INSTAGRAM

torstai 9. maaliskuuta 2017

Laatikkopuutarhurin opas

Kirjavinkki 
*Blogiyhteistyö: Minerva Kustannus Oy


Ensi viikolla ilmestyvässä
Minerva Kustannus Oy:n
puutarhakirjauutuudessa,

Laatikkopuutarhurin opas
Runsas sato ruutuviljelyllä

esittelee ranskalainen puutarhuri
Anne-Marie Nageleisen
ruutuviljelyn niksejä.

Meille suomalaisille keittiöpuutarhureillekin on viime vuosina tullut tutuksi
 kasvulaatikoissa tai -lavoissa viljely.
Mutta yleensä kasvatamme kasvit kuitenkin riveissä, emmekä ruudukoissa.


Anne-Marie on kehittänyt ekologista ruutuviljelyä ja
kertoo sen moninkertaistavan pieneltä alalta saatavan sadon.
Ruutuviljelyssä kasvimaa perustetaan esim. 120 x 120 cm:n kokoisiin laatikoihin.,
jotka jaetaan 40 x 40 cm:n kokoisiin ruutuihin.
120 cm kokoinen laatikko on helppo hoitaa myös keskeltä,
ja siihen saa mukavasti sijoitettua 9 ruutua.


Ruutuviljelyn etuina on mm.
yksittäisen ruudun sato on suhteessa suurempi,
kun noudatetaan tarkoin kylvö- ja kasvusuunnitelmaa.
Ruuduissa viljellään kumppanuuskasveja ja noudatetaan viljelykiertoa,
jolloin maa ei väsy.
Kasvien valinnoilla voidaan hyödyntää luonnollista lannoitusta ja kasvinsuojelua.
Kumppaanuuskasvit auttavat toinen toistaan.

Kirja tuntui todella kattavalta ja monipuoliselta tietoteokselta.
Ruutuviljelyn suunniteluohjeiden ja selkeiden taulukoiden lisäksi,
kirjassa oli selkeät kasvikohtaiset viljelyohjeet.


Muutenkin kirjasta löytyi paljon vinkkilaatikoita,
ihan yksinkertaisemmista asioista lähtien.
Esim. mille kasveille on hyväksi kastella kastelukannulla ilman suutinosaa
ja mille taas suutinosan kanssa.
Jotkut ohjeet saattavat tuntua jopa lapsellisen yksinkertaisille.
Mutta itse ajattelen, että tällaista teosta tarvitaan.
Ei kaikilla puutarhakipinän saaneilla ole välttämättä
minkäänlaista käytännön kokemusta puutarhanhoidosta.
Silloin on hyvä lukea selkeitä ohjeita, joita ei ehkä kehtaa edes keneltäkään kysyä.
On hyvä saada tarkkoja ohjeita, että pääsee alkuun.
Myöhemmin voi sitten luovia ja löytää omia tapoja puutarhanhoitoon.


Ensimmäisellä vilkaisulla kirja näytti minusta hieman vanhahtavalta ja
kuvat olivat jotenkin hailakoita.
Huomasinkin, että alkuperäinen teos on painettu Ranskassa v. 2011.
Suhtaudun aina hieman kriittisesti kaikkiin käännettyihin puutarhaoppaisiin,
fiilistelykirjat ovat sitten asia erikseen.
Kuitenkin, vaikka kuinka etsimällä etsin epäsopivuuksia meidän kasvuoloihimme,
en niitä löytänyt.
Kuvien mielenkiintoinen sisältökin auttoi unohtamaan kuvien hailakkuuden.


Kirja ei ole mikään kannesta kanteen luettava teos,
vaan tietokirjamainen opas, johon palataan aina tarvittaessa.
Luin kuitenkin ensimmäiset luvut, ruutuviljelyn esittelystä ja suunnittelusta
melkein yhdellä istumalla.
Viljelytapa tuntui todella toimivalta ja mielenkiintoiselta.
Myös kokenut puutarhuri saa kirjasta uusia vinkkejä ja inspiraatiota.

Tosin ihan uusi systeemi tämä ei ole, vaikkakin todella vähän käytetty.
Muistan nähneeni samankaltaisen ruudukon naapurillani jo kymmenen vuotta sitten.
Itsekin olen viljelyt vähän sekametodilla,
en noin selkeissä ruuduissa, mutta en suorissa riveissäkään.
Ja olen kokenut tyylin toimivaksi.

Aioin ehdottomasti tutkia asiaa lisää ja kokeilla sitä tulevana kesänä.

