INSTAGRAM

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Tuoksuköynnös

Kasvi saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä 

Huiskula

tuoksuköynnös
Stephanotis floribunda
マダガスカルジャスミン


Huonekasveistakin löytyy paljon valkokukkaisia kasveja.
Olen niin ihastunut valkoisiin kukkiin, 
että huomaan metsästäväni niitä lisää sekä sisään että ulos puutarhaan.
Tuoksuköynnös on vanha ja perinteinen kasvi
ja muistan sen selkeästi oman mummoni ikkunalaudalta. 
Anu Rannan kirja Hienohelma ja vanhapoika 
kertoo kasvin olleen 1950- ja 1960- luvulla ihan muotikasvi.
Se on kotoisin Madagaskarista ja 
sen vuoksi tuoksuköynnöksen nimi on esimerkiksi japanin ja englanninkielessä 
Madagaskarin jasmin.
Tuoksuköynnöksen kukasta tuleekin mieleen jasmiinkukka
ja tuoksukin muistuttaa jasmiinia,
vaikka se on sukua enemmänkin isoposliinikukalle.



Huiskula


Tuoksuköynnös on liaani, joka kasvaa huonekasvina jopa metrin vuodessa. 
Luonnossa sen kasvuvauhti on huikea, 
pituutta voi tulla jopa 10 metriä vuoden aikana.
Se tarvitsee tukea ja yleensä se myydäänkin jonkin näköiseen kaareen tuettuna.
Toki kotona sen voi viritellä vaikka amppeliin tai kiipeilemään seinälle. 

Huiskula


Tuoksuköynnöksen hoito-ohje


- Viihtyy hajavalossa, 
suorassa auringonpaisteessa lehtiin voi tulla palovaurioita.
- Viihtyy sekä lämpimässä että viileässä lämpötilassa. 
Talvella tuoksuköynnöksen voi siirtää vähän viileämpään paikkaan. 
Lämpötilan tulee olla kuitenkin yli 15 astetta.
Kukinnan aikana tuoksuköynnös tulee pitää vedolta suojattuna.
- Kukinnan aikana tuoksuköynnös tulisi pitää kosteana, 
muuten kukat tippuvat.
Jos kasvi siirretään talveksi viileäpään, kastelua tulee vähentää.
- Lannoitetaan kahden ämmän välissä, eli maaliskuusta marraskuuhun.
Tuoksuköynnös ei tarvitse lannoitusta talvella.
- Istutetaan uuteen ruukkuun ja multa vaihdetaan joka toinen tai kolmas kevät.
Se pitää pienestä ruukusta ja juuristo ennemminkin häiriintyy, 
jos multaa vaihdetaan liian usein.
- Tuoksuköynnöstä voi nuorentaa leikkaamalla keväällä.
Kukat muodostuvat kuitenkin edellisen vuoden versoihin,
joten raju leikkaus rajoittaa kukintaa.
- Lisätään pistokkaista mihin aikaan vuodesta tahansa.
- Mahdollisia tuholaisia ja kasvitauteja 
tuoksuköynnökselle voivat olla lehtikirva, 
villakilpikirva, kilpikirva, vihannespunkki ja harmaahome.

Huiskula

Huiskula


Kukat ovat puhjetessaan vitivalkoisia, 
mutta muuttuvat kellertävämmiksi kukinnan edetessä.

Huiskula

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksenne tuoksuköynnöksestä.
Onko teillä jollain oikein vanha tuoksuköynnös?
Kuinka pitkäksi tai suureksi se on kasvanut?



Mukavaa päivää 

ja 
toivottavasti kuvien myötä välittyy edes 
vähän tuoksuköynnöksen ihanaa tuoksua!





Kasvi saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä 




  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.

8 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat, tuli ihan kevät fiilis 💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja ihana, jos postauksesta tuli kevätfiilis. Sitä nyt kaivataankin.

      Poista
    2. Kiitos kasvatus ohjeesta ,kukkinut 2vuotena tosi hyvin mutta tuo mullanvaihto uutinen oli hyvä, hyvää kesää v39 syntynyt pikku-mummi

      Poista
  2. Minulla oli 90-luvulla tuoksuköynnös. Sain sen pidettyä hengissä kymmenisen vuotta. Alkuun se kukki vuosittain, mutta vähitellen alkoi selvästi voida huonommin. En osannut/ehtinyt sitä hoitaa. Kaunis kasvi, myös kukkimattomana, ja tuoksu oli ihan huumaava!
    Nyttemmin kasvia on alkanut näkyä taas kukkakaupoissa. Oli monta vuotta, ettei sitä saanut mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla tuoksuköynnösmuistojasi!
      Tuoksu on tosiaan ihana, mutta ei liian voimakas. Ja lehdistö on tosiaan upean syvän vihreä. Tuoksuköynnös tuo kauneutta kotiin jo pelkästään vihreydellään.
      On ihana, että monia vanhoja huonekasveja saa taas paremmin kukkakaupoista. Moni haluaa vaalia kasvimuistoja ja tuoda vaikka lapsuuden mummolamuistoja kasvien myötä omaan kotiinsakin. Siksi on mahtava, että niitä saa helposti kukkakaupasta.

      Poista
  3. Kaunis kasvi. Minulla ei ole vielä ollut tuoksuköynnöstä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Lämmin suositus tälle kaunottarelle!

      Poista
  4. Kiinnostava kasvi! Tuokuköynnös on nimenä kyllä tuttu, mutta enpä ole sille ennen antanut ajatustakaan. Viehättävän oleinen kyllä. Kiitos, kun esittelit!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!