maanantai 16. huhtikuuta 2018

Vielä kerran messutunnelmia


Voi, miten mahtavat messupäivät sain viettää Kevätmessuilla.
Olin siis yhteistyökumppanini Willab Gardenin osastolla
juttelemassa messuvieraiden kanssa omasta kasvihuoneestani 
ja puutarha-asioista.


Tunnelma oli todella ihana!
Puutarhaihmiset ovat todella mukavaa porukkaa.
Mahtavia keskusteluja syntyi monen tutun, 
mutta myös aivan ventovieraan kanssa.
Sama kiinnostuksen ja innostuksen kohde yhdistää.


Vaikka olin neljä päivää enimmäkseen vain Willab Gardenin osastolla,
näin paljon teitä ihania lukijoita ja blogiystäviä.
Oli todella kiva, kun moni kävi esittäytymässä ja 
kertomassa lukevansa blogia.
Näen tilastoista, että kyllähän näitä postauksiani luetaan,
mutta on eri asia nähdä teitä ihania ihmisiä ihan oikeasti.
Ja pakko mainita, että kaikkien halauksien ja keskustelujen lisäksi,
minua liikutti syvästi ihana Between, Rikkaruohoelämää -blogista.
Hän toi minulle todella kauniit villasukat. 
Puutarhaystävät ovat todella sydämellistä sakkia. 
Messut olivat siis monella tavalla aivan mahtava kokemus tänä vuonna. 

Onneksi ehdin myös vähän vilkuilemaan ympärilleni.
Ja tässä postauksessa näytän teille lempparibongaukseni.

Tykkäsin kovasti parvekeideoista,
joita oli esillä keskikäytävällä.
Suosikeikseni nousi kaksi parveketta.



Kaunista Kukkala-blogin Sannan tyyliä.
Hänen blogistaan löydätte todella kauniit kuvat tästä esillepanosta.







Samaa sarjaa Kasvitieteilijän parvekkeen lisäksi 
oli
Eevan ja Johannan kaupan
HUONE ett RUMin osasto.
Pikkuruiselle osastolle suorastaan jonotettiin kaikkina messupäivinä. 







Myös Kotipuutarha-lehden mummolassa oli sitä jotakin.
Tuo alla oleva huoneentaulu kertoo ehkä oleellisen,
miksi messujakin järjestetään.
Oma-koti on onnen kehto,
jos siellä asuvat ihmiset ovat onnellisia
ja onnellisimmat ihmisethän ovat puutarhureita. 
On ihana, että messuja järjestetään
ja ideoita ja innostusta jaetaan.
Nyt on taas kiva puuhailla omassa puutarhassa
kaikkien ideoiden innoittamana.


 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Rakastuin kotipuutarha-lehden osaston tapettiin ja siihen ihanaa vähän 50-luvun tunnelmaan. Kaunista <3
    Leppoisaa viikkoa sinulle Riina ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummolan tunnelma oli saavutettu loistavasti. Kotipuutarha-lehden osasto oli ihanan rauhallinen tunnelma, vaikka messuilla on muuten meluisaa ja paljon ihmisiä. Mummoloissa on vaan sellaista. <3
      Leppoisaa viikkoa myös sinulle Outi-ihanuus! <3

      Poista
  2. Meillä oli samat suosikit! Oli ihana nähdä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nuo osastot olivat monen muunkin lemppareita.
      Oli ihana nähdä myös sinua Satu! <3

      Poista
  3. Olit varmasti säteilevä aurinko ja toit jo olemuksellasi monelle messuvieraalle iloa ja energiaa! Näille messuille en päässyt, mutta Lahteen olen tulossa oikein apujoukkojen kanssa :D. On ollut niin mukava lukea postauksia messuilta ja nähdä ne monen eri linssin takaa hyvinkin monipuolisesti. Harmillista on, että standipaikat ovat melko kalliita ja siksi pienet erikoistaimien tuottajat eivät pääse myymään tuotteitaan, onneksi Lahteen on tulossa monta suosikkia ja aion sinutkin siellä etsiä 'käsiini' :D.