Lopuksi Anne-Marien rohkaiseva toteamus:
"Kukaan ei ole syntyjään viljelijä,
mutta sellaiseksi voi kasvaa.
Viherpeukalon voi hankkia hoitamiaan kasveja ja luontoa tarkkailemalla.
Jokainen kasvukausi opettaa jotakin uutta, 
ja joka kevät olemme edellistä vuotta viisaampia, kokeneempia ja tietävämpiä."



Arvonta:
Arvon teille ihanille lukijoilleni myös yhden Laatikkopuutarhurin opas-kirjan
Kirjan lahjoitti arvottavaksi  Minerva Kustannus Oy.

Voit osallistua arvontaan näin:
~ Liittymällä blogini lukijaksi / olemalla blogini lukija 
ja kommentoimalla kommenttikenttään osallistumisestasi.
~ Blogin Facebook- sivuilla voi lunastaa toisen arvan.
Tykkää facebook sivustosta 
ja kommentoi tämän postauslinkin alle.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.
~Voitto lähetetään vain Suomeen.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 12.3.2017  klo 24 saakka.
Arvon voittajan maanantaina.
Onnea arvontaan!

Kevät on uusien puutarhakirjojen ilmestymisaikaa.
Esittelenkin kevään mittaan lisää puutarhakirjauutuuksia,
joten kannattaa pysyä  kuulolla,
jos puutarhakirjat kiinnostavat. :)
Olisi myös kiva kuulla, onko teillä kokemusta ruutuviljelystä?
Ja mitä ajatuksia viljelytapa teissä herättää?




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

66 kommenttia:

  1. Hienoa, olen ajatellut hankkia pari laatikkoa lisää, kirjan vinkit tulisi hyödyksi☘🍓🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa oli todella kivoja ja hyödyllisiä vinkkejä!
      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  2. Minähän en puutarhan hoidosta mitään tajua, mutta tykkään selailla puutarhakirjoja ja - lehtiä jo kuvien takia.
    Ihanaa torstaita Riina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitkos tuon loppukaneetin, kukaan ei ole syntyjään viljelijä.... :)
      Eli joka päivä voi oppia lisää. Ja tämä puutarhailu on siitä jännää, ettei koskaan voi olla täysin oppinut. Se tekee tämän niin mielenkiintoiseksi. :)

      Poista
  3. Tuo olisi todella tarpeellinen. Viime vuonna en onnistunut kasvulaatikoitteni kanssa ollenkaan. Lukijana mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä oli aika surkea sään suhteen. Minullakin meni sen vuoksi kasvoi moni kasvi aika huonosti. Mutta onneksi on taas uusi kesä edessä ja uudet haasteet, mutta myöskin ilot.
      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  4. Minulla on laatikot kokoa 120*120 ja viljelen niissä miten milloinkin, kirjan vinkeistä olisi varmasti hyötyä. Keväällä laatikoiden kehikot on uusittava ja muutenkin toivon, että tuleva kausi olisi hyötykasvien kausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sun laatikot on luotu tuohon ruutuviljelyyn. Mutta niin taitaa munkin laatikot olla juuri tuota kokoa. Se on kätevä koko, juuri hoidon kannalta.
      Onnea arvontaan ja satoisaa uutta puutarhakautta! <3

      Poista
  5. Oi oi, tuo olisi niin ihana ja tarpeen. Etsiskelin just tuon tyyppistä kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sehän sattui juuri sopivasti!
      Onnea arvontaan ja inspiroivaa uuden kasvukauden suunnittelua! <3

      Poista
  6. Täällä olisi yksi kasvilaatikoihin hurahtanut hyötytarhuri. Ehdottomasti mukana arvonnassa yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri sopiva kirja, juuri meille hurahtaneille. :)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  7. Kiinnostava kirja! Minun laatikkoni ovat aika vajaakäytöllä, joten kirjasta olisi varmasti apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli koko ajan vaan kiinnostavampi, mitä pidemmälle sitä luki. Joten siitä löytyy varmasti paljon vinkkejä meille kaikille.
      Onnea arvontaan Eeviregina! :)

