INSTAGRAM

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Äitienpäivänä 2023

ruusu
Rosa
ローズ
バラ 



Äiti on aina äiti, siitä hetkestä alkaen,
 kun hän ensi kertaa saa lapsen käsivarsilleen, 
jatkaen aina iäisyyteen asti.
 Ei ole merkitystä onko hänen lapsensa kolme, 
kolmetoista vai kolmekymmentä.
~ Sarah Strohmeyer ~


Kun olet äiti et ole koskaan yksin ajatustesi kanssa.
 Äidin täytyy aina ajatella kahdesti: kerran omasta puolestaan 
ja toisen kerran lapsensa puolesta. 
~Sophia Loren~





Äidit pitelevät lastensa käsiä hetkisen,
mutta heidän sydämiään ainiaan.
~Tuntematon~




Äitiys on ihastuttavan rasittavaa 
- olla jollekulle kaikki kaikki kaikessa. 
~Tuntematon~




Jonakin päivänä kasvat minusta yli,
muttet koskaan niin suureksi, että pieneksi jäisi syli.
~Tuntematon~



Me vietimme jo eilen äitienpäivää lasteni, 
heidän kumppaneidensa sekä äitini, isäni ja anoppini kanssa.
Oli niin ihanaa saada kaikki saman pöydän ääreen kokoon. 
Lapset ovat jo aikuisia ja yhteiset koko perheen kesken ovat arvokkaita. 
Nyt en ole heille enää ehkä se tärkein henkilö, 
jota ei haluta päästää silmistään, kuten joskus vauvana. 
Mutta näin se kuuluu mennäkin. 
On hienoa nähdä lasten aikuistuvan ja rakentavan omaa elämäänsä. 
Se tuntuu niin hyvältä.

 Lapsen ja äidin suhteessa kummankaan ei tarvitse ansaita paikkaansa. 
Rakkaus on voimakasta aina kaikesta huolimatta ja juuri siksi, että olet juuri sinä. 
Tänään olen erityisen kiitollinen omalle äidilleni aivan kaikesta, 
sekä omille lapsilleni siitä, että olen saanut kokea äitiyden.
 Olen myös kiitollinen, 
että elämässäni ovat olleet läsnä myös isoäitini ja lapsillani on isoäidit, 
jotka rakastavat lastenlapsiaan ehdoitta. 



Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, 
äitihahmoille ja niille joille, äitienpäivä 
on jostain syystä vaikea päivä! 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





4 kommenttia:

Olen iloinen jokaisesta kommentista!