INSTAGRAM

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kolme mukavaa blogia-haaste

pallohortensia
Hydrangea arborescens Hovaria ´Hayes Starburst`
アメリカアジサイ ヘイズスターバースト

Keväällä ja kesällä mukavia haasteita liikkui täällä puutarhablogeissa monen montaa, puolin ja toisin.
Siskoni Mutamäki mustikoilla-blogista haastoi minut jo heinäkuussa tällä mukavien blogien haasteella.
Tämä haaste tuntui erityisen vaikealta, pidän todella monesta blogista juuri niiden erilaisuuden vuoksi.
En osannut päättää vain kolmea blogia, kaikkien huippublogien joukosta.
Haaste jäi muka hautumaan ja vähän niin kuin unohtui.
Mutta viime viikolla sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista saman haasteen.
Between todella kannusti minua kauniilla sanoillaan 
ja tirautinpa oikeasti pari kyyneltäkin, ihan vaan onnesta ja liikutuksesta.

Nyt täytyy siis ottaa härkää sarvista ja vastata tähän mukavaan haasteeseen.

koivuangervo
Spiraea betulifolia
マルバシモツケ

Hieman helpotusta kolmen mukavan blogin valintaan tuo se, että moni todella mukava blogi on jo haastettu. 
Ja jätän heidät sen vuoksi ja itseni helpottamiseksi pois tästä listasta.
Voitte katsoa tuosta sivupalkista minun suosittelemiani blogeja. 
Kaikki ovat todella tutustumisen arvoisia ja mukavia blogeja.
Luen lähinnä puutarhablogeja, 
koska niiden kirjoittajat tuntuvat olevan samanlaisia höyrypäitä kuin itsekin olen.

 kääpiöbalsamipihta 
Abies balsamea nana
バルサムモミ´ナナ`

Mukava blogi, puutarha tai koti on sellainen, joka on omistajansa näköinen.
Sen näkee, kun puutarhassaan ja kodissaan viihtyy.
Puutarhan ja kodin ei tarvitse olla täysin minun makuuni,
 silti saan paljon vinkkejä ja ideoita niistä.
Siksi kannustankin kaikkia teitä ihania blogiystäviä, jatkamaan omaan tyyliinne uskollisena.
Muiden mielipiteitä ei kannata sinänsä kuunnella, 
niitä on kuitenkin laidasta laitaan.
Pitäkää bloginne omanlaisenanne ja tehkää puutarhastanne oman mieltymystenne mukainen!

 pensashanhikki
Dasiphora fruticosa ´Abbotswood` 

Kolme mukavaa blogia-haasteeseen valitsin sääntöjen vastaisesti 5 todella ihanaa blogia.
Kaksi niistä ovat minulle tärkeitä blogielämän alkutaipaleilta saakka.
Ja ne viralliset 3 ovat minulle aika uusia tuttavuuksia.

iso-samettikukka
Tagetes erecta ´Vanilla`F1
センジュギク
ja
isoköynnöskrassi
Tropaeolum majus ´Milkmaid`
キンレンカ

 Valintani ovat seuraavat:

Karolina on ehkä kannustavin bloggaaja mitä tiedän.
Hän on keksinyt monia kivoja haasteita bloggareiden tutustuttamiseksi ja laatinut Suomalaiset puutarhablogit kasvuvyöhykkeen mukaan-listan.
Viimeisen vuoden aikana postauksia on tullut harvemmin, koska hänellä on ollut meneillään perheensä kanssa uuden kodin rakentaminen.
Karolinan edellisen kodin puutarha oli hurmaava ja innostuneena seuraan tämän uuden puutarhan rakentumista.
Karolinalla on uudessa kodissaan myös todellinen joka puutarhurin unelma, viherhuone.
Jos ette ole aiemmin Karolinan blogia lukeneet, lueskelkaa postaukset ihan alusta saakka,
 niin pääsette jutun juoneen kiinni.


Marian puutarhassa on jotenkin aivan ainutlaatuinen tunnelma.
Kasvit ovat rakkaudella valittuja ja ne ovat yksinkertaisella tavalla kauniita ja todella herkkiä.
Kuvat ovat jotenkin aina niin raikkaita ja rauhoittavia.
Marialla on minusta erityinen taito saada kasvit luonnollisen näköisesti puutarhaansa.
Ne ovat kuin olisivat aina siellä olleet. Myös todella kivoja esineitä on sijoiteltu sopivasti. Kylpyamme on yksi lempparini.
Ja jokainen kasvi pääsee kauniisti oikeuksiinsa ja huomatuksi. Kuvia katsellessa ei tule ähkyä vaan ihanan rauhaisa olo .
Marian blogiakin kannattaa lueskella alusta saakka, ihan ajatuksella.

 syyshortensia
Hydrangea paniculata ´Magical Fire` 
ノリウツギ(糊空木)

