INSTAGRAM

maanantai 28. marraskuuta 2022

Viime vuoden joulutunnelmia

 




Ennen kuin pääsee tämän joulun valmisteluissa vauhtiin, 
muistellaan hieman viime joulua.
Viime joulusta on mukavia muistoja.
Koristelut olivat tuttuun tapaan aika yksinkertaisia.
Kukilla ja kynttilöillä pääsee aina pitkälle.
Lisäksi meillä on muutamia rakkaita joulukoristeita, 
jotka pääsevat joka vuosi esille.

Viime vuonna teimme yhden radikaalin ratkaisun edellisiin vuosiin verrattuna,
hankimme nimittäin ikikuusen.
Olemme tähän asti valinneet ehdottomasti aidon kuusen,
mutta viime vuonna aloin haikailemaan joulukuusesta hyvissä ajoin.
Joulukuusien hintakin tuntui vaan nousevan joka vuosi korkeammalle
ja oma hommansa oli myös sen hankinnassa,
tarvittiin aina peräkärryä tai pakettiautoa.
Nyt meillä on ikikuusi,
jonka aioin viritellä tuomaan joulutunnelmaa hyvissä ajoin joulukuuhun.
Toki on siinäkin oma hommansa,
 kun taittelen kaikki oksat sojottamaan taas oikeaan suuntaan,
mutta sen voi tehdä rauhassa kotona joululaulujen soidessa.

Keräilin tähän postauksiin joulumuistoja viime vuodelta
ja lisäsin joidenkin kuvien alle linkin kyseiseen postaukseen,
jos haluatte käydä lukemassa aiheesta enemmän.

 misteli
Viscum album
mistletoe
ヤドリギ


metsämänty 
pinus sylvestris
マツ 
pine


Pieni joulupuu





Lempeitä sävyjä jouluun




vaaleajouluruusu
Helleborus niger
Christmas rose
クリスマスローズ

Iki-ihana vaaleajouluruusu




jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 


Pienet ja ilahduttavat joulumuistamiset




Joulukranssi




tulppaani 
Tulipa 
チューリップ
ja
metsämänty 
pinus sylvestris
マツ 
pine
ja 
jaloleinikki 
Ranunculus asiaticus
ハナキンポウゲ

Joulukimppu




 jaloritarinkukka / amaryllis
Hippeastrum hortorum 
ヒッペアストラム 
アマリリス



Tunnelmallista pellavaa





Toivottavasti näistä tunnelmista oli iloa ja 
saitte jotain inspiraatiota teidän joulusuunnitelmiinne.
Meillä mennään tänä joulunakin aika samaan malliin,
mutta yritän aina keksiä jotain uuttakin.
Olemassa olevista koristeista ja
tarvikkeistakin voi loihtia aina vähän jotain uusia asetelmia
ja sijoitella niitä vähän eri tavalla kuin viime vuonna.
Toki tykkään myös siitä, 
että jotkin asiat ovat aina samalla tavalla joka joulu.
Haaveilen kyllä jostakin uudesta joulukoristeesta kuuseen.
Olisi ihana tapa hankkia yksi erityinen koriste joka joulu.
Juuri laatu, eikä määrä edellä.
Ja tärkeintähän olisi, että koriste olisi itselle mieleinen ja merkityksellinen.

Viime vuonna hankin muutamia kotimaisia vanerikoristeita
lahtelaisesta Puinen liikkeestä.
Koristeet tehdään käsityönä Puinen toimipisteessä Lahdessa.
Viimeisen kuvan seimi on Puinen tuotantoa.
Täältä löydät Puinen nettikaupan,
jos olet kiinnostunut kauniista, kotimaisista ja simppelin tyylikkäistä koristeista:
(Tämä on ihan tyytyväisen asiakkaan vinkkaus,
ei maksettu yhteistyö.)


Iloa kuun vaihteeseen!

