INSTAGRAM

maanantai 31. lokakuuta 2022

Nuoren luonnontutkijan päiväkirja

Kirjavinkki
Kirja saatu arvostelukappaleena: Karisto 

Kirjavinkki


Nuoren luonnontutkijan päiväkirja
on upea kuvaus Pohjois-irlannin kauniista luonnosta ja sen rikkaudesta
nuoren pojan näkökulmasta.
Luontoa harrastava Dara Mc Anulty on vasta 15-vuotias 
kirjoittaessaan näitä päiväkirjamerkintöjä.
Kuitenkin myös tällainen täti-ihminenkin sai todella monia oivalluksia luonnosta 
sekä yleensä elämästä tätä lukiessa.
Daran elämänviisaus ja rakkaus luontoon voisi luulla olevan runsaasta 
elämänkokemuksesta ammennettua. 
Tekstissä on sivujuonteena myös Daran autistisuus. 
Päiväkirjamerkinnät erilaisissa tilanteissa,
 avartaa omaa näkemystä autistisen henkilön arkipäivästä.
Monet jokapäiväiset tilanteet vaativat enemmän ponnisteluja,
mutta niistä selvitään.
Uskon, että meillä jokaisella on paljon opittavaa Daran ja hänen perheensä hyvästä asenteesta.
Meillä jokaisella on yksilöllisiä haasteita elämässämme
ja luonnossa liikkuminen ja 
ennen kaikkea luonnon tarkkailu voisi tehdä hyvää meille jokaiselle. 
Luonto rauhoittaa ja saa asiat oikeaan perspektiiviin.

Suosittelen tätä kirjaa niin nuorille kuin aikuisillekin.
Jos et ole rakastunut luontoon tätä ennen,
niin näitä päiväkirjamerkintöjä lukiessasi viimeistään rakastut.

Dara on saanut kirjastaan monia kansainvälisiä palkintoja 
ja hän on jatkanut luonnosta kirjoittamista.


Kirjavinkki
metsätammi
Quercus robur
English oak
ヨーロッパナラ / ナラ



Dara tarkoittaa iirin kielellä tammea, viisasta ja hedelmällistä.
Siksi kuvasin kirjan Vaahteramäen tammen luona.




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




lauantai 29. lokakuuta 2022

Samettinen calluna

Blogiyhteistyö: Huiskula
 
Samettinen Calluna


Täällä Vaahteramäellä on monta paikkaa, johon tykkään istuttaa kausikasveja.
Niistä on paljon iloa aina ohikulkiessa.
Syksyn edetessä, kun näkymät avartuvat puiden muututtua lehdettömiksi,
ruukkuistutukset pääsevät hyvin esille.
Oikeastaan jopa paremmin kuin kesällä vihreyden keskellä.

Keitaan suureen ruukkuun istutin monia suosikkejani,
valkoista callunaa, marjakanervia, jouluruusuja sekä 
aivan ihanaa uutuutta.
Calluna vulgaris Gardengirls® Fluffy® – The Velvet Heather
on samettisen pehmeä ja harmaan liilahtava calluna.
Sen olemuksessa on jotain laventelimaista.
En tiedä miksi, mutta se siitä tuli mieleen.
Se on kuitenkin yhtä pehmeä kuin näyttääkin.
Ihastuin siihen välittömästi.

Samettinen calluna
Calluna vulgaris 
Gardengirls® Fluffy® 
– The Velvet Heather


Calluna
ja
marjakanerva
Gaultheria mucronata / Pernettya mucronata

Samettinen calluna

Eikö olekin ihanan pehmeän näköinen?


Samettinen calluna

Samettinen calluna

Samettinen calluna
jouluruusu
Helleborus

Jouluruusu pärjää hyvin syysistutuksissa.
Sen voi myös istuttaa maahan varjoiseen tai puolivarjoiseen kasvupaikkaan.

Samettinen calluna

Samettinen calluna

Keitaan kirsikkapuu on jo melkein paljas.
Sen lehdet peittävät keitaan terassin
ja tuovat syksyn kultaa siihen.
Nämä hillityn väriset syyskasvit ovat kaunis kontrasti 
 syksyn väriloistolle.

