INSTAGRAM

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Juhannusviikko

Hopeahärkki ja Papulanruusu


Kesä on kauneimmillaan. Viime päivien sateet ovat virkistäneet puutarhan kasveja. Tosin rikkaruohotkin innostuivat sateesta. Juhannukseen on neljä yötä. Juhannuksen nimikkoruusu ja varmasti kaikkien meidän suosikki, juhannusruusu on ottanut varaslähdön. Se kukki kauneimmillaan jo viime viikolla. Viikonlopun sateet saivat kukat tiputtamaan terälehtensä. Samaa sukua oleva Papulan ruusu jaksaa vielä ilahduttaa hennon vaaleanpunaisilla kukilla.


Juhannusruusu
Rosa pimpinellifolia ´Plena`


Papulanruusu
Rosa pimpinellifolia ´Staffa`


Pensasruusujen hoidossa pääsee pitkälle ihan tavallisin kotikonstein. Keväällä ennen silmujen puhkeamista voi leikata muutamia vanhimpia versoja ihan tyvestä. Näin pensas uudistuu koko ajan, eikä rajuja leikkauksia tarvita. Monet ruusut kukkivat toisen vuoden versoilla, joten vuosittaiset leikkaukset takaavat kukinnan joka vuosi.
Lannoitukseksi riittää kotikomposti, kanankakka, tuhka, kananmunan- ja banaaninkuoret. Kotikompostia kannattaa levittää keväällä. Heinäkuun puolen välin jälkeen ei kannata lannoittaa enää typpipitoisilla lannoitteilla, koska silloin kasvi luulee kesän jatkuvan ikuisesti, eikä varaudu talveen.Tuhka sisältää kalkkia ja kaikkia muitakin ravinneaineita, paitsi typpeä. Kananmunankuorissa on kalkkia ja banaaninkuorissa kaliumia. Tietysti kotikompostissakin on kätkettynä niitä.
Tietysti kaupasta saa epäorgaanisia lannoitteita siististi säkissä ja oikeassa suhteessa. Ja ne tekevät myös hyvää kasveille. Mutta eloperäiset lannoitteet hoitavat myös maata. Ja kun maa voi hyvin, kasvitkin voivat hyvin.

1 kommentti:

  1. Aivan ihania ruusuja! Ja kiitti lannoitusvinkeistä, tulivat tarpeeseen!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!