INSTAGRAM

maanantai 27. marraskuuta 2023

Terveisiä valosta!

 

Terveisia valosta!

maljaköynnös
Mandevilla
マンデビラ


Terveisiä valoisasta Espanjasta!
Lähdettiin taas hetkeksi kaamosta karkuun,
kuten muutamana marraskuuna aiemminkin.
Sekä minun että mieheni kesät ovat työntäyteisiä,
siksi talvella on hyvä hetki hieman hengähtää ja tehdä työt etänä.
Nämä vuoden pimeimmät hetket ovat meille sopiva hetki reissata.

Tällä kertaa tulimme omalla autolla Euroopan halki
ja matka oli mukava kokemus koronavuoden nopean kiitämisen jälkeen.
(Olimme siis talvella 2019-2020 myös autolla liikkeellä
ja paluumatkasta tuli melkoinen spurtti epidemiaa karkuun.
Pääsimme kuitenkin turvallisesti kotiin.)
Nyt ei ollut niin kova kiire ja ehdimme nähdä monia kauniita paikkoja.
Toki auton kanssa on aina hieman mietittävä, 
mihin sen saa turvallisesti parkkiin
ja suurkaupungit ovat hieman haastavia.
Kaikki meni kuitenkin hyvin
ja selvisimme turvallisesti tänne asti.

Saimme vuokrattua saman, tutun asunnon,
jossa olemme olleet aiemminkin.
Se vähentää aikalailla stressiä,
kun ei tarvitse opetella uusia systeemejä
ja tietää, mitä on odotettavissa.
Asunto sijaitsee Marbellassa lähellä vanhaa kaupunkia ja vuorten luontoa.
Pidämme tästä sijainnista valtavasti,
sillä on mukava, että kaikkialle pääsee tarvittaessa kävellen.
Luonnon läheisyys ja toisaalta kaupungin mahdollisuudet 
lisäävät viihtymistä oleellisesti.
Ja vaikka olemme itsekin turisteja,
on mahtavaa, että tässä taloyhtiössä asuu paikallisia,
 muutamaa asuntoa lukuun ottamatta.
Olemme itsekin tulleet tänne elämään ihan tavallista elämää.
Teemme päivisin töitä ja muuna aikana nautimme luonnosta sekä
 siitä, että voi pistäytyä ihmisten ilmoilla tuosta vaan.
Ihmettelen itsekin, kuinka paljon tykkään istuskella kahviloissa ja 
katsella ympärillä olevaa elämää.
Ehkä saan kotona elää niin maaseudun rauhassa, 
että välillä on kiva nähdä vähän jotain muuta.
Eilenkin pidin auringonlaskun aikaan parvekkeen oveamme auki
ja kuuntelin ympärilläni olevia ääniä.
Jostain kuului musiikkia, seinänaapuri imuroi, toisella puolella grillattiin, 
edessä olevalla nurmikentällä koirat ja lapset ulkoilivat, 
nuorisoa istui portailla juttelemassa...
Tuntui kivan elävältä.

Tekee hyvää myös omalle luovuudelle ja jaksamiselle vaihtaa välillä maisemaa.
Tämä ei tietysti aina ole monestakaan syystä mahdollista,
emmekä itsekään tiedä, mikä on tilanne esimerkiksi ensi vuonna.
Mutta nyt nautitaan ja aistitaan tämä hetki kaikilla aisteilla.

Terveisia valosta!

Nämä maljaköynnöksen kuvat otin Marbellan vanhasta kaupungista.
Oma maljaköynnökseni talvehtii autotallissa jo ties monettako talvea.
On hauska kävellessään bongailla monia tuttuja kasveja 
ja ihailla sitä, kuinka pieniinkin pihoihin saa aivan mahtavia ruukkupuutarhoja.
Se meidän suomalaisten olisi myös hyvä oppia.
Meillä on väljyyttä ja pienimmilläkin tonteilla hyvin tilaa,
silti kuulee usein sanottavan, että ei meidän pihaan mahdu mitään.
Olen sitä mieltä, että kyllä mahtuu,
vaikka olisi vain pieni parveke.
Nyt on hyvä aika alkaa suunnittelemaan ensi kesää
ja sen mahdollisuuksia.
Tai voidaan kyllä fiilistellä joulua ensin.
Ihanaa, kun se on tulossa!
Vaikka täällä on kesäistä,
odotan silti joulun aikaa tosi paljon.

Terveisia valosta!


Mukavaa uutta viikkoa!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



perjantai 24. marraskuuta 2023

Vihreyttä marraskuuhun

Mainos / Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:lta 

 
Vihreytta marraskuuhun

flamingokukka
Andrenflamingokukka
Anthurium Andreanum-ryhmä
アンスリウム


Marraskuun harmauden vastakohdaksi
 kaipaa jotain hieman eksoottista vihreyttä.
Itselleni tulee valtava huonekasvi-innostus yleensä juuri marraskuussa, 
ennen joulukukkien huumaa.
Esittelen teille meidän uusimman viherkasviasukkaan,
flamingokukan.

Vihreytta marraskuuhun

Flamingokukassa on totisesti hieman eksoottista vivahdetta ja 
sen kiiltävät lehdet ja kukat näyttävät jopa liian täydellisiltä ollakseen eläviä ja aitoja.
Kiiltävä, vahamainen pinta on kuitenkin mahtavan kestävä 
ja lehtien tumma sävy suorastaan huokuu sademetsien tunnelmaa.
Ne ovat kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikasta.

Flamingokukan tunnetuin lajike lienee kirkas punainen,
mutta myös muita sävyjä löytyy.
            Ainakin vaaleanpunainen, lime ja valkoinen lajike on yleisesti saatavilla
 punaisen rinnalla.

Vihreytta marraskuuhun


Flamingonkukka on kukkiva, ruohovartinen ja pystykasvuinen huonekasvi.


Vihreytta marraskuuhun

Kukat ovat yleisiä ja kestäviä myös leikkokukkina.



Flamingonkukan hoito-ohje:

- Viihtyy varjossa tai hajavalossa.
-Pitää lämpimästä ja on erittäin arka kylmälle.
- Kastele säännöllisesti, mutta anna mullan kuivahtaa kastelujen välissä.
Flamingonkukka pitää myös suihkuttelusta. 
- Lannoita vähätyppisellä lannoitteella maaliskuusta marraskuuhun, 
kerran kuukaudessa.
- Istuta uuteen ruukkuun joka toinen kevät.
- Lisätään jakamalla, ruukun vaihdon yhteydessä. 


Vihreytta marraskuuhun

Flamingokukan lehdet ovat herttamaiset.


Vihreytta marraskuuhun

Olisi kiva kuulla, minkä värisiä flamingokukkia
te olette nähneet tai teillä on itsellänne?

Mukavaa viikonloppua!



Kiitos Huiskula Oy:lle 
 tästä kauniista marraskuun piristyksestä!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.