Kohta alkaa joulukuu ja joulun odotus ihan tosissaan. 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.






sunnuntai 27. marraskuuta 2022

1. adventti 2022

 



Tänä vuonna meidän adventtikynttelikkö on neljän kruunukynttilän ryhmä.
Kynttiläjalkoina ovat Iittalan Ultima Thule -sarjan kynttilänjalat.
Olen ostanut kaksi kynttilänjaloista aikoinaan meidän kihlajaisiin
ja tänä syksynä hankin kirpparilta toiset kaksi,
juurikin adventtikynttilöitä ajatellen.

Pidän yksinkertaisista ideoista ja 
valkoisista kynttilöistä, 
siksi asetelma muodostui tänäkin vuonna yksinkertaisista elementeistä.
Kaikki tarvittava löytyi omasta kaapista.
Joulukuusi on pieni ikikuusi ehkä 10 vuoden takaa.
Enkeli on lahtelaisen Puinen käsityötä
ja on materiaaliltaan kotimaista koivuvaneria.





On muuten jännä, että sijoitan yleensä aina adventtikynttilät riviin.
Kesti hetken ennen kuin ymmärsin, että ne voivat olla myös rykelmänä.



Millainen adventtikynttelikkö sinulla on tänä vuonna?

Kaunista ja tunnelmallista 1. adventtia!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


perjantai 25. marraskuuta 2022

Hernevillakko

Blogiyhteistyö: Huiskula 




Jos joku kasvi on nimensä näköinen, 
niin tämä hernevillakko on.
Sen pitkät, riippuvat versot ovat 
täynnä herneen näköisiä palluroita.

Hernevillakko on laiskan hoitajan ihannekasvi, 
sillä se pärjää talvikaudella lähes kuukauden ilman kastelua.


hernevillakko
Senecio herreianus




Hernevillakon hoito-ohje


- Viihtyy hajavalossa, mutta sietää myös aurinkoa.
Suorassa auringonvalossa sen lehdet saattavat kellastua.
- Hernevillakko viihtyy lämpimästä viileään, 
lämpötila ei saa kuitenkaan laskea alle nollan.
- Kastellaan kasvukaudella säännöllisesti, 
mutta mullan annetaan kuivahtaa kastelujen välissä.
Talvikaudella hernevillakkoa kastellaan todella harvoin. 
Se pärjää lähes kuivana, varsinkin, jos se on viileässä.
- Lannoitetaan kahden ämmän välissä, eli maaliskuusta marraskuuhun
noin kerran kuukaudessa.
Hernevillakko ei tarvitse lannoitusta talvella.
- Istutetaan uuteen ruukkuun ja multa vaihdetaan joka toinen kevät.
- Lisätään jakamalla tai varsipistokkaista keväällä tai kesällä.
- Hernevillakko kasvaa riippamaisesti, joten se on täydellinen amppelikasvi. 
Sen voi myös sijoittaa korkealle tasolle roikkumaan.
- Lisätään pistokkaista mihin aikaan vuodesta tahansa.
Juurtumista auttaa lämpöinen alusta, esimerkiksi lämpöpeite. 
- Mahdollisia tuholaisia ja kasvitauteja 
hernevillakolle voivat olla lehtikirva, 
härmä ja harmaahome.




Vaikka joulu on tulossa, kaipaan paljon vihreää ympärilleni.
Huonekasvien hyysäämiseen
 voi myös ohjata sitä kaikkea puutarhaikävää,
jota syksy ja talvi tuovat tullessaan.
Pelkästään vihreyden katselukin tekee niin hyvää. 



Mukavaa alkavaa viikonloppua
sekä vihreyttä harmauteen! 




Blogiyhteistyö: Huiskula 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Tolox





Toloxin valkoisesta kylästä löytyy oikeastaan lempinäkymäni Espanjassa.
Toloxin kylä sijaitsee vuorten sylissä, Malagan läänissä.
Valkoisen kylän tiet ovat kapeat ja 
se on aivan kuin herran kukkarossa,
 keskellä ei mitään.

