INSTAGRAM

torstai 5. huhtikuuta 2018

Gulbenkian Garden


Portugalin reissumme ennen pääsiäistä oli täynnä mukavia sattumia.
Sattumia sikäli, koska emme suunnitelleet reissua oikeastaan ollenkaan.
Ihan vahingossa löysimme itsemme aina upeista paikoista.

Kun reissulta ei ollut mitään kummempia odotuksia,
jokainen päivä oli täynnä iloisia tapahtumia.


Olimme yhden hieman pilvisen ja sateisin päivän Lissabonissa.
Hyppäsimme bussiin Sesimbrasta
ja jäimme bussin päätepysäkillä pois.
Se olikin onni,
sillä lähistöltä löytyi kaikki,
mitä olisin varmaan suunnittelemallakin halunnut nähdä.

Päätepysäkin vieressä oli suuri Calouste Gulbenkian museo.
Sen vieressä oli upea puisto,
tai oikeastaan salainen puutarha.
Se oli suurten puitten katveessa oleva varjoinen ja rauhallinen 
vihreä keidas.
Voin vain kuvitella, millaisen rauhanpaikan se antaa suurkaupungin asukkaille kesän helteillä.
Näin harmaana päivänäkin siinä oli jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja satumaistakin.


Toivottavasti nautitte viherterapista ja tunnelmasta
yhtä paljon kuin minäkin kulkiessani tuolla.













Puisto on avoin
ja sieltä löytyy myös paljon kaunista taidetta. 
Täältä löydät lisätietoa puistosta.
Suosittelen lämpimästi siellä poikkeamista,
jos matkustatte Lissaboniin.
Sen läheltä löytyi myös upea kasvitieteellinen puutarha,
josta kerron lisää myöhemmin.

Täältä löydät aiemman postauksen Portugalin reissultamme.


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

26 kommenttia:

  1. Upea puisto! Tuollaisissa paikoissa on ihana käydä. Mukavaa torstaita, Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella upeaa, että suurkaupungeissa on tuonkaltaisia keitaita. Ne ovat ihania paikkoja meille turisteille, mutta ennenmuuta kaupungin asukkaille.
      Mukavaa torstaita Satu!

      Poista
  2. Aivan mahtava kohde. Nuo vesiympyrät, ooh <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ihan mykistynyt, kun vahingossa löysin itseni noin upeasta paikasta. Nuo vesiympyrät ja heisjastumat niissä, saivat melkein haukkomaan henkeä.

      Poista
  3. Oih, aivan ihana! Pystyin kuvittelemaan itseni puistoon tepastelemaan kuvien avulla. Voin kuvitella ne tuoksut ja sen tunnelman. Pyörryttävän ihania kaikki noi vesijutut! Olemme käyneet vastaavanlaisessa puistossa Italiassa, joka oli kanssa upea, mutta ei näin hieno kuin tämä. Kiitos upeasta matkaelämyksestä! Terkuin, Jankkuliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että kuvaterkut tuntuivat noin konkreettisilta. Tunnelma oli kyllä aivan henkeäsalpaava ja niin rauhallinen. Minä en ole koskaan käynyt Italiassa, mutta siellä on mahtavia puutarhakohteita varmasti yllin kyllin. Olisi joskus niin kiva päästä käymään sielläkin.

      Poista
  4. Onpa kaunis paikka. Nuo vesiaiheet ja rehevät kasvit. Tuolla on varmasti mukavan viileää ja sopivan varjoisaa helteisenä kesäpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä, jolloin me olimme siellä, oli sellainen tihkusateinen ja pilvinen. Mutta heti ajattelin, millainen keidas tuo puisto on helteellä. Nytkin tuntui, että puistoon pääsi ikään kuin suojaan säältä ja kaupungin melulta ja melskeeltä.

      Poista
  5. Kaunista. Olin vuosi sitten työmatkalla Portugalissa ja pikaisesti ehdin käydä kurkkimassa ihmisten puutarhoihin. Täytyisi tehdä uusi matka ajan kanssa ja kierrellä näitä kauniitä puistoja ja puutarhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portugalin puutarhoissa riittäisi varmasti tutkittavaa, vaikka kuinka. Mutta pienellä visiitilläkin pystyi aistimaan, kuinka kaunista siellä on, sekä yksityisten ihmisten puutarhoissa, että yleisissä puistoissa. Minäkin haluaisin mennä sinne joskus uudemman kerran.

      Poista
  6. Oi, kun kaunis puisto! Nuo vesiympyrät on ihana lisä puiston poluille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Nuo vesiympyrät olivat jotenkin ihan taianomaiset, heijastaessaan kauniita kasveja veden pinnasta.

      Poista
  7. Ihanaa kun pääsit valkoisesta vihreään. Kyllä tuommoinen viherpläjäys jonkin aikaa kantaa eteenpäin. Kerrassaan houkutteleva paikka. Ja ihan aistii miten rauhallista siellä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei tarvitse päästä kylmästä kovin lämpimään edes. Riittää, kun pääsee valkoisesta vihreään. Aah, se oli niin terapeuttista ja virkistävää.
      Tuo puisto tarjosi paljon elämyksiä ja monen aistin kautta. <3

      Poista
  8. Todella hieno ja rehevä puisto. Kiva oli päästä kiertelemään siellä näin virtuaalisesti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että virtuaalinenkin kierros oli nautinollinen.
      Itsekin nautti puistosta vielä uudestaan, kun selaili kuvia.

      Poista
  9. Tuon puiston suulla voisi aloittaa sadun, OLIPA KERRAN...jotenkin tuli satumaailma tuosta mieleen. Ihania nuo sorsavauvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi. :) Minusta tuntui melkein epätodelliselta astua puiston sisään.
      Ja nuo sorsavauvat olivat ihmeellisen rauhallisia, vaikka ihmiset tuijottelivat niitä. Välillä ne kuitenkin kömpivät emon siipien alle turvaan.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ihana, että tunnelman aistii kuvien välitykselläkin.

      Poista
  11. Kaunista, kevät on pidemmällä kuin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oli ihana ottaa hieman varaslähtö kevääseen. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!