Mökkipuutarhan Pirjon ajatuksia en ole lukenut vielä yhtä kauaa, kuin näiden edellisten blogiystävien kirjoituksia.
Mökkipuutarhassa-blogi kertoo mökkipuutarhasta sekä kotipuutarhasta.
Olen todella ihastunut tähän blogiin, sen kuviin, ideoihin ja kasveihin.
Kuvat ovat todella kauniita.
Kotipuutarha on rakentunut vasta viime syksystä alkaen. Ja olen hämmästellyt muutoksen vauhtia ja hienoja ideoita. 
Käykää kurkkaamassa, niin varmasti saatte monia kivoja ideoita omaankin puutarhaan.

 komeamaksaruoho
Sedum ´Herbsfreude`
 マンネングサ

Tämä blogi on minulle aivan uusi tuttavuus ja siksi haluan esitellä sen teille.
Olen aivan hämmästynyt, miten näin upea blogi on voinut jäädä huomaamatta.
Blogissa puutarhuri hoitaa taloyhtiön pihaa ja aarin suuruista viljelypalstaa.
Kuvat ovat huikaisevia ja tekstiä on jotenkin todella mielyttävä lukea. 
Käykää itse kurkkaamassa ja ihastumassa, ette tule pettymään.


5. Viherrillin puutarhassa
Viherrillin puutarhassa on kauneutta ja hyötykasveja,
joita on kuvattu aivan uskomattoman kauniisti.
Blogin tekstikin on mukaansatempaavaa ja jotenkin kotoista.
Rakkaus puutarhaan on helposti aistittavissa.
Tämäkin blogi on minulle uusi tuttavuus
ja ihmettelen edellisen blogin kuvauksen lailla;
miten tälläinen on jäänyt aiemmin huomaamatta.
Oikein harmittaa.
Mutta nyt jatkan innolla Viherrillin puutarhan puuhien seurailua.


Puutarhoja ja niistä kertovia blogeja on niin montaa erilaista ja eritavalla viehättävää, 
kuin niitä on lukumäärällisesti.
On suuria maalaispihoja, kaupunkipihoja, rivitalon pihoja, kerrostalon pihoja, mökkipihoja, siirtolapuutarhoja, viljelypalstoja, parvekkeita tai ehkä vain sisäkasveilla luotuja puutarhoja.
Kaikkia meitä puutarhureita yhdistää rakkaus kasveihin ja tietynlainen puutarhahulluus.
Sen jakaminen on näissä blogeissa ja blogiystävyydessä parasta.
Kiitos teille kaikille blogia pitäville ystäville, blogia kommentoiville ystäville sekä kaikille muillekin blogia lukeville puutarhaystäville! Ihanaa, kun olette olemassa!
Olen kiitollinen kaikista teistä, sekä vanhoista että uusista ystävistä!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


27 kommenttia:

  1. Muut blogit on ihania ja tuttuja ennenstään, mutta miten kummassa mullakin tuo Terrafiore on mennyt aiemmin ohi?! Ihan mieletön. Kiitos vinkistä. Näissä haasteissa on ollut ihan mahtavaa yhteishenkeä ja kauniita sanoja, joita ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, musta täällä puutarhablogeissa on mukava yhteishenki kaikilla. Ei ole kateutta (muuta kuin ehkä kasvivyöhykekateutta ;)) Positiivinen yhteishenki luo turvallisen olon, voi jakaa ilot ja ne puutarhurin epäonnistumisetkin. Ja jollain on enemmän tietoa jostain ja toisella jostain toisesta asiasta. Jakamalla ajatuksia, me kaikki voidaan iloita ja viisastua. <3

      Poista
  2. Kiitos paljon haasteesta Riina! :) Mielelläni otan sen vastaan! Kiitos kauniista sanoistasi, ihan punastuttaa tuommoiset kehut :)
    Ihania kuvia olet taas ottanut puutarhastasi, varsinkin tuo koivuangervon syysväritys oli todella mukava nähdä. Haaveilen muutamista koivuangervoista ja tieto siitä, että niillä on tuollainen upea syysväri vain lisää hinkuani hankkia ne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun otat haasteen vastaan. Ja blogisi on todella ihana, siksi oli mukava esitellä se muillekin. <3
      Koivuangervo on yksi mun lempipensaista. Se on peruskasvi, joka on kaunis jokaisena vuodenaikana. Mulla on sitä vähän joka puolella. Syysvärityskin voi olla vähän erilainen, paikasta riippuen. Mutta avoimella paikalla, sille tulee räiskyvän punainen syysasu. Samanlainen asu tulee myös vaaleanpunakukkaiselle rinneangervolle.

      Poista
  3. Ihana postaus ja kiva löytää uusia kauniita blogeja kauttasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!
      Kiva jakaa löytöjään, täällä blogimaailmassa on kyllä todella mukava tutustua uusiin puutarhoihin ja blogeihin. Kaikista saa mukavia ideoita ja niitä ei ole koskaan liikaa.

