INSTAGRAM

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Jotakin vanhaa, jotakin uutta...

Yhteistyössä: Nelson Garden


Aloitan keittiötarhan suunnitelmat aina sillä,
että mietin edellisen kesän onnistumisia ja epäonnistumisia.
Karsin vähän, mitkä kasvit ja lajikkeet pääsevät jatkoon tänä kesänä
ja mihin haluaisin muutosta edelliseen kesään nähden.

Joka vuosi on aina kiva kokeilla jotain ihan uuttakin.
Ja on todella mukava, että siemeniä tulee aina joka vuosi 
uusia ja jänniäkin lajikkeita.


Sain testattavaksi Nelson Gardenin uutuussiemeniä.
Niistä puolet olivatkin aikalailla tämän vuoden trendiväreissä.
Purppuraisia ja ultravioletteja.

´Snacking Purple`-vihannespaprika
on kaunis, pieni ja makea paprika.
Se sopii hyvin ruukkukasvatukseen,
parvekkeella, terassilla tai kasvihuoneessa.
Paprika kylvetään esikasvatukseen 
helmikuun puolessa välissä - maaliskuussa.

´Tiger` F1- kirsikkatomaatti 
on maukas tomaatti,
jossa on paksu, kaunis kuori ja paljon hedelmälihaa.
´Tiger`on paras lajike uunissa kuivatettavaksi.
Se sopii kasvihuoneessa kasvatettavaksi.
Lajike on 150-200 cm korkea runkotomaatti, 
joka vaatii tuennan.
Se kylvetään maalis-huhtikuussa esikasvatukseen.

Langedijker Bewaar 2` keräkaali
on mieto punainen keräkaali.
Se sopii hyvin vaikka suikaleina salaattiin. 
Keräkaali voidaan esikasvattaa maaliskuun puolesta välistä kesäkuun alkuun.
Tai vaihtoehtoisesti suorakylvää huhtikuun alkupuolelta lähtien.
Satoa pääsee korjaamaan syys-lokakuussa.



Toiset kolme siemenpussia leikittelivät sitten oranssin eri sävyissä.
Myös kasvien muodoissa oli jotain hauskaa,
varsinkin ´Erotica´- chilipaprika oli erikoisen muotoinen.

´Erotica-chilipaprika`
on aromaattinen, hapokas chili.
Se tuottaa noin 5-8 cm pitkiä oransseja  
ja hyvin c-vitamiinipitoisia hedelmiä.
Taimet vaativat pitkän esikasvatuksen,
joten ne kylvetään tammi-maaliskuussa.

´Strawberry Blond` Ryhmäsamettikukka
Siemenpussin teksti kertoo samettikukkien kukkivan vaaleanpunaisen sävyissä.
Kuvasta voisi ajatella niiden olevan enemmän oranssinsävyisiä.
Nyt onkin jännä kokeilla, mitä niistä tulee.
Matala lajike, 
joka meidän suomalaisten onneksi luvataan kukkivan 
myös sateisella ja kylmällä säällä. :)
Sopii sekä kukkapenkkiin, että ruukkuun istutettavaksi.
Esikasvatuskylvöt tehdään huhti-toukokuussa,
vaihtoehtoisesti ryhmäsamettikukat voi suorakylvää toukokuun puolivälistä alkaen.
Esikasvatus kuitenkin aikaistaa kukintaa.

´Nelson` F1 jättikurpitsa
Kaunis, hyvin ruuanlaittoon sopiva kurpitsa. 
Muistuttaa rakenteellisesti myskikurpitsaa.
Voidaan joko esikasvattaa huhti-toukokuussa
tai suorakylvää touko-kesäkuussa.

 Näiden uutuuksien lisäksi kylvän paljon muutakin.
Vielä ei ole kaikki lajikkeet selvillä, eikä siemenet hankittuna.
Iltaisin on kiva tutkailla keittiöpuutarhaa käsitteleviä kirjoja
ja mietiskellä tulevaa kesää ja kasvatuksia.