Itse kylään en ole kovin tarkasti tutustunut,
mutta sen ympäristö viehättää minua suuresti.
Suuret oliivipuulaaksot ja 
tilkkutäkkimäiset maisemat saavat minut huokailemaan näkemästäni.

Kun kylään tullaan, katsellaan sitä tältä paikalta
ja kohta vien teidät tuolle vastakkaiselle vuorelle,
erään hotellin pihaan, josta lempinäkymäni aukeavat.
Tie hotellille on todella kapea ja mutkainen,
eikä siellä ole mitään kaiteita, 
mutta varovasti ajaen vuorelle kyllä pääsee.
Sieltä voi lähteä myös patikoimaan ylemmäs vuoristoon,
jos haluaa.
Hotelli on nimeltään Cerro de Hijar
ja se näkyy siis tuolla vastakkaisella rinteellä valkoisena pilkkuna.


mimosa / hopea-akaasia
Mimosa
Acacia dealbata
フサアカシア
ミモザ

Olemme käyneet täällä Toloxissa monta kertaa
ja vuoden alkupuolella nämä mimosat kukkivat keltaisenaan.

Löydät postauksen mimosojen loistosta ja 
kuvia tästä samaisesta mutkasta täältä:



Nyt olen jo Cerro de Hijar -hotellin sisäpihalla.
Emme ole koskaan yöpyneet hotellissa, 
mutta siellä voi vapaasti käydä ja ruokailla tai kahvitellakin.
Valitettavasti tällä kertaa lounasaika ei ollut vielä alkanut, 
emmekä saaneet mitään syötävää.
Olemme kuitenkin ruokailleet täällä aiemmin.
Kannattaa muuten huomioida, 
että Espanjassa lounas saattaa alkaa ravintoloissa vasta klo 13.30-14.00 aikoihin.
Turistipaikat ovat eri asia,
 mutta usein paikalliset syövät vasta siestan aikaan.

Tämä sisäpiha on ihana.
Suomen oloissa tietysti tuollaiset kattamattomat sisäpihat eivät oikein toimisi,
mutta lämpimissä maissa ne ovat ihastuttavia.
Retkipäivämme aamuna oli muuten satanut ensimmäiseen kertaan pitkiin, pitkiin aikoihin.
Espanjassa on tällä hetkellä kova kuivuus ja luin uutisista,
että kuivuus ei ole ollut yhtä kovaa 1200 vuoteen.
Joten emme turisteina tosiaankaan valittaneet sateisesta ja pilvisestä päivästä.


jättipeikonlehti Monstera deliciosa モンステラ
jättipeikonlehti
Monstera deliciosa
モンステラ


jättipeikonlehti Monstera deliciosa モンステラ

 siroliuska-aralia
Schefflera arboricola
ヤドリフカノキ

Oletteko muuten koskaan nähneet siroliuska-araliassa marjoja?
Minulle tämä oli ensimmäinen kerta.


Tuijista tai katajista voisi tehdä helposti tällaisen kaarikujan.



Ja oikeastaan tässä se minun lempinäkymäni Espanjassa sitten on.

Nämä hieman ruskaiset puut ovat mantelipuita.
Ja täällä näet ne kukassa:

On todella mielenkiintoista nähdä samoja paikkoja eri vuodenaikoina.
Moniin puihin tai kasveihin ei tähän aikaan vuodesta kiinnitä mitään huomiota,
mutta niiden kukintaa ei unohda koskaan.
Siksi monet paikat ovat niin upeita kehnompaankin vuodenaikaan,
koska kasvien arvon ymmärtää.