    Paljon mukavia ideoita todellakin messuilta saa :D. Nähdään Lahdessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Saila, sä oot aurinko näillä kommenteillasi! <3
      Mutta täytyy sanoa, että messutunnelma oli todella hyvä ja aurinkoinen kokonaisuudessaan. Meillä oli Willab Gardenin henkilökunnan kanssa todella mukavaa keskenämme ja messuvieraiden kanssa. Hyvä tuuli tarttuu puolin ja toisin. :)
      Juuri näin, monille pienille taimistoille messut ovat liian kalliit. Onneksi Lahdessa kevät on jo edennyt enemmän ja monet pienemmätkin taimistot uskaltautuu yleensä mukaan. Itse olen ainakin löytänyt todellisia harvinaisuuksia juuri Lahden messuilta.

      Ihanaa, että nähdään Lahdessa! <3

      Poista
  4. Ihanat nuo osastot, kaikissa on todellinen kasvi-ihmisen ote ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä parveke-esillepanoissa ja osastoissa oli oikeasti kasvi-ihmisen ote. Juuri se on se tunnelma, josta minä pidän ja mitä minä kaipaan. Kaikki rekvisiittakin on mukavaa, mutta kasvit täytyy olla pääasia.

      Poista
  5. Mukava katsoa muiden ottamia kuvia, erilaisia kuin omani, mutta myös samoista kohteista.
    Paljon jäi näkemättä, me kun emme ihan kaikkea kiertäneet, -tiesin että väsyn siellä ihmispaljoudessa.
    Puutarha/kasvihuoneet ja kukat oli se mikä minua eniten kiinnosti.
    Teki niin hyvää minulle mökkihöperölle välillä vähän päästä pois kotiymyröistä (vaikka näissä hyvin viihdynkin)
    Oli niin ihana tavata.♥
    Toivotan aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Minäkin huomaan monesta blogista, etten ole jotain asioita nähnyt ollenkaan. Siksi on kiva katsella muiden silmin messuja ja löytää kaikkea muutakin ihanaa, jota itse ei ole nähnytkään.
      Minäkin teen talvisin töitä yksinäni, joten tämän kaltaiset tapahtumat tekevät hyvää myös tälle mökkihöperölle. :)
      Oli tosiaan ihana nähdä sinut Titti ensimmäistä kertaa livenä. Oli jännä tunne, kun näin heti, että kyseessä oli jokin blogituttu, mutta heti ei aivot raksuttaneet. Jos olisit tullut vastaan jossain käytävällä, olisin varmaan pysäyttänyt ja kysynyt, eikös me tunnetakin. :)
      Aurinkoista viikkoa ja ihanaa kevättä!

      Poista
  6. Ihan tunnelma kuvissasi ja positiivisesti kirjoitit messuista. Aika paljon on saanut lukea myös kriittisempiä pohdintoja messuista yleensäkin. Omalta kohdalta nämä jäivät nyt väliin ja se vähän harmittaa mutta nautin myös suuresti kauniista päivistä kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!
      Minäkin olen aika samaa mieltä monen kriittisemmän kirjoituksen kanssa, että kasveja ja puutarhaa olisi saanut olla enemmän esillä. Mutta kun messuilla on töissä ja niissä on muutakin tarkoitusta, niin ei jää harmittelemaan sen enempää asiaa. Minusta tuntuukin, että messujen merkitys itselle on vuosien saatossa hieman muuttunut. Ensimmäisillä messukerroilla sitä etsii valtavasti kaikkea ostettavaa. Nykyään puolet messujen merkityksestä on puutarhaystävien tapaamisella ja melkein loput ideoiden bongauksella. Jos messuilla olisi ajan kanssa, kuuntelisin varmasti myös monet luennot.
      Messut ovat myös ihana kevään avaus! Siitä tietää, että kevät on tullut. Ja ihmisten into ja hyvä mieli tarttuu väkisinkin mukaan myös kotiin.
      Messut ja kaikki keväiset tapahtumat ovat aina vähän siihen aikaan, että kotonakin olisi ihana nauttia ja puuhastella. Siksi toukokuussa ei enää meinaa ehtiä mihinkään. Luulen, että sinulla oli ihana viikonloppu, vaikka et messuille päässytkään.

      Poista
  7. Tuonne olisi ollut kiva päästä, mutta jäi nyt väliin tältä vuodelta. Ehkä ensi keväänä :) Itsekkin olen huomannut kaipaavani enemmän sosiaalisuutta messuilta, kuin vain sitä ostosten tekoa. Olisi kiva, jos messuilla järjestettäisiin puutarha bloggaajien tapaamisia, kuten käsityömessuilla on usein käsityöbloggareille. Sellainen johon olisi helppo tulla, vaikka ei vielä niin paljon tunnekkaan puutarhabloggareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tapaaminen olisi loistava idea! 💕 Sellainen pitäisi järkätä ehdottomasti.
      Juuri sellainen matalan kynnyksen tapaaminen, johon olisi helppo tulla, vaikka ei tuntisikaan ketään ennestään.