Syysistutuksia kannattaa kastella säännöllisesti talven tuloon saakka.

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula :sta



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.













keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Koreanvaahteran syysväritys

 

koreanvaahtera
Acer pseudosieboldianum
チョウセンハウチワカエデ


Siro koreanvaahtera pysyi vihreänä todella pitkään. 
Vasta lokakuun puolivälin jälkeen sen tanssahtelevat lehdet saivat syysväriä itseensä.



Viime talvena jänikset kävivät maistelemassa sen herkullisia versoja, 
kun lunta oli niin paljon, ettei verkkoni riittäneet suojaamaan sitä. 
Siitäkös se vaan innostui ja kasvoi kuluneena kesänä melkein metrin.
Nyt suojasin se varmuuden vuoksi korkeammalla verkolla ja ajoissa.
Toivottavasti se saa olla nyt suojassa kaikenlaisilta herkuttelijoilta.


Jos haluat käydä lukemassa enemmän tästä söpöliinistä,
löydät postauksen täältä:

Melkein samannäköinen koreanperhosvaahtera 
on puolestaan esitelty täällä:


Kauneutta päivääsi!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

maanantai 24. lokakuuta 2022

Helsingin Kirjamessujen lippuarvonnan voittaja

 Yhteistyössä: Helsingin Kirjamessut

paksumesiriippa, Codonanthe crassifolia


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Olin todella iloinen lukiessani kirjavinkkejänne ja 
ajatuksianne lukemisesta sekä täällä blogissa että instagramin puolella.

Olen nyt arponut voittajan messulipuille.
Arvontaan osallistuivat kaikki kommentit täällä blogin puolella,
 joissa oli jokin nimimerkki tai profiili sekä instagramin kommentit.


paksumesiriippa, Codonanthe crassifolia

Ja onnellinen voittaja on 
kaisa_and 
joka kommentoi instagramin puolella.

Oikein paljon onnea! 


Laitoin voittajalle viestiä.


paksumesiriippa, Codonanthe crassifolia
paksumesiriippa
Codonanthe crassifolia

Keramiikkahedelmä on Ritva Salmen taidetta.
Olen ostanut sen Huone Ett Rum :sta.


paksumesiriippa, Codonanthe crassifolia

Toivotan kaikille oikein mukavia ja mielenkiintoisia Kirjamessuja
sekä lukuhetkiä ylipäätään!
Oli ihana jutella teidän kanssanne lukemisesta ja kirjakaupoista.

Kiitos Helsingin kirjamessuille messulipuista!
Jos haluat tutustua Kirjamessujen tarjontaan,
löydät lisää tietoa täältä:

Ja suhteestani lukemiseen ja kirjoihin 
voit puolestaan lukea täältä



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


perjantai 21. lokakuuta 2022

Helsingin Kirjamessut 2022 + messulippuarvonta

 Blogiyhteistyö: Helsingin Kirjamessut 

paksumesiriippa
Codonanthe crassifolia

Puutarhanhoito ja kasvit ovat suuri mielenkiinnon kohteeni ja intohimoni.
Toinen tärkeä harrastus, joka on kulkenut matkassani läpi elämän on lukeminen ja kirjat.
Jo lapsena lukeminen oli minulle suorastaan intohimo.
Olin kirjaston suurkuluttaja ja luin paljon.
Ensin kaikki lapsille suunnatut kirjat, 
sitten nuorille kirjoitetut kirjat ja 
lopulta siirryin liukuen aikuisten puolelle ehkä hieman etuajassakin.

Muistan, kuinka ennen internet-aikaa kirjakaupoista tuli kotiin paksuja mainoslehtisiä, 
joissa esiteltiin uusia kirjoja.
Tutkin ne tarkkaan. 
Leikkasin kirjojen kuvia paperinukkejen kirjoiksi,
mutta bongasin myös kirjauutuuksia mainoslehtisistä.
Kirjat olivat suosikkilahjoja, mutta lukemiseni oli sellaisella tasolla, 
etten tietenkään olisi voinut saada sellaista määrää kirjoja omaksi.
Siksi käytin kirjaston palveluja ahkerasti. 
Listasin kirjauutuuksia paperille mainosten innoittamana
ja kävin kyselemässä niitä sitten kirjastosta.