Näiden maisemien myötä 
toivotan sinulle mukavaa päivää!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





maanantai 21. marraskuuta 2022

Espanjalaisessa puutarhakaupassa

 



Jokaisella reissulla on aivan pakko käydä tutustumassa
 paikallisiin puutarhakauppoihin ja kukkakauppoihin.
Ihan tavallisista puutarhakaupoista saa hyvän yleiskäsityksen 
mitä ihmiset istuttavat puutarhoihinsa ja mitkä kasvit ovat suosittuja.
Marbellan tarjonta ei ehkä kuitenkaan anna ihan aukotonta käsitystä espanjalaisten mausta, 
sillä täällä on todella paljon ulkomaalaisten asuntoja.
Monien kansallisuuksien sulatusuuni muokkaa varmasti myös kauppojen tarjontaa.
Kaikki kasvit eivät muutenkaan vastaa meidän puutarhakasvien kategoriaa, 
sillä meidän huonekasveja ja mehikasveja istutetaan paljon ihan maahan.
Moni täkäläinen puutarhakasvi onkin meille tuttu joko huonekasvina tai leikkokukkana.

Toivon, että inspiroidutte tällä vihreällä kierroksella,
sillä ehkä näistä huonekasveista me suomalaiset 
voimme innostua eniten näin talviaikaan.

Tämä puutarhakauppa on nimeltään




sirovuoripalmu
Chamaedorea elegans
テーブルヤシ

Olen aivan ihastunut näihin kaikkiin ruukkuihin.
Oikealla alhaalla näkyy myös muutama postaus sitten
 esittelemäni piikkikruunu punaisena.




Mehikasvien valikoima on valtava.
Monet istuttavat puutarhaansa ainakin yhden mehikasvialueen.



huonekuusi, norfolknaraukaria
Araucaria heterophylla
ノーフォークマツ

Nämä huonekuuset olivat yli kaksi metrisiä ja maksoivat 69 €.
Näin mahtavan kokoisesta huonekuusesta tulisi mahtava joulukuusi. 
Meillä huonekuuset ovat paljon arvokkaampia, 
mutta kasvattamalla itse pienestä kasvista,
 tällainen upeus 
on mahdollista saada suuri huonekuusi omaksi.
Huonekuusi onkin ajankohtainen kasvi tähän aikaan vuodesta.

Näistä postauksista löytyy ohjeita huonekuusen hoitoon:



Ja saviruukut näyttävät kauniilta missä päin maailmaa tahansa.



Espanjassa harrastetaan paljon patsaita 
upeiden ruukkujen lisäksi.
Meillä patsaat tulee olla aina talven kestäviä,
mutta täällä puutarhan koristeet eivät ole samalla lailla sään armoilla.




maljaköynnös
Mandevilla
マンデビラ

ihmeköynnös / bougainvillea
Bougainvillea glabra ´Sanderiana`
ブーゲンビリア 


kynttiläjukka
Yugga gloriosa ´Lone Star`

Täälläkin oli kynttiläjukkia myytävänä.
Tämä on sama kasvi, jonka olin kuvannut Australiassa


Pihalla oli sitten mahtavan kokoisia taimia saatavilla.
Nämä valmiit puut maksoivat 680 €.
Harmitti oikein, kun eivät mahtuneet matkalaukkuun.
Eivätkä olisi varmasti oikein tykänneet meidän puutarhan olosuhteistakaan.

Joulutähdet ja pelakuut olivat sulassa sovussa.
Meille kaksi niin tuttua kukkaa,
mutta harvoin niitä näkee yhtä aikaa myytävän.


yhteydessä on upeasta sidonnastaan tunnettu kukkakauppa 
Tämä kukkakauppa tunnettiin ennen nimellä Flora Valentin.
Olen kirjoittanut siitä muutaman kerran tänne blogiinin.
Ennen kukkakaupassa oli paljon myös koriste-esineitä ja tanskalaista piensisustusta,
mutta nyt he näyttivät keskittyneen pelkästään floristiikkaan.

Toivottavasti viihdyitte fiilistelykierroksella
ja saitte vihreää inspistä omaan kotiinne!

Onko sinulla tapana vierailla puutarhakaupoissa matkoillasi
Suomessa tai ulkomailla?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.