      Poista
  8. Minuakin rupesi heti ruutuviljely kiinnostamaan. Olen tekemässä mökille lisää lavoja kesällä ja tästä voisi saada hyviä ideoita. Eli ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa oli tosiaan paljon hyviä vinkkejä. Ja mikä parasta, jos tuossa lavojen lisärakenteluvaiheessa, voisi ottaa ruutuviljelyn näkökulman huomioon.
      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  9. Pienen pihan laatikkotarhurina kiinnostuin kirjasta heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ruutuviljelyssä saa pieneltäkin pihalta mahdollisimman suuren sadon. Eli loistava kirja pienen pihan laatikkotarhurille.
      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  10. Kiinnostava kirja! Voinko siis osallistua arvontaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
      Kaikki kirjautuneet lukijat voivat ilman muuta osallistua. :) Jos et ole vielä kirjautunut lukijaksi, voit tehdä sen tuolla sivupalkissa.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Minulla on tällä hetkellä 3 laatikkoa mutta olisi tarkoitus raivata lisää tilaa uusille laatikoille.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten kesä kesältä haluaa laatikkotarhaansa. Niin on käynyt minullekin. Siksi laatikkopuutarha kannattaa perustaa sellaiseen paikkaan, jossa on laajenemismahdollisuuksia.
      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  12. Olen ilmoittautunut Kotipuutarhalehden toukokuiselle kurssille "Kasvata syötävää laatikoissa". Jonkin aikaa on laatikkoviljelyä tullut harrastettua, mutta lisäoppi ei ole koskaan pahasta. Ruutuviljelyä en ole kokeillut. Mukavaa, että taas on uusia kirjoja tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta kurssilta saa varmasti paljon hyviä vinkkejä! Lisäoppi ei tosiaan ole koskaan pahasta. Aina joku on kekannut jotain helpotusta tai niksiä viljelyyn, jota ei itselle ole välttämättä tullut mieleenkään.
      Keväällä taitaa olla puutarhakirjojen ilmestymisen huippuaika. Mutta sehän meille puutarhaintoilijoille sopii. :)

      Poista
  13. Voi kumpa selkä olisi kunnossa, niin laittaisin heti tuollaisen kasvimaan! Tokihan noista voi tehdä korkeitakin, mutta niihin ei vanha erkkikään osta multia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selän kipeytyminen haittaa kyllä monia puutarhatöitä. Se on todella harmi! Joskus itselläkin on ollut väliaikaista selkäkipua ja se on kyllä yksi hermoja raastavimmista kivuista.
      Toivottavasti kipusi hellittää ja pääset tekemään mieleisiäsi asioita!
      Jos saat apuvoimia korkeisiin laatikoihin, kokeile sellaista lämpölavatyyppistä kasvualustaa siihen. Kompostoimalla itse ja keräämällä ensin pohjalle risuja ja sitten kerroksittain kompostia, lehtiä, lantaa ja ihan päälimmäiseksi vasta osto multaa. Näin ostomullan tarve vähenee ja saat loistavan kasvualustan.

      Poista
  14. Laatikkoviljelyä harrastan mutta ruutuvieljelyä niissä en ole kokeillut. On aina joko koko laatikko samaa tai rivit kuten kasvimaalla. Arvonnassa olen ehdottomasti mukana. Miten ihana olisi ollut silloin kuin aloitti puutarhaharrastuksen olla juuri tuollaienn kirja missä on selkeät ohjeet. Silloin pää oli täynnä kysymyksiä. Kysymyksiä on vieläkin mutta muutama perusniksi on tullut opittua. Silti tietoa ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuollaisista perusteoksista on apua, ettei tarvitse kaikkea kantapään kautta opetella. Ja tietoa ei todellakaan ole koskaan liikaa, aina uusia niksejä tarvitaan.
      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  15. Sama kirja odottaa kirjastosta lainattuna lukemista hyllyssäni. Laatikkoviljelyä on tuulut harrasteltua, mutta lisätieto ei koskaan tee pahaa. Ja tuo ruutuviljely kuulostata kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruutuviljely on tosiaan mielenkiintoisen ja kokeilemisen arvoinen viljelytapa. Minä ainakin aioin kokeilla sitä tuleva kasvukautena. Ja laatikothan meillä monella on jo valmiina. :)

      Poista
  16. Hassua, kiinnitin ihan samaa asiaan huomiota kun AdLibriksessa katsoin tuota kirjaa, ensi näkymältä ajattelin että onkohan se uusintapainos 90-luvulta, :D mutta kiinnostuin kyllä heti, etenkin kun ensi keväänä laatikot lisääntyy ja uutta tietoa aina tarvitaan. Innolla siis mukaan tavoittelemaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, oikein mietin mitkä tekijät tekevät kirjan ulkoasun vanhahtavaksi. Ehkä se on väritys ja kuvan laatu. Nykyään on niin huippulaadukkaita kuvia puutarhakirjat täynnä, että pelkästään niitä katselee mielellään.
      Onnea arvontaan!:)

      Poista
  17. Minäkin ajattelin kuvat nähdessäni, että ole löytänyt jonkin vanhan kirja-aarteen :) Aika retron oloinen kansi. Varsinaista ruutuviljelyä en ole harrastanut, mutta sekaviljelyä ja viljelykiertoa kuitenkin. Uudet vinkit ovat tietysti aina tervetulleita. Yhdellä arvalla kotean onneani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan retro on oikea sana, ehkä kaiken tuon värityksen puolestakin. Mutta sisältö oli kyllä onneksi ihan tähän päivään oikein freesi ja mielenkiintoinen. Uudet vinkit ovat tosiaan aina tervetulleita. :)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  18. Kahdella arvalla mukana :) Mukavaa viikonloppua!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, mukavaa viikonlopun alkua!
      Ja onnea arvontaan! :)

      Poista
  19. Aivan ihana kirja! Ja tuiki tarpeellinen! Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on tosiaan todella kivoja ja tarpeellisia vinkkejä meille jokaiselle.
      Onnea arvontaan! <3

      Poista
  20. Kahdella arvalla mukana ihanan kirjan arvonnassa.
    Laatikkoviljely alkaa tulevana keväänä. Petsaus on käynnissä.
    Minulla oli ehkä 10 vuotta sitten lainassa jokin ruotsalainen ruutuviljelyn opaskirja. Tein kasvimaan sen mukaan. Tapa säästi siemeniä ja antoi hyvän sadon, mutta nyt olemme olleet kaikki kesät mökillä, joten tuo viljelytapa on vallan unohtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän ollaan jo melkein valmiina, kun petsaus on jo käynnissä! :)
      Mielenkiintoista kuulla, että sinulle ruutuviljely on tuttua ja olet todennut tavan hyväksi.
      Tämä sinetöi munkin kokeiluni ensi kesänä.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  21. Kyllä tämä kirja olisi mieluinen ja ehdottomasti haluan osallistua arvontaan. Mieheni teki viime syksynä minulle viljelylaatikon ja ensi kesänä on tarkoitus sitä ekaa kertaa päästä kokeilemaan. Kirjasta saisi varmasti hyviä neuvoja. Olen blogin lukija ja osallistuin myös fb:ssa arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on mukava kesä tiedossa, kun viljelylaatikko on jo valmiina. Kirjasta varmaan saa uusia vinkkejä ja inspiraatiota uuteen kasvukauteen.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  22. Ehdottomasti mukana! Prismasta kiikutin naistenpäivänä kotiin "Apua, meillä on puutarha" -kirjan josta löysin jo monta ihan huippua vinkkiä omaan puutarhaan. Tästä kirjasta saisin sitten mahtavia ideoita omaan keittiöpuutarhaan ja tulevan kesän onnistumisprosentti kasvaisi taas hurjasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahtavaa, että kivoja ja vinkkejä antavia puutarhakirjoja on niin hyvin tarjolla. Niitä voi ahmia tiedon kaipuussa, mutta joskus on inspiroivaa katsella ihan vaan kuviakin.
      Minä olen oikein puutarhakirjojen ja -lehtien suurkuluttuja. Niitä lojuukin meillä vähän joka nurkalla. :)
      Tämä kirja on tosi virikkeellinen, uskon että siitä on hyötyä meille kaikille keittiöpuutarhureille.
      Onnea arvontaan ja oikein onnistunutta uutta kasvukautta! <3

      Poista
  23. Mukana kahdella arvalla! Tämä tulisi todellakin tarpeeseen :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan sekä satoisaa ja aurinkoista uutta kasvukautta! <3

      Poista
  24. Olen hiljalleen alkanut haaveilla laatikoista...arvonnassa siis mukana yhdellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot on kyllä käteviä keittiöpuutarhailussa.
      Onnea arvontaan ja aurinkoista sunnuntaita! <3

      Poista
  25. Niin tarvitsisin kirjasta, koska olen niin aloittelija näissä jutuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on loistavaa tietoa niin aloittelijalle, kuin kokeneemmallekin hyötytarhurille.
      Onnea arvontaan! 🌿

      Poista
  26. Yksi arpa :) Ihana kirja, toivottavasti onni suosii :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Ei ole kokemusta, mutta kiinnostus heräsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesänä minä ainakin aioin kokeilla tuota ruutuviljelyä. Se kuulostaa oikein mielenkiintoiselta viljelytavalta. :)

      Poista
  28. Ruutuviljely on minulle ihan uutta, mutta laatikot tuttuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla meille useimmille. Hauska kokeilla ruutuviljelytapaa ensi kesänä. Mielenkintoinen juttu! :)

      Poista
  29. Jes! Ehdin vielä! Kiitos kivasta blogista :)
    laura@liski.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehdit! :) Onnea arvontaan ja tosi kiva kuulla, että tykkäät blogista!

      Poista
  30. Ehdin minäkin. Mukana yhdellä arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  31. Jes, vielä ehdin minäkin! Mukana yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  32. Mukaan yhdellä arvalla =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!