Kirjat johdattivat minut uusiin maailmoihin ja seikkailuihin.
Opin asioita ja pääsin tutustumaan erilaisiin paikkoihin, maihin ja ihmisiin.
Suurin osa niistä oli tietenkin kirjailijoiden mielikuvitusten tuotteita,
mutta jokainen kirjailija ammentaa ajatuksiaan ja hahmojaan oikeasta elämästä.
Uskon, että lukeminen avartaa niin nuoren kuin aikuisenkin maailmankatsomusta 
ja ymmärrystä erilaisia ihmisiä kohtaan.

Kun omat lapseni olivat pieniä, oma lukemiseni hiipui ajanpuutteen vuoksi.
Ruuhkavuosina myös keskittymiskyky oli aika alhaalla ja 
luinkin mieluiten lehtiä ja lyhyitä tekstin pätkiä.
Lapsille tuli kuitenkin luettua valtavasti, niin kuin omat vanhempanikin olivat tehneet.
Iltasadut ja päivän rauhoittumishetket olivat sekä minulle äitinä että luultavasti lapsillekin todella tärkeitä.
Nautin näistä yhteisistä hetkistä valtavasti.
Lasten kasvettua löysin oman lukemisharrastuksen uudelleen.
En niinkään katso telvisiota tai tee esim. käsitöitä, vaan luen.
Se rauhoittaa mieltä ja saa ajatukset pois arjesta.

Luen aika monenlaista:
tietokirjallisuutta (lähinnä puutarhasta, kasveista ja kirjoittamisesta)
elämäkertoja
historiallisia romaaneja
feel good -romaaneja
autofiktiota
runoja

En pidä dekkareista, enkä mistään liian jännittävistä kirjoista.
Pystyn lukemaan esimerkiksi elämäkertoja, 
joissa voi olla todella kamalia historiallisia tapahtumia,
mutta fiktiivinen jännityskirjallisuus on minulle liikaa.
Ne tuovat pahan olon ja tulevat uniini.
Haluan rentoutua lukemisen parissa,
siksi joskus pitää lukea jopa ihan hömppää. 
Yleensä luenkin hieman vuorotellen eri genrejä.
Ja runot ovat hyvää välipalaa.

Lukemisen harrastamisessa on paljon samaa kuin puutarhan harrastamisessa.
Sitä voi tehdä kotona ja oikeastaan missä vain.
Lukemiseen ja puutarhanhoitoon liittyy paljon oheistoimintojakin.
Mielenkiinnon kohteista voi jutella toisten harrastajien kanssa, 
kokemuksia ja vinkkejä jakaen.
Puutarhakaupat ja kirjakaupat ovat myös osa harrastusta.
Niissä on ihana käydä fiilistelemässä ja inspiroitumassa.
Kirjakauppojen ja kirjastojen tunnelma on aina ihan käsinkosketeltava.
Uusien kirjojen tuoksu ja hyllyrivit saavat minut melkein liikuttumaan.
Myös matkoilla on hienoa piipahtaa paikallisessa kirjakaupassa, 
vaikka ei edes taitaisi paikallista kieltä.
Tunnelma on joka puolella maailmaa sama
ja se täytyy kokea.

Vaikka olenkin intohimoinen lukija ja kirjakauppafiilistelijä
on ihmeellistä, että yksi tapahtuma minulta on jäänyt kokonaan kokematta.
Nimittäin kirjamessut. En ole koskaan ollut kirjamessuilla.
Se ihmetyttää minua itseänikin
ja haluan ehdottomasti korjata asian.
Ensi viikolla Helsingissä järjestetään Kirjamessut
ja odotan niitä innolla.
Haluan kokea ne rauhassa fiilistellen ja inspiroituen.
Luulen, että ihan aluksi vaan katselen ja ihmettelen
ja ahmin kaikkea tunnelmaa, joka syntyy kirjoista ja muista lukijoista.
Sitten aioin tutkia tarkkaan osastot ja 
löytää itselleni jotain uutta luettavaa.
Mielessäni on muutama kirjauutuus, jotka aion hankkia,
mutta aioin olla myös heräteostosten vietävissä.
Toki laadin jo mielessäni itselleni budjetin,
 muuten homma voisi lähteä lapasesta.
En ole kovin tuhlailevainen, mutta kasvien ja kirjojen kanssa 
en aina edes halua olla tarkkana. 
Ne tuovat niin paljon iloa elämääni.
Olisi mukava ehtiä myös kuuntelemaan hienosti laadittua ohjelmaa.
Olen tutkaillut sitä Helsingin Kirjamessujen nettisivuilta ja 
ohjelmalehtisestä jo monta kertaa.


