.

Pihapiiri-messujen ohjelmassa on luvassa tietoa mm. ruukkupuutarhan perustamisesta, tomaattien kotikasvatuksesta, parvekeviljelystä ja viherkatoista. 
Ihastuttavan Olga Temosen opastuksella päästään tuunaamaan vanhasta uutta yhteisissä puuhatuokioissa. 
Keittiömaailman näytöskeittiössä valmistetaan herkkuja paikallisten toimijoiden tuoreista raaka-aineista ja kuullaan maukkaimmat vinkit kesäpöytään sekä grilliin. Keittiöön saapuvat hääräämään mm. toimittaja Hanna Sumari sekäalueen huippukokkeja Paistinkääntäjien kansainvälisen kilpipäivän merkeissä.
Messujen juontajana ja kasvona toimii jälleen tuttu hortonomi ja puutarhuri Paula Ritanen–Närhi.
Vierailin kesällä 2014 Paulan omassa hurmaavassa puutarhassa, 
joka oli uskomattoman hauskoja ja hienoja ideoita tulvillaan. 
Vierailusta voit lukea täältä: Paulan satumaassa



Ilokseni Lahden messut Oy lahjoitti blogiini arvottavaksi messulippuja 2 kpl paketin.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla, mitä suunnitelmia sinulla on tämän kesänä puutarhassasi:
1. arpa Kommentoi kommenttikenttään 
(Myös anonyymit voivat kommentoida, laita silloin yhteystietosi näkyviin.)
2. arpa Kommentoi Versoja Vaahteramäeltä facebooksivuilla

Arvontaan voi osallistua sunnuntai-iltaan 17.4.2016 klo 24 asti.
Arvon liput maanantaina 18.4.2016

  ruusuherukka
 Ribes sanguineum
赤花フサスグリ


Peltosen puutarha on tänä vuonnakin mukana mahtavien pelargoniensa kanssa.


Kaikki kuvat ovat viime kevään Pihapiirimessuilta.
Minä ainakin käyn katsomassa,
mitä kivaa siellä on tänä vuonna esillä.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun, Blogit.fi blogilistan tai bloglovinin kautta.

28 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! Olisi haaveissa saada nuorimmaiselle hurmevaahtera istutettua ja pari istutusallasta istutettua valmiiksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaan sinulle 2 arpaa (kommentit täällä ja facessa).
      Tuohan on ihana idea, istuttaa nimikkopuu lapselle. Mä olen istuttanut lapsille kouluunlähtöpuut. Ja istutusaltaisiin on niin mukava istutella, uuteen multaan. Kasvitkin tykkää! :)

      Poista
  2. Saapa nähdä tavataanko messuilla :)
    Minun ruusuherukassa on jo pulleat silmut, mikä ilo että selvisi ekasta talvestaan hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskin mukava törmätä messuilla.
      Mun tartteekin mennä katsastamaan tarkemmin mun ruusuherukkaa.

      Poista
  3. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :-)
    marenkia at hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Hupsistaheijaa, unohtui se itse varsinainen kommentti! Meillä olisi kesällä suunnitelmissa saada rakennettua viime syyskesällä aloitettu terassi loppuun - runko siis pystyssä tällä hetkellä. Kunhan (toivottavasti) saadaan terassi valmiiksi, saa siihen kivasti istutusruukkuja. Tämä on nyt ollut suurimmaksi osaksi mielessä, mutta lähempänä tulevaisuudessa odottelee vuoden ensimmäisten orvokkien hankinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin varmasti kiva jatkaa, kun terassin alku on jo valmiina. Minäkin olen suunnitellut tekeväni terasseista tänä kesänä oikein mahtavat keitaat. Niissä tulee oltua kaikkein eniten, joten on kiva jos istuskellessa on paljon katseltavaa.
      Mä hankin jo muutaman orvokin viime viikolla. Mut lisää tekisi vieläkin mieli. Ne ovat niin suloisia ja kestävät hieman pakkastakin.

