INSTAGRAM

torstai 19. maaliskuuta 2015

Saaren kartanon Pelargonipäivä 2015

pelargoni
Pelargonium
Geranium, Pelargonium
ペラルゴニウム 

´Iso Punainen Pessi`

Viime lauantaina vierailin Saaren kartanon pelargonitapahtumassa.
Klo 10-15 oli myynnissä yli 200 pelargonilajiketta, pistokkaita sekä valmiita kasveja.
Saavuimme Saarelle 10 vaille 10 ja parkkipaikalla oli jo satoja autoja.
Sisälle päästyämme huomasimme, että muutama muukin saattaa olla aika kiinnostunut pelargoneista.
Eikä ihme, ne sulattavat kyllä kaikenikäisten sydämen kauneudellaan. 

 Pistokkaat olivat hyvässä järjestyksessä ja suurimmassa osassa oli kuvallinen nimikyltti.
"Tosi ammattiostajilla" oli tarkat, värikoodatut ostoslistat, minkä mukaan he etenivät määrätietoisesti.
Se oli aika hauskaakin katseltavaa.
Jos olisin kehdannut, olisin räpsinyt myös muutaman kuvan todella ahdistuneen näköisestä miesjoukosta. He odottelivat rouviaan, katsellen kauhuissaan menoa.
Me otimme aika leppoisasti, emmekä olleet kauheasti suunnitelleet ostoksiamme. 
Silti kasseissa oli ihania löytöjä kotiin tuomisiksi.

Pistokkaiden äärellä tuli vaihdettua ajatuksia muiden pelargoni-ystävien kanssa.

Kasvihuoneessa oli näytillä emokasveja, jotka veivät viimeistään sydämen.
Sielläkin oli lajikenimet selvästi esillä.

 ´Bornholm`
Vanha lajike, jolla tiheään kerrannaiset punaiset kukat.
Lehtisuonet ovat vaaleammat, joten lehdet näyttävät ristikkokuvioisilta.


´Bonsai Lemon Tree`
Sitruunalle tuoksuva tuoksupelargoni.
Lehtien reunat ikään kuin kiertyneet, mikä tekee kasvista bonsaipuuta muistuttavan.
Kiertyneet lehdet ovat auki levitettyinä liuskaiset.

´Fragrans`
Tuoksupelargoni, jonka kasvutapa rento ja kauniisti laskeutuva.
Harmaanvihreät, pyöretä, reunoiltaan poimuiset liuskaiset lehdet.
Pikkuruisissa valkoisissa kukissa on kapeat terälehdet.
Tuoksuu mäntymetsälle.
Kasvista saa kauniimmanmuotoisen leikkaamalla 
tai se sopii hyvin täyte- ja välikasviksi kesäkukkaistutuksiin.
Tuli markkinoille todennäköisesti jo vuonna 1793.

 ´Evakko`

´Excalibur`
Miniatyyri. Roosat, yksinkertaiset kukat.
Lehdet ovat tummanvihreät, ja niiden keskellä on näkyvä punainen vyöhykekuvio.
 Lehtien reunat ovat kermankeltaiset.
Jalostanut Stan Rawlings 2002.

 ´Friesdorf`
Vanha lajike, jolla yksinkertaiset, kirkkaan punaoranssit kukat.
Tummanvihreät lehdet, joissa vielä tummemmat vyöhykekuviot.
Kun kasvi on kesällä ulkona, lehdet tulevat vielä tummemmiksi. 
Jalostanut Löbner 1927.

´Godshill`
Kerrannaiset kukat, joissa vaalean lohenroosan eri sävyjä. Terälehdissä usein pilkkuja ja laikkuja.
Jalostanut Brian West.

´A Happy Thought Red`
Vanha englantilainen lajike. Punaiset kukat ovat yksinkertaiset, 
lehdet ovat vaaleanvihreät, ja niissä on kullanvihreä perhoskuvio.
Jalostanut Lynes of Warwick 1877.

´Iso Punainen Pessi`
Valtavat kukinnot (n. 20 cm halkaisijaltaan) kukkivat runsaasti ja tauotta.
Pelargoni on nimetty koulun lehtorin mukaan, joka sai pistokkaan iäkkäältä tädiltään.
´Pessi` on kiertänyt mummolta mummolle Keski-Suomessa.

Pessi opetti minullekin puutarhakoulussa esim. avomaantuotantoa.
Hän on yksi Saaren innostavimmista opettajista.
Minulle on jäänyt mieleen hänen silmiensä tuike, selittäessään tomaatin kasvatusta.
Hän taisi siinäkin kohdassa tokaista, kuinka hän rakastaa tätä puutarhanhoitoa ja kasveja.
Tuollaiset opettajat tartuttavat kyllä intonsa oppilaisiinkin.