Ilokseni sain arvottavaksi lukijoitteni kesken messulippuja Helsingin Kirjamessuille
.
Arvon 2 kpl messulippuja (sinulle ja ystävällesi)
Voit osallistua arvontaan myös instagramissa.
Arvontaan voit osallistua kertomalla kommenteissa
mikä lukemisessa on sinusta parasta tai 
mikä kirja on tehnyt sinuun viime aikoina erityisen vaikutuksen.
Arvontaan voit osallistua sunnuntai-iltaan 23.10.2022 mennessä.
Ilmoitan voittajan maanantaina sekä täällä blogissa että instan puolella.
Instagram ei ole mukana arvonnassa.
Liput ovat sähköiset.

Onnea arvontaan! 



Voit käydä lukemassa enemmän messuista ja niiden sisällöstä täällä:



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Parvekenäkymiä lokakuussa

 


Pikkuhiljaa parhain ruska alkaa väistymään 
ja maisema avartuu ja värit muuttuvat lempeän murretuiksi.
Rakastan ruskaa, mutta värien paljous on alkaa jossain kohtaa jopa hieman väsyttää.
Ei ehkä pitäisi kirjoittaa näin, kun tulevat kuukaudet eivät väreissä riehu.
On tulossa harmaa ja ruskea aika,
mutta tavallaan sekin on ihan ok tämän värikylläisyyden jälkeen.
Lokakuussa maisema avartuu ja 
se tuo uusia näkymiä sekä omaan puutarhaan että ikkunoista katseltaviksi.
Voi olla, ettei nämä näkymät ole aina tervetulleita, 
jos vastassa on naapurin ikkuna tai pressukatos.
(Meillä ei onneksi ole.) 
Tästä ajasta kannattaa ottaa pihasuunnittelun kannalta kaikki irti.
Sillä nyt näkee selvästi, mihin kaipaa ikivihreää suojaa joko näkymiltä tai tuulelta.
Tai mistä kohtaa olisi hyvä puolestaan avata näkymiä.

hopeakuusi 
Picea pungens ´Glauca` 
コロラドトウヒ

Meillä kasvaa rinteen reunalla hopeakuusi ja 
alempana limittäin metsäkuusi, jota olen hieman trimmaillut.
Nämä ikivihreät puut estävät näkyvyyden läheiselle tielle, kun vielä  kasvattavat kokoaan.
Kesällä näihin puihin ei paljon kiinnitä huomiota, 
mutta niiden kasvupaikat ovat pitkällisen tiirailun tulos lehdettömään aikaan.
Olen katsellut eri ikkunoista, mihin kohtaan suoja olisi tarpeellisinta.
Selkeät aidat tai kasvirivistöt saavat helposti aikaan karsinamaisen efektin.
Lomittainen ja luonnollinen kasvien asettelu tuo suojaa, 
mutta tekee näkymistä luonnollisia sekä ilmavampia.


Myös rinteessä on puita,
jotka eivät niinkään tuo suojaa,
mutta luovat vaihtelevuutta rinteeseen.
Myös se, etteivät kulkureitit kulje rinteessä suoraan,
tuovat mielenkiintoa.
Samalla kulkureitit naamioituvat hyvin kasvillisuuden sekaan,
eikä näkymistä tule liian suoraviivaisia tai jyrkkiä.
Lisäksi rappusia tai polkuja on helpompi ja turvallisempi kulkea,
kun ne eivät johda suorina jyrkkää rinnettä alas.

  laikkukirjokanukka
Cornus alba ´Elegantissima`  
シラタマミズキ

Näkymissä on hyvä pohtia myös lehtimuotoja sekä -väritystä.
Laikkukirjokanukka tuo valoa ja kontrastia upeilla lehdillään, 
jotka pysyvät pensaassa ihan talven tuloon saakka.