      Poista
  5. Mukana arvonnassa! Syksyllä aloitettu kohopenkki kaipaa vielä jotain ideaa; laittaisinko pienen vesiaiheen vai en. Siinäpä pulmaa kerrakseen,kun kaikkea ei voi kuitenkaan laittaa. liisavottone@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaan sinulle yhden arvan Liisa. :)
      Keväällä pää täyttyy kaikenlaisista kivoista ideoista. Ei tiedä oikein. minkä idean kaikista malttaisi toteuttaa. Keväinen innostus on aina niin ihanaa.
      Teilläkin on hyvä aloittaa uusi kasvukausi, jos syksyllä on jo hommat pistetty alulle. :)

      Poista
  6. Voihan iPadin nopea näppäimistö! Jee! Osallistun!! 🌷 Puutarhaan suunnittelen betoniaskarteluja ja kasvimaan järjestelyä :) eli jotain järkevää viime kesän heräteostoksiin verrattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iPadi on niin äkkinäinen liikkeissään. Mä aina poistelen noita tyhjiä kommentteja sitten täältä käsin, etteivät jää turhaan kummittelemaan.
      Sulle on myös varattu arpa.
      Sitä luulee aina olevansa järkevä, mutta annas olla kun päästään Tukholmaan ja muualle... Höyrytessä voi järki unohtua.
      Mutta mäkin haluaisin panostaa tänä kesänä kasvimaahan ja järkeviin juttuihin. Saas nähdä kuinka käy. :)

      Poista
  7. Minulla on jo lippu, joten toivotan muille arpaonnea. Olen tulossa käymään messuilla ekaa kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskin hauska nähdä! Mikä päivä olet tulossa. Olen itse menossa lauantaina tai sitten sunnuntaina, jos Ruotsin puutarhamessureissu on vienyt voimat. :)

      Poista
  8. Minulla on monen monta suunnitelmaa! Etupihan kukkapenkkien rakentelua, alppiruusupenkin parantelua lehtikuusen alla, kasvimaa nurkkauksen kattaminen.. Lista on varmaan loputon, mutta ei haittaa! Ihana ulkokausi <3 osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania suunnitelmia! :)
      Minunkin puutarhantyö- ja haavelista lisääntyy päivä päivältä. Ihanaa tosiaan, kun pääsee jo tositoimiin.
      Varaan sinulle arvan. :)

      Poista
  9. Jo viime kesänä mietin mansikkalaatikoiden uusimista, sekä samalla alueella sijaitsevien marjapensaiden alustojen siistimistä. Pitäisi jaksaa kaivaa nurmikko pois, kankaat väliin ja hiekkaa/mursketta mitälie tilalle. Istuslaatikoista tahdon korkeammat, jotta ovat helppohoitoisempia ja yhden niitä voisi laittaa lisää ainakin.:) Kukkapenkkien rajauksia on tekemättä ja ties mitä muuta...Olisi kiva käydä näilläkin messuilla tutkailemassa ideoita.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo siistimistyöt on ehkä vähän ärsyttävä aloittaa, mutta kun niitä saa tehtyä, tulee niin hyvä mieli ja puutarhanhoitokin helpottuu.
      Messuilta saa aina kivoja ideoita ja tulee lisäintoakin puuhailuun.
      Varaan sulle arvan. :)

      Poista
  10. Se on taas niin totta:kevät ja sormet multaan:))Arvonnassa mukana,vaikka noilla messuilla aina tahtookin vähän niinsanotusti lähteä lapasesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormet toden totta syyhyää multaan ja puutarhatöihin. Se on jännä, miten sitä tahtookin lähteä aina vähän lapasesta, kun pääsee messuille tai puutarhakauppaan. Mutta voishan sitä ihminen tyhmempäänkin hurahtaa! Niin mä ainakin selitän itselleni kaikki puutarhaan liittyvätä hairahdukset. :)
      Varaan sulle yhden arvan.

      Poista
  11. Mukana arvonnassa! Tänä kesänä olisi tarkoitus saada pihalle kunnon kompostitila. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaan sinullekin arvan.
      Kunnon kompostitila onkin kullan arvoinen. Minä laitoin avokehikkokompostini viime kesänä pois, kotilo-ongelman takia. Ostin sellaisia mustia muovisia kasvikomposteja. Tämä kesä näyttää helpottuuko kotilo-ongelma niiden myötä.
      Mukavaa viikonloppua Mona! <3

      Poista
  12. Olen mukana arvonnassa. Ajattelin kunnostaa kukkapenkkejä. Tulossa messuille joka tapauksessa lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle on varattu 1 arpa Riitta. :)
      Minulla odottelisi myös pari perennapenkkiä syysleimujen jakamista. Eivät oikein enää jaksaneet viime kesänä kukkia. Jakaminen ja maanparannus varmasti auttaisivat asiaa.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  13. Mukaan yhdellä arvalla! Meiltä on "kivenheitto" messuille ja olis ihanaa mennä sinne. Tänä kesänä aion kohottaa ja reunustaa kukkapenkit ja sieltä saisi varmasti hyviä vinkkejä:-)
    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle on varattu 1 arpa Satu. :)
      Varmasti reunuksiin ja muihin puutarhan rajauksiin saa vinkkejä messuilta.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!