INSTAGRAM

torstai 27. helmikuuta 2014

Kalastajan kevättakki


Meidän Tuija-kalastaja on jaksanut kalastaa koko talven.
Jouluna tosin sillä oli myös lahjan kuljetushommia.
Naapurin lapset keksivät, että tonttu kalastaa lahjoja heille.
Voit katsoa joulukuvat täältä
Koko kalastajan- ja veneen tarinan löydät täältä.

Mutta nyt on kevättakin aika, niinkuin muillakin ikivihreillä, varjostusta vaativilla kasveilla.

Vaahteramäki sijaitsee kakkosvyöhykkeellä Päijät-Hämeessä. 
Täällä hyvä muistisääntö kevätsuojaukseen on Salpausselän kisat tai maaliskuun alku.
Suojaukseen voi käyttää ilmavaa säkkikangasta tai uv-suojattua vihreää suojakangasta.
Syksyllä asetetut tukikepit auttavat suojan asettamista
 mutta ilman tukikeppejäkin pärjää kunhan laittaa suojat ilmavasti.


MIKSI SUOJATAAN?
Kun kevätaurinko alkaa paistaa lämpimästi kasvi luulee kevään koittaneen 
ja alkaa haihduttaa ja kasvaa. 
Mutta juuret ja maa on vielä jäässä eikä kasvi saa vettä. 
Pahimmassa tapauksessa kasvi haihduttaa itsensä hengiltä ja kuolee.

Tuijat (Thuja) tarvitsevat varjostusta ainakin 4-5 vuonna istutuksen jälkeen.

Samoin pylväs- ja pilarikatajat (Juniperus communis)
kaipaavat suojaa.

Kartiovalkokuuset (Picea glauca ´Conica`) ovat erittäin herkkiä kevätvaurioille.
Mutta uusituivat myös itse ja korjaavat yleensä vauriot uudella kasvulla.
Kartiovalkokuusia suojaan useamman vuoden kuin tuijia. 
Ne on myös helppo suojata, koska korkeutta niille ei yleensä tule 150 cm enempää.

Ikivihreät alppiruusut (Rhododendron) hyötyvät myös varjostuksesta.

Tänä keväänä moni ikivihreä kasvi on varmasti ihmeissään, kun lumen antamaa suojaa ei ole. 
Laitoin varmuuden vuoksi varjostuskankaat myös viime kesänä istuttamieni pallotuijien (Thuja occidentalis ´Danica` ja ´Globosa`) päälle. Viime vuosina ei ole tarvinnut paljon miettiä matalien havukasvien suojaamista, kun ne ovat olleet lumen suojissa huhtikuun alkupuolelle asti.
Varjostuskankaasta ei ole haittaa, vaikka suojaisi maanmyötäiset havutkin, ihan varmuuden vuoksi. 

 Tuivio (Microbiota decussata) 
ei tarvitse suojausta vaikka näyttääkin tähän aikaan vuodesta punaruskealta. 
Kaunis vihreä väri palautuu keväällä.

Myöskään vuorimännyt (Pinus mugo) eivät tarvitse suojausta.

Varjostuskankaita kannattaa pitää niin kauan kunnes maa on sulaa.
Mielenkiintoista nähdä milloin maa on sulaa, monessa paikassa se taitaa olla jo nyt ainakin muutaman sentin sulaa.

Ikivihreitä kasveja voi myös, vähän keväämmällä, kastella lämpimällä vedellä. 

Puulla, joka luo varjoa, 
on aurinkoa oksissaan.
- Felix Renner-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentista!