INSTAGRAM

maanantai 11. joulukuuta 2017

Haaveeni toteutui

Yhteistyössä: Piironki 


Haaveilin jo viime jouluna tällaisesta kynttiläpidikkeestä tai kynttilärenkaasta.
Tai suorastaan kuolasin kaikkia ruotsalaisia ja norjalaisia instagram-kuvia,
joissa oli ihastuttavia kynttiläpidikkeitä.
Haave ei kuitenkaan toteutunut viime jouluksi, 
koska en löytänyt mistään rengasmaista kynttiläpidikettä.
Päätin, että jollei haave toteutunut viime jouluksi,
jatkan haaveilua kunnes sellaisen löydän.

 Ja nyt haaveeni on toteutunut.
Ihanassa Piirongin nettikaupassa sellaisia on.
Itse asiassa bongasin niitä  ja muita ihanuuksia 
jo syksyn Habitare-messuilla heidän osastoltaan.

Kynttilärengas on erittäin kaunis yksinkertaisuudessan, 
ihan ilman mitään koristeita.
Mutta halusin kuitenkin pientä vihreää koristetta näin joulun alla siihen.
Mänty on tämän joulun trendikkäin havu,
ja olen somistanut sillä jo muutakin täksi jouluksi.
Siksi kynttilärengaskin sai pienet männyn oksat somisteekseen.
Myös eukalyptus ja lieko olisivat aivan ihastuttavia vihreitä.
Jos kynttilärengas olisi sisällä, sen voisi somistaa myös kukilla.


 Musta kynttilärengas on täydellinen kasvihuoneen muuhun sisustukseen.
Tai päässä kyllä alkoi heti pyörimään,
että se olisi niin ihana sisälläkin.
Ehkä minun täytyy hankkia sisälle toinen. ;)

 Säästä en enää viitsi sanoa mitään...
Ainoastaan mainitsen, 
että kaikki valo ja kauneus ovat kyllä enemmän kuin tervetullutta.






Satakoon vaan,
minä poltan kynttilöitä ja fiilistelen kasvarissa,
jossa on jokaisena vuodenaikana yhtä tunnelmallista.


Jos sinäkin olet haaveillut samasta kuin minä,
löydät kauniita kynttiläpidikkeitä 
Piirongin ihastuttavasta nettikaupasta, täältä. 


Voimia ja kauniita tunnelmia päiviinne!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

28 kommenttia:

  1. Minäkin katselin tuota kaihoten viime talvena. Sisälle sen haluaisin, mutta joka ikkunassa on verhot, joten ei voi polttaa kynttilää ikkunalla. Itsenäisyyspäiväkin mentiin sähkökynttilöillä. Tosi kaunis!

    VastaaPoista
  2. Joo, varovaisuus on järkevää. Verhot ja elävä tuli eivät ole hyvä yhdistelmä.
    Mietin, että tuollainen roikkuva kynttilärengas olisi tosi kaunis myös katosta roikkuessaan. Meilla on tuossa takan vieressä valkoinen muuri, jota vasten tuo kaunis kynttilärengas näyttäisi aivan unelmalta.
    Olen nähnyt myös seinään kiinnitettäviä, samankaltaisia kynttiläpidikkeitä. Nekin olisivat niin kauniita.

    VastaaPoista
  3. Mä en ole vielä polttanut tuota kynttilää loppuun, joten en tiedä miten käyttäytyy. Mutta minusta näytti, että siinä oleva metallinen kynttilän kolo ja mansetti kyllä pitää steariinin siellä missä pitääkin.
    Kerron kokemuksista myöhemmin, kun olen polttanut koko kynttilän siinä.
    Kasvarissa kynttilät ovat niin ihania, ja niitä voi katsella sitten itsekin sisältä käsin, vaikka ei ulkona olisikaan.
    Mukavaa viikkoa myös taloon no 23!

    VastaaPoista
  4. Ihana ja jotenkin tosi juhlava kynttiläpidike!
    Mukavaa viikkoa sinulle Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuollainen yksinkertaisuus tuo juhlavuutta ja tietysti nuo simppelit ja perinteiset kruununkynttilät.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  5. Nää kynttilärenkaat on kyllä tyylikkäitä. :) Ja on se vaan kivaa, kun joku pitkään toivottu asia toteutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja asioista ja esineistä tulee entistä rakkaampia, kun niistä on joutunut vähän aikaa haaveilemaan. :)

      Poista
  6. Kynttilärengas on ilmava ja kaunis. Minulla on nyt uusi jättipaketti tuollaisia valkoisia ohuita kyntilöitä. Niitä on mukava poltella muissakin telineissä, kun minulla ei ainakaan vielä ole tuota mallia 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyntilärenkaassa juuri tuo ilmavuus ja ikään kuin kynttilän kehystäminen, tekee varmasti siitä niitä kauniin.
      Minä olen noiden tavallisten valkoisten kruunukynttilöiden suurkuluttaja. Ne ovat yksinkertaisuudessaan kauneimpia kynttilöitä, mitä olla voi.

      Poista
  7. Ilahduttavan yksinkertainen, kaunis sellaisenaan tai havun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina tykännyt yksinkertaisista asioista, ne ovat jotenkin rauhallisella tavalla kauniita.
      Tämä kynttilärengas olisi tosiaan kaunis, ihan ilman mitään koristuksiakin. Joulun jälkeen taidan vain ottaa havun pois ja nauttia vielä yksinkertaisemmasta tyylistä.

      Poista
  8. Kaunis kynttilänrengas ja todellakin sopii erinomaisesti kasvariisi. Enpä tiennyt, että Piironki on vielä olemassa. Vuosia sitten sieltä tuli silloin tällöin jotain hankittua, mutta sitten paikka vaipui unholaan. Kiitos siis vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Piironki on tosiaan vielä olemassa ja täynnä niin ihania tavaroita, että en meinaa uskaltaa mennä heidän nettisivuilleen. Nettikaupan lisäksi heillä on myös myymälät Helsingissä ja Espoossa. Minäkin muistan Piirongin jo vuosien takaa, jopa vuosikymmenten takaa. Olikohan se Kotiliesi lehti, jonka lukiaetuina pystyi tilaamaan vaikka mitä ihanaa. Mummolassa luin aina Kotilieden. Sekä äitini, että minä taidettiin tilatakin monia kivoja juttuja jo silloin kun asuin kotona. Piironki on pysynyt hyvin ajassa mukana ja nyt heillä on ihan oma mallisto.

      Poista
  9. Yksinkertainen on kaunista, kuten kuvasi todistavat!

    VastaaPoista
  10. Niin selkeän kaunis!
    Itsekin noita renkaita katsellut...
    Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oln! Kynttilä pääsee oikeuksiinsa, kun ei peity mihinkään härpäkkeisiin.
      Ihanaa viikkoa myös sinne valoon! <3
      Täällä tuiskuaa ja taitaa tulla aika vaarallinen keli autoilijoille...

      Poista
  11. Ihania kuvia olet saanut säässä kuin säässä. Tunnelmallisia vesipisaroineen kaikkineen. Ja mielenkiinnolla avasin postauksen, että mistä olet haaveillut. On aina erityistä kun ei heti saa kaikkea haluamaansa, vaan odotuksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt täytyy alkaa vaan näkemään kauneus vesipisaroissa ja harmaudessa. ;) Muuten menee mieli maan rakoon.
      Onneksi viime eilen satoi lunta ja maisema on ihanan valkoinen. Oikein odotan miltä puutarhassa näyttää, kun valo saapuu. Vielä on pimeää, vaikka kello on kohta yhdeksän.
      Jotenkin kauan haaveilemista asioista tulee tärkeämpiä, kuin niistä jotka on saanut heti. Luulen, että tuo kynttilärengas on ajattomuudessaan tärkeä esine vielä vuosien päästäkin.

      Poista
  12. Onpa kaunis! Melkein pakko hankkia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :) Minulle tuosta tuli melkein pakkomielle. On se niin ihana!

      Poista
  13. Oi miten kaunis❤️ Aivan Ihania kuvia! Hienoa että haaveesi toteutui!

    VastaaPoista
  14. Voi miten iloinen olen, että kasvihuoneesi toteutui ja se on tuottanut teidän perheelle niin paljon iloa! Kaunis jouluinen sisustus sinulla on kasvarissa nyt! Upean hillityn kaunis tuo kynttilärengas, ihanaa että löysit sen ja haaveesi tuli todeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se kasvihuoneen toteutuminen on ihan uskomattoman ihanaa! Siitä olin haaveillut vielä kauemmin, kuin kynttilärenkaasta.
      Haaveilu kannattaa, sillä haaveet toteutuvat yleensä ajan mittaan. Tai jos eivät toteudu, niin ne eivät ole tarkoitettukaan toteutuakseen.
      Näin jälkeen päin ajatellen, tämä vuosi oli uskomattoman onnellinen puutarhahaaveiden suhteen. Ehkä tulevaisuudessa ei muista ollenkaan, kuinka paljon vettä satoi vuonna 2017. Muistaa vain toteutuneet haaveet. :)

      Poista
  15. Se on kaunis, mutta mulla ei taitaisi olla sille turvallista käyttöpaikkaa.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!