INSTAGRAM

perjantai 1. marraskuuta 2019

Kukassa marraskuussa


Eilinen vesisade sulatti melkein kaiken lumen puutarhasta,
mutta kaikkea valkoista sade ei kuitenkaan vienyt mennessään.
Moni lempikukkani ja tietenkin valkoinen sellainen,
kukkii tai haaveilee kukkivansa vielä näin marraskuun vaihtuessakin. 
Sade ja talvilepoon asettuva luonto tuovat 
oman lisänsä pieniin, valkoisiin yksityiskohtiin. 

  Clematis ´First Love`
loistokärhö
クレマチス

 valkoinen kaunopunahattu
Echinacea purpurea 
ムラサキバレンギク

  hopeatäpläpeippi
Lamium maculatum
ラミウム

Nature is painting for us,
day after day,
pictures of infinite beauty. 
~John Ruskin~


 kiiltoleimu
Phlox carolina
フロックス


 valkolumimarja 
Symphoricarpos albus var laevicatus
セッコウボク

What we see depends mainly 
on what we look for.
~John Lubbock~

  orvokki
Viola 
パンジー 

Rakastan näitä siemenestä kylväytyneitä orvokkeja, joita tupsahtelee sieltä ja täältä.
Orvokki olisi muuten loistava syyskukkakin, koska se viihtyy viileässäkin säässä
ja kestää jopa pakkasta. 
Olisi ihanaa, jos orvokkeja alettaisiin viljelemään myös syksyyn,
vaikka hieman eri sävyisinä kuin kevääseen. 
Monissa maissa esim. Japanissa ja jopa Ruotsissa 
näkyy orvokki-istutuksia syksylläkin.



Näiden pienten valkoisten ihanuuksien myötä toivotan teille 
kaunista,
rauhallista
ja 
mukavaa 
perjantaita ja huomista Pyhäinpäivää!




P.S. Huomasithan jo edellisen bokashi-postauksen
ja arvonnan? 
Arvontaan ehtii vielä hyvin osallistumaan
täällä:




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 

sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

15 kommenttia:

  1. Kuvasi osoittavat, että ihania kuvia voi ottaa puutarhasta myös marraskuussa! Hyvää marraskuun jatkoa Vaahteranmäelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän löytää jokaisesta vuodenajasta oman kauneutensa. Puutarhurin sesonkiajat ovat kevät ja kesä, mutta eihän se puutarha häviä mihinkään muinakaan vuodenaikoina.
      Kun pysähtyy katsomaan ympärilleen löytyy marraskuustakin paljon kauneutta ja pieniä yksityiskohtia.
      Tänään näyttää tulevan kaunis ja aurinkoinen päivä meilläpäin. Eli marraskuu ei näytä ollenkaan synkältä. :)
      Kiitos samoin, ihania marraskuun päiviä myös sinulle!

      Poista
  2. Jotenkin hellyttäviä ;)
    Noista orvokeista olen joskus pohtinut samaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samalla kertaa niin reppanoita ja urhoollisia, kun uhmaavat talvea kukkimalla.
      Ja toivotaan, että joskus saataisiin syysorvokkeja puutarhakauppoihin.

      Poista
  3. Oih... niin suloisia kuvia. Sellaiset vanhat asetelmamaalaukset, joissa on kuihtuvaa kauneutta, vetoavat myös. Jokin tuossa kuihtumisessa kiehtoo ja koskettaa, muistuttaa elämän ohikiitävyydestä. Ihana idea tuo orvokkien syyskäyttö! Voisikohan niitä itse kylvää keväällä syyskukintaa ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3
      Minäkin rakastan sellaisia vanhoja asetelmamaalauksia ja kuviakin, joissa on kuihtuvaa kauneutta. Puutarhassa kuihtuminen ja kuoleminen merkitsee usein uutta alkua. Siinä on jotain kiehtovaa.
      Ja pitäisi vissiin kylvää itsekin orvokkeja tähän syyskauteen. Onneksi orvokit pitävät myös itse huolen tuosta kylväytymisestä ja ilahduttavat syyspäivinä suloisuudellaan kaiken ruskean keskellä.

      Poista
  4. Jotkut perennat jaksavat sinnitellä ihmeen pitkälle syksyyn ja ilahduttaa muutamilla kukilla. Orvokki on kyllä yksi urhoollisimmista. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ihmeitä löytyy puutarhasta välillä lumen seastakin.
      Orvokit ovat tosiaan sitkeimpiä, vaikka näyttävät niin herkiltä ja suloisilta.

      Poista
  5. Luonto ei ole vielä valmis antamaan talvelle periksi :)
    Ihanaa viikonloppua sinullekin Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto ei anna kovin helposti periksi. Ja hyvä niin. :)
      Kiitos Outi viikonlopun toivotuksista! Oli oikein mukava ja virkistävä viikonloppu. Nyt taas uusin voimin uutta viikkoa kohden.

      Poista
  6. Oi, miten kauniisti olet kuvannut lakastuvat kukat. Siellä täällä puutarhassa nousevat orvokit ovat sinnikkyyden ja positiivisuuden perikuvia. Niitä on pakko ihastella. Olisipa tosiaan hieno ajatus istuttaa syysasetelmaan orvokkeja ainaisten kanervien sijaan.
    Leppoisaa pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between!
      Olisi tosiaan hauskaa vaihtelua saada eri värisiä orvokkeja syysistutuksiin. Ne kestäisivät varmasti todella pitkään ja kukoistaisivat lumen seassakin. Siinä olisi hyvä vinkki jollekin puutarhalle.
      Kiitos pyhäinpäivän toivotuksista! Viikonloppu oli oikein mukava ja nyt jaksaa taas paremmin aloittaa uuden viikon.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!