´Lasse`

´Selma`
Tähän ´Selmaan` ihastuin todella. Meillekin lähti yksi Selma.
Isänäidinäidinäiti oli myös Selma,
 joten täytyihän suvun nimen vuoksikin retkahtaa tähän kaunottareen.

´Vancouver Centennial`
Voimakkaan oranssinpunaiset yksinkertaiset, tähdenmuotoiset kukat.
Lehdet ovat kullanvihreät, ja niissä on leveä kuparinruskea vyöhyke,
joka peittää suuren osan lehdestä niin että vain reunus on kullanvihreä.


´Wilhelm Languth`
Punaiset kukat ovat puolikerrannaiset ja terälehtien reunat hieman aaltoilevat.
Lehdet ovat keskivihreät ja niissä on tumma vyöhykekuvio 
ja leveydeltään vaihtelevat valkoiset reunat.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä,
alkuperäinen nimi on ´Wilhelm Languth`,
mutta siitä käytetään myös nimiä ´Caroline Schmidt`, Röd Herrgårdspelargon`, 
´Deutscher Sieger`, tai ´Herrgårdspelargon`
Se on vanha saksalainen lajike, jota on viljelty jo ennen vuotta 1898.

Saaren kartanon Pelargonipäivän idean äti on Yanna von Schantz.
Hän on Keudan Saaren kartanon ryhmäkasveista vastaava puutarhuri.
Täältä löydät Etelä-Suomen Sanomien jutun: 

Kiitos Yannalle ja 
koko Saaren kartanon henkilökunnalle ja oppilaille
aivan mahtavasta ideasta ja hienosta päivästä!


Jatkossa kuulette varmasti miten mun pikkuiset aarteet lähtivät kasvuun.

Pelargonien tiedoissa käytin lähteenä:
Susanna Rosén, Suuri pelargonikirja, Karisto Oy 2010
Kotipuutarhalehti 2/2015


24 kommenttia:

  1. Oih sinä pääsit tuonne, onnellinen<3 Osaan jo mielessäni kuvitella niiden miesten tuskaiset ilmeet, mihin nuo kaikki vielä mahtuvat?? Apua!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä tosi onnellinen, kun pääsin käymään tuolla. Meiltä Saarelle ei ole matkaa kuin 35 minuuttia. Olen opiskellut puutarhuriksi tuolla Saarella, joten matka oli tuttu ja ihanan nostalginen.

      Poista
  2. Ihania ! Monissa blogeissa on ollut viime aikoina juttua pelargoneista ja alkaa tuntua, että sen seurauksena kohta hurahdan itsekin. Hah-hah... Voin hyvin kuvitella sen miesjoukon! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noihin hurahtaa. Vaikka tunsin kyllä olevani ihan lälly harrastelija, noihin tosi harrastajiin verrattuna. Mutta pelargoneista voikin nauttia monella tapaa.
      Mun mieskin olisi kyllä ahdistunut, jos olisi joutunut mukaaan. :)

      Poista
  3. Upeita pelargoneja!! Ja hauska kuvitella niiden miesten ahdistuneita ilmeitä, reppanat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkiin ne miehet lähtee naistensa takia. Ois varmaa ollu viimeinen pisara, jos olisin vaan pokkana alkanut kuvaamaan heitä. :D

      Poista
  4. Paljon ja monenlaisia ihanuuksia. Minusta pelargoniat ovat kauniita ja joka kesä niitä hankin, mutta vielä en ole saanut niihin sellaista varsinaista kipinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jos kipinä iskee, se on varmaan menoa sitten. Mutta minäkin olen kiinnostunut niin monesta kasvilajista, etten ole täysin hurahtanut vielä mihinkään yhteen ja ainoaan. Vaikka miellänkin itseni vähän pelargoni-hulluksi. Minulle ei ole tärkeintä saada itselle kaikkia lajikkeita, vaan keräilen minun silmääni mielyttäviä kasveja.

      Poista
  5. Nyt iski pelargonikuume ;) Ihastuttava tuo Selma! Se olisi lähtenyt minunkin mukaani - mummoni oli Selma ja kukassa on samanlaista lempeää pyöreyttä kuin hänessä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunkin sitten täytyy jostain saada käsiisi tuo Selma. Uskon, että minunkin Isoisoisoäitini oli lempeän pyöreä. Ainakin mummoni oli sellainen, ja niin mummojen kuuluu ollakin. :)

      Poista
  6. Tuolla olisi mennyt pää pyörälle noiden ihanien lajikkeiden kanssa!
    Saarella minäkin oppini saanut joskus yli 20 vuotta sitten...tuttuja opettajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla olikin vähän pää pyörällä. Kokemuksenakin se oli hauska ja nostalginen. Minulla on Saarelta vain hyviä muistoja. Tuli ihan ikävä sinne. Hauskaa, että sinäkin ole sieltä oppisi saanut. :)