Nyt on siis tiirailun ja tarkkailun aika.
Luontoa ja lintuja on hyvä tarkkailla,
mutta välillä kannattaa pysähtyä katselemaan 
myös oman puutarhan näkymiä.
Suosittelen laittamaan ylös ajatuksia ja 
suunnitelmia kasveista ja uusista istutusalueista.
Myös kaadettavia puita kannattaa merkitä itselleen muistiin,
jotta niitä voi poistaa kevättalvella.


Mukavia tiirailuhetkiä!
Enkä tarkoita naapurien kyttäämistä,
sillä siihen ei ole aikaa puutarhan ja luonnon ihmettelyltä. ;)



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Vinkkejä kesän pidentämiseksi

  syyskimikki
 Actaea simplex ´Atropurpurea`
シミシフーガ 'アトロパープレア'


Syksyn jännittävin odotus puutarhassa
 kohdistuu syyskimikin kukintaan.
Ehtiikö tämän tummalehtisen kaunottaren tiukkaan palloon puristetut nuput 
aueta ennen pakkasia...

Tänä vuonna odotus palkittiin.
Säät ovat olleet suotuisat ja
 valkoiset, kauniin pitkämalliset kukinnot ovat auenneet.




Pidän syyskimikistä valtavasti.
Sen tumma lehdistö tuo kontrastia istutuksiin 
ja pitkän huiskeat kukkavanat ovat 
näyttäviä ilmestyksiä ruskaisen puutarhan keskellä.
Jätän kukinnot aina talventörröttäjiksi,
jotta lumen keskelläkin nämä korkeat kukinnot tuovat iloa.
Toivon lämpimien säiden jatkuvan,
sillä vielä on paljon nuppuja aukeamatta.




Puutarhan kasvivalinnoissa kannattaa miettiä kukinta-aikoja.
Varhaisimmat perennat aloittavat kukintansa huhtikuussa
 (jotkut jopa maaliskuussa hyvinä vuosina).
Myöhäisimmät perennat puolestaan avaavat nuppunsa näin lokakuussa,
kuten tämä syyskimikki.

 Törmäkatkero (Gentiana septemfida) on myös mahtava syyskukkija. 
Se aloittelee parhaimmassa tapauksessa jo elokuussa, 
mutta jatkaa upean sinistä kukintaansa ihan loka-marraskuulle saakka
 riippuen kasvupaikasta ja säistä.
Eli perennapenkki voi hyvässä lykyssä loistaa seitsemän kuukautta,
tai lauhoina talvina jopa 9 kuukautta.

Suomen kesä on lyhyt, 
mutta puutarhuri voi hieman pitkittää sitä kasvivalinnoillaan.
Myös sipulikukkien avulla tätä kukintakautta voi jatkaa kummastakin päästä.
Ensimmäiset sipulikukat ovat lumikelloja ja krookuksia.
Myöhäisin kukkija taitaa olla syysmyrkkylilja eli alastonimpi (Colchicum autumnale). 
Syysmyrkkyliljat näyttävät krookuksilta, mutta kukkivat näin syksyisin,
vielä lokakuussakin.

Nyt on juuri oikea aika istuttaa kevään sipulikukkia. 
Mieti, mitkä kohdat puutarhassa sulavat lumesta ensimmäisinä ja
 istuta niihin varhaisia kevätkukkia.
Tulppaanit ja narsissit ovat kauniita, 
mutta ne kukkivat yleensä vasta ensimmäisten perennojen kanssa yhtäaikaa. 
Siksi kannattaa panostaa erityisesti pieniin sipulikukkiin, 
jotka kukkivat heti lumien sulettua ja jopa lumen seastakin.



Olisi kiva kuulla myös sinun vinkkisi.
Kerro, mitkä kasvit kukkivat puutarhassasi ensimmäisenä ja viimeisenä.





Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.