Minä aloittelen täällä chilien kylvöillä.
Yllätyin, kuinka hyvin chilit tuottivat satoa viime kesänä
ja kuinka paljon tykkäsimme käyttää niitä ruuanlaitossa.
Täältä voit lukea enemmän ohjeita chilin kasvatukseen.


Mitä uutta sinä suunnittelet kokeilevasi tänä vuonna,
vai pitäydytkö vanhoissa ja varmoissa lajikkeissa?


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Kasvikuvioita



Meillä ihmisillä on taipumus ympäröidä itsemme sellaisilla asoilla,
mistä pitää ja mitkä ovat sydäntä lähellä. 
Koti on parhaimmillaan sellainen paikka,
jossa jokainen voi olla oma itsensä,
ja jossa vallitsee sellainen ilmapiiri sekä 
ulkoasukin, jossa sen asukkaat viihtyvät. 
Kodissa asuu yleensä kuitenkin monta erilaista ihmistä,
joiden tyyli on muovautunut yhteen, kompromisseina.


Meidän perheelle tärkeää on rauhallinen värimaailma
sekä kodin funktio lepo- ja harrastuspaikkana.
Isommista asioista päätetään aina yhdessä. 
Havahduin kuitenkin tässä yhtenä päivänä,
että taitaa minun  mieltymykseni olla näissä sisustuksen 
pienissä elementeissä aika vallalla.
Rakkauteni kasveihin hiipii näköjään melkein huomaamatta
moniin elementeihin kotona,
niiden kasvien lisäksi.
No, eipä muutkaan ole pistäneet hanttiin...
Ja monia asioita olen saanut juuri perheeltä tai ystäviltä lahjaksikin.
Tässä postauksessa näette pienen väläyksen olohuoneen yhdestä kulmauksesta.


 inkalilja
Alstroemeria
アルストロメリア

vahakukka
Chamelaucium uncinatum
ワックスフラワー


Tuli vain mieleen,
että tykkäisinköhän, jos meille alkaisi tulla golf- tai kalatyynyjä.... :)

Mukavaa ja juuri teidän näköisiä hetkiä viikkoonne!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Pieni, suuri piristys


Pienet asiat,
jotka ilahduttavat isosti,
eivät taida niin pieniä ollakaan.


Eilen tuli kesken työpäivän ihan pakottava raikkaan vihreän tarve.
Työskentelen kotona näin talvisin, enkä lähde kovin herkästi 
ajelemaan pienen syyn takia täältä maalta mihinkään vartavasten.
Mutta onneksi on tytär, joka ymmärtää äidin yhtäkkiset ja todella pakottavat mielihalut 
ja jolle voi laittaa viestin kouluun,
´voitko koulumatkalla tuoda jotain kukkia, ihan mitä vain... kyllä sä tiedät...`


Ja kyllähän tytär tiesi ja toi erilaisia lempisävyisiä leikkokukkia.
Olen innostunut vieläkin näistä pulloasetelmista,
niinpä nämäkin suloisuudet löysivät paikkansa erilaisista pulloista.
Tällä kertaa osa pulloista ja maljakoista oli hieman korkeampia,
kuin yleensä.




Kylläpäs pienet asiat voivat piristää todella paljon.
Juuri tällaista raikasta vihreää tarvitsin.
Siivouksen jälkeen oli ihana aloittaa viikonloppu.


 Nuppujen auetessa asetelmasta tulee runsaampi ja täyteläisempi.


 Kannattaa poiketa kukkakauppaan
ja valita vaikka lempikukkia tai vain lempisävyisiä kukkia,
kuin irtokarkkeja. 
Kotona ne löytävät kyllä paikkansa. 
Keittiön astioitakin kannattaa katsella uusin silmin.
Niistä voi löytyä vaikka miten kivoja kukkamaljakoita.