      Poista
  7. Kiva tietopläjäys, en tiennyt että pelargoneja löytyy noin monta lajia, aina kun tulee mieleen se peruspunainen pelakuu. Luin jostain vanhasta kukkakirjasta että tuoksupelargonit taisivat entisaikaan olla enemmän muodissa. Itse olen nähnyt niitä vain kerran puutarhamyymälässä myytävän. Kiva että niitä nyt on alettu enemmän arvostamaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonien maailma on varmasti aika loputon. Joskus Ruotsin puutarhamessuilla meinasin ihan seota. Lajikkeita oli niin paljon.
      Tuoksupelargonit olivat ennen tosi suosittuja kodin raikastajia. Nyt niitä ei tosiaan ole niin usein tarjolla. Messuilla niitä yleensä löytyy muutamia lajikkeita. Tuolla pelargonipäivässä oli vaikka kuinka paljon lajikkeita, joita en saanut tähän mahtumaan. Kannattaa mennä ensi vuonna tapahtumaan, jos vaan mahdollista. Luulen, että tapahtuma järjestetään jatkossakin, ainakin sen suosio oli valtava.

      Poista
  8. Enpä yhtään ihmettele, että jotkut hurahtavat täysin pelaguihin. Niissä riittää suosikkeja varmasti jokaiseen makuun ja nälkä kasvaa taatusti syödessä. Ihania kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen pelakuut olivat vähän mummomaisia kasveja. Mutta nykyään niitä rakastaa kaikki, sekä trendikkäät tyyliniekat että punaisen mökin mummolafanit. Niistä on todella moneksi ja moneen sisustukseen ja makuun sopivia lajikkeita. Paljon tietysti myös vaikuttaa millaiseen ruukkuun ne istuttaa. Mutta onhan se perinteinen saviruukku, se melkein ainut oikea. :)

      Poista
  9. Oijoi! Luinkin Kotipuutarha-lehdestä tuosta tapahtumasta ja olisin niin kovin mielelläni halunnut päästä paikalle. Tänä vuonna aiktaulut eivät vain osuneet kohdille. Ihanaa, että olet kuvannut noin paljon erilaisia pelakuita. Sain sentään vähän maistiaisia näin kuvina. Aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvat ilahduttivat! Itsekin näin monia uusia lajikkeita, ja oli mielenkiintoista tutkia niitä lisää kirjoista.

      Poista
  10. Voi kiitos, ostin 4 tainta, nimet kirjoitin lapulle ja ei aavistustakaan mikä on mikä, mutta sinun kuvien avulla löytyi Godshill =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mulle kävi rehellisesti sanoen hassusti. Mulla on lapuilla kaikki lajikkeet, mitkä ostin pistokkaina. Mutta laput menivät sekaisin, enkä tiedä mikä on mikä pistokas. Eli ei auta kuin odottaa kukintaa. :)
      Ensi vuonna aion ehkä kokeilla "minikrip"-pussi systeemiä. Kirjoitan pusseihin lajikkeet ja laitan vain yhden pistokkaan pussiin. Ehkä siten saisi järjestyksen säilymään.
      Kiva, jos sinulle oli kuvista apua!

      Poista
  11. Oi, jospa oisin saanut olla mukana... Minulla oli viime kesänä kymmenkunta erilaista tuoksupelagoniaa, mutta valitettavasti talvisäilytyksessä oli liian lämmin ja vaikka kävin niitä muutaman kerran kastelemassa ja katsomassa, vain kolme tuoksupelargoniaa selvisi, olen surullinen :( Mutta ei auta itku markkinoilla, ehkä löydän uudet, ehkä en, mutta pelargoneja tulen hankkimaan varmasti lisää :D
    Erityisen mielenkiintoisia ovat pelagonit joiden lehdet poikkeavat normaalista vihreästä väritykseltään ja yksi lajike minulla oli jossa oli 'karvaiset' lehdet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, harmi ettei talvettaminen onnistunut. Munkin mielestä tuoksupelargonit on ehkä vaikeimpia talvetettavia. Eteisessä oleva tuoksupelakka on säilynyt vuosia. Mutta siitä ottamani monet pistokkaat ja niiden taimet ovat usein menehtyneet ensimmäisenä talvena. Samoin englanninpelargoni ei selvinnyt minulla tätä talvea.
      Minua kiehtoo myös nuo erilaiset lehtimuodot ja väritykset. Tuollaista karvalehtistä en olekaan tavannut. Varmasti tämä pelargoni-maailma on ihan loputon, lajikkeita on todella paljon. Toivottavasti löydät jostain uusia mielenkiintoisia aarteita itsellesi!

      Poista
  12. Ihana Selma. Myös minun edesmennyt mummoni (isän äiti) oli Selma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniiden kasvien kauneutta lisäävät aina rakkaat nimet. <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!