      Poista
  8. Harmitti, kun en löytänyt Willabin osastolle. Pyörin siellä, missä oli niitä muita kasvihuoneita ja ihmettelin, että missähän se Riina mahtaa olla. Ei ollut karttaa käsillä, ja ostoskasseja sekä kameraa raahatessa tuli väsy neljän tunnin jälkeen ja lähdimme isän kanssa kohti kotia. Kiersin vain sen kutoshallin, jälkikäteen katsoin kartasta, että sinä päivystit hallissa seitsemän eli minun olisi pitänyt niiden parvekkeiden jälkeen suunnistaa vielä peremmälle. Noh, ehkä ensi kerralla. Kiva kuitenkin, kun otit kuvia, niin näin teidänkin osaston, mukavalta ja kutsuvalta vaikutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, olisi ollut niin kiva nähdä! 💓
      Joo, Willabin osasto oli vähän syrjemmässä. Sinne piti ehkä hieman ajatuksen kanssa ihan tulla.
      Toisaalta paikka oli niin ihanan valoisa ja väljä, kun oli ikkunoiden lähellä.
      Onneksi kuvista näkee monta juttua, joita missaa. Minäkin olen huomannut muiden postauksista monta juttua, jota en nähnyt ollenkaan.
      Onneksi on blogit! 💕

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Nuo olivat niin kauniita, mielenkiintoisia ja inspiroivia kohteita. 💚

      Poista
  10. Ihan hienot messut joo, rupeaa vaan jo väsähtämään kun on lähes vuosittain ollut joko Turussa tai Helsingissä jo 10 vuoden ajan. Tuntuu vaan että suuntaus puutarhasta jonnekin muualle on kasvanut messuilla vuosittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan ne messut sinänsä toistoa, kun vuosia siellä vierailee tai on töissä.
      Olin elämäni ensimmäisen kerran puutarhamessuilla niin, etten ostanut yhtään mitään. Mutta niin kuin aiemmissa kommenteissa mainitsin, silti oli mukavaa ja sisältö tuli ihmisten tapaamisesta ja yhteisistä keskusteluista. Juttelin yhden, ei niin puutarhaharrastaja-ystäväni kanssa, hän piti messuista todella paljon. Ehkä pidempään harrastaneet etsivät erikoistaimia tai muuta sellaista messuilta.
      Messuile pitäisi olla halvemmat osastopaikat puutarhayrityksille ja muulle sälälle kalliimmat. Ymmärrän hyvin pieniä yrittäjiä, jotka eivät pysty tulemaan messuille osaston kanssa.
      Enemmän puutarhaa olisi minunkin toivomukseni jatkovuosille.

      Poista
  11. Kyllä niin harmittaa, etten päässyt näille messuille. Katselen kuvia edestakaisin ja bongailen aina kaikkea ihastuttavaa. Täällä on niin kaunista tuo esiinpano ja mielenkiintoisia tuotteita myynnissä. Joka vuosi janoaa aina jotain uutta ja sitä olisi täälläkin ollut. Mutta toisaalta...tulee ainakin esiin uusia kiinnostavia liikkeiden www-sivuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ihana, kun blogeja on olemassa. Minäkin kuolailin Turun messuja ja esimerkiksi sinun esillepanoasi niiden kautta. Kaikkialle ei vaan ehdi, eikä pääse. Puutarhatapahtumia on aika paljon tässä keväällä ja omassa puutarhassakin haluaisi olla.

      Poista
  12. Samoilla suosikeilla näköjään mennään:) Messut olivat tosi kivat, mutta kyllä olsi noita kasveja voinut olla vielä enemmän tarjolla. Tai onko se toisaalta hyvä ettei ollut, kun muistelee aikasempien vuosien kotiinlähtöjä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!
      Samaa mieltä, onneksi Lahden messuille ehtii kevät etenemään ja kasveja on enemmän tarjolla. Ja kyllähän noita kasseja on tullut raahattua edellisinä vuosina, ehkä tämänkin vuoden edestä. ;) Sulla taitaa olla kuva-aineistoakin ainakin yhdestä kerrasta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!