Kukat eivät olleet ainut asia,
mitä tyttäreltäni tuotin kaupungista.
Laiton kuvien kera myös pari lehtitoivetta.
Ja toiveeni toteutuivat.
Ja jo pienellä vilaisulla inspiraatiota kertyi aika tavalla.
Erityismaininnan ja papukaijamerkin annan tuolle kotimaiselle ´Viherkoti`-lehdelle.
Se oli todella kattava, inspiroiva ja upea julkaisu. 
Monet artikkelien kirjoittajista ja kuvaajista oli teitä ihania blogiystäviä.
Olette kyllä ihan loistavia!

Nämä vihreät inspiraation lähteet, 
sekä kukat, että lehdet auttavat unohtamaan tuon sateen 
ja kääntämään katseen kohti kevättä!

Ihanaa viikonloppua!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

torstai 25. tammikuuta 2018

Talvi, josta saattaisin jopa pitää


Jos talvi olisi yhtä kaunis kuin tiistaina,
voisin jopa harkita vähän pitäväni siitä.
Eilinen tuuli ja tuisku saivat taas ajatukseni vanhoille raitelle.
En ole talvi-ihmisiä ollenkaan.
En ole kuitenkaan muuttamassa etelänmaille,
mutta aioin kyllä kääntää ajatukseni visusti jo kevääseen.
En aio uhrata ajatustakaan enää tälle talvelle.
Puutarhan suunnitelmat ja haaveet auttavat hitusen paremmin 
selviämään talven yli.
Ehkä se on itsepetosta, mutta ei se mitään. :)
Onneksi työssänikin voin ajatella kesää ja vihreyttä.


Tässä postauksessa kuitenkin annos sellaista talvea,
josta voisin harkita pitäväni.
Puuterilumi, sininen taivas ja aurinko,
sellainen talvi voisi olla jopa mukiinmenevä.












Mukavaa torstaita kuitenkin ,
vaikka sataisi vettä, räntää tai tiskirättejä!
Erityistsempit lähetän kaikille ulkona työskenteleville!
Ei ole kovin helppoa työskennellä sään armoilla,
varsinkaan talvisin.

Seuraavassa postauksessa lupaan ajatella jo kevättä.
Miten on, riittäisikö talvi jo teillekin?


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Kasvikunta

Kirja saatu arvostelukappaleena
 Nemo Kustannukselta / Otava
Kirjavinkki


Oletko koskaan omistanut kirjaa,
jonka jokainen sivu on niin kaunis, että haluaisit ripustaa sen seinälle tauluksi?
Olen nähnyt paljon kauniita kirjoja, mutta tämän kaltaista kirjaa ei ole aiemmin tullut vastaan.
Rakastan vanhoja kasvitauluja sekä kasvikirjoja,
ja tämä kirja on täynnä toinen toistaan kauniimpia kasvitauluja,
kasvitietouden lisäksi.


Kirja on syksyllä suomeksi ilmestynyt 

Kasvikunta

jonka kuvituksesta vastaa Katie Scott,
ja tekstistä professori Kathy Willis,
Kewin Royal Botanic Gardensista.


Kirjan kannessa lukee myös Kasvimuseo,
ikään kuin pääsylipussa meille lukijoille. 
Ja kirjaa selaillessa tunteekin olevansa upeassa museossa,
jossa riittää ihmeteltävää.


Kirjan koko hämmästytti positiivisella tavalla.
Kuvissa se näytti aivan tavanomaisen kokoiselta,
mutta postipaketti olikin yllättävän suuri. 
Kirjan koko on 37,5 cm x 27,5 cm.
Mahtava koko tuo kuvituksen vielä enemmän oikeuksiinsa.


Kirja on ensisilmäyksellä upea taideteos,
vaikka sohvapöytäkirjaksi.
Tarkempi tutkiskelu avaa myös kasvien historiaa ja jopa kasvioppia
loistavasti.  Kirja on asiantuntemuksella kirjoitettu ja kuvitettu.
Siitä on hyötyä kaikille kasviharrastajille, -tutkijoille
ja vaikka koululaisille tietolähteenä.


Myöhemmin huomasin, että kirjan kuvituksesta on painettu myös kortteja.
Taitaa olla ihan pakