INSTAGRAM

torstai 3. marraskuuta 2011

Laikukasta

valkolumimarja
Symphoricarpos albus

Valkeaa ja valoa löytyy puutarhasta myös ruskan aikaan.
Valkolumimarja on myrkyllinen mutta niin ihana. Sen marjaisia oksia voi käyttää sidontaan ja se saa lehtensä aikaisin keväällä. Eikä se ole niin tarkka maan suhteen. Säännöllisillä kevätleikkauksilla se pysyy kauniin tuuheana. Myös vaaleanpunamarjainen lajike on olemassa.


kirjovuohenputki
Aegopodium podagraria

Inhoan vuohenputkea sydämestäni. Mutta annas olla, kun vastaani tuli kirjovuohenputki, ihastuin siihen oitis. Oikein ostin sen. Saa nähdä tuleeko siitä vielä riesa. Se kasvaa maanpeitekasvina puitten alla. Siellä se voi levitä matoksi asti. Ja vielä näin marraskuussa se on säilyttänyt oman värinsä.

Tykkään laikukkaista lajeista, ne tuovat valkoisilla laikuillaan tai raidoilla raikkautta.
Yksi lempparini on laikkukirjokanukka (Cornus alba ´Elegantissima`). Taimeni on vielä pieni. Istutin sen viime kesänä tädiltäni saamastani piiskataimesta. Sitä siis voi jakaa koska se leviää juurivesojen/rönsyjen avulla. Aikaamyöden siitä kasvaa kaksi - kolmemetrinen pensas.

Pari viikkoa sitten se näytti tältä.
Nyt se on alkanut jo tuleentua mutta sen verso on kauniin punainen.

Viiruhelpi (Phalaris arundinacea ´Picta`)  kahisee ihanasti tuulessa, mutta leviää agressiivisesti. Se kannattaa istuttaa paikkaan jossa se saakin levitä. Se on vaatimaton kasvualustan ja -paikan suhteen. Ja vieläkin näin marraskuussa se on voimissaan. Keväällä se leikataan alas kuten muutkin perennat.




2 kommenttia:

  1. Leikataanko kaikki perennat vasta keväällä? Olen repinyt ne haravointijätteen mukaan syksyisin. Onko kuihtuneiden varsien leikkaamisajankohdalla väliä?

    VastaaPoista
  2. Itse leikkaan kaikki kuihtuneet perennanvarret vasta keväällä. Syitä on monia.
    -Kuihtuneet perennanvarret ovat hauskannäköisiä talventörröttäjiä lumen keskellä. Näin piha ei ole pelkkä pannukakku.
    -Linnut syövät siemeniä niistä.
    -Ja tärkein syy on: varsinkin onttovartisten kasvien sisään kerääntyy vettä ja koko kasvi voi mädäntyä. Muutenkin kasvi tuleentuu rauhassa ja kerää voimia juurakkoonsa. Kasvien syksyinen leikkaaminen on kuin puista varistaisi väkisin lehdet syksyllä. Luonnolle täytyy antaa oma aikansa varautua talveen. Ja osa kasvista on saattanut ehtiä maatua jo kevääseen mennessä ja puutarhurin työ säästyy. Toiset kuopsuttajat saattavat keväälläkin silputa varret kasvin juurelle ravinnoksi, niinkuin metsässäkin tapahtuu. Jos on kotilo-ogelma niin ei kannata tehdä.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!