      Poista
  4. Kiitos vihjeistä ja omasta blogistasi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos sanoistasi, Riina! Kaunis ja kiehtova blogi sinulla, sekä paljon mielenkiintoisia blogilinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on minun puolellani. Sinulla on tosissaan upea blogi. Ja musta on hienoa, että ideoita jaetaan erilaisista puutarhoista. Moni taloyhtiö tarvitsisi kaltaisiasi asukkaita ja varmasti moni innostuukin kohentamaan pihaansa, olkoon se täysin oma tai taloyhtiön yhteinen.

      Poista
  6. Oi kun olet ottanut ihania syyskuvia! Niin monia ihania blogeja on, tämä on rikas maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Olen samaa mieltä, tämä on rikas maailma. Täällä on tutustunut huipputyyppeihin ja huippupuutarhoihin. <3
      Ja jaettu ilo on paras ilo.

      Poista
  7. Kolme ensimmäistä oli minullekin ennestään tuttuja. Onnea tästä haasteesta ja tunnustuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu! Kiva, jos löytyi uusia blogeja tämän kautta. Itsekin hämmästelen miten paljon on hienoja blogeja ja puutarhoja niiden takana.

      Poista
  8. Oi, paljon kiitoksia kauniista sanoistasi! Ihan nolostuttaa moinen kehuminen ;)
    Täytyy perehtyä haasteeseen ihan ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä suotta nolostu! Kaikki sanani olivat tosia. Sulla on tosiaan ihana ja kaunis blogi!
      Haasteessa on ajatuksena esitellä itsestä mukavia blogeja muille. Näin ilo ja ideat leviää. :)

      Poista
  9. Kiitos näistä vinkeistä, nuo kaksi viimeistä olivat minullekin uusia ja aina on kiva löytää uusi piha (eli blogi), jota seurata. Tällaiset haasteet ovat kyllä jatkamisen arvoisia, tässä kun myös lukija pääsee löytämään itselle uusia blogeja toisten suositusten kautta. Parhautta!

    Sini K.
    Viherpihan Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella oikea sana tuo parhautta! :)
      Blogeja löytyy koko ajan uusia ja mielenkiintoisia. Harmittaa oikein, kun kaikkia ei ole vielä bongannut, eikä aikakaan meinaa riittää kaikkien ihanien blogien lukemiseen.
      Sinullakin on aivan mahtava blogi. Ihastelen aina kuvien lisäksi myös valtavan taidokasta sanojen käyttöä. Tekstisi on mukaansatempaavaa ja hauskaa, mutta myös tietopohjaista. <3

      Poista
  10. Kiitos kun vinkkasit puutarhablogihaasteesta- ja lämmin kiitos kauniista sanoista ja blogin kuvauksesta. Minäpäs otan haasteen vastaan,ne ovat niin mukavia!
    Ja selvästikin tämä oli "hyödyllinen" haaste... kun olen ehtinyt vähemmän lueskella ja oleilla puutarhablogimaailmassa löysin listastasi nyt uudet ihanat blogit. Huippu juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan huikea tuo pallohortensia...jäin miettimään että onkohan sille annettu millaiset vyöhykkeet...? Kauniita syyskuvia muutkin. Värikästä syksyä!

      Poista
    2. Kiva, kun otat haasteen vastaan. Olet itse kehitellyt niin paljon kaikkea mukavaa meille blogiystäville, joiden kautta ollaan tultu tutummiksi koko porukka. Tervetuloa vaan tänne blogimaailmaan useammin, kun aikataulusi antavat myöden. Me emme ole sinua unohtaneet.
      Tuo tavallinen pallohortensia (koivuangervon takana) pärjäilee valitettavasti vain I-II(III) vyöhykkeellä. En tiedä, jos kokeilisit kuitenkin sitä, kun sen voi leikata joka kevät ihan alas. Käy paikallisella taimitarhalla kyselemässä. Mulla on tosi vähän tietoa kasvien kestävyydestä pohjoisessa.
      Myös ´Hayes Starburstille` luvattu kestävyyttä samoille vyöhykkeille. Ja sen saatavuus on vissiin todella heikkoa nykyään. Meillä se on kasvanut reippaasti jo monta vuotta. Mutta olen yrittänyt saada sitä asiakkaille, niin sitä ei ole ollut saatavilla taimistoilta. Syyksi on sanottu huono talvenkestävyys. En tiedä asiasta enempää, mutta harmittaa kun se on kivan matala ja kaunis.
      Värikästä syksyä myös sinne! <3

      Poista
  11. ♥oi, niin ihania kuvia, ja blogeja!

    VastaaPoista
  12. Pari vikaa oli uusia tuttavuuksia, kiitos esittelystä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löytyi uusia tuttavuuksia! Esittely ei ollut siis turha. :)

      Poista
  13. Sinä se osaat asettaa sanasi niin kaunisiti ja lämpimästi. Olen kanssasi samaa mieltä, että jokainen puutarha ja siitä kertova blogi on ainutlaatuinen ja kertomisen arvoinen.
    Näiden haasteiden yksi parhaita puolia on uusien kivojen blogien löytyminen. Taas tuli kaksi hyvää vinkkiä. Kiitos Riina ja mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voisin kyllä sanoa ihan samaa sinusta! <3
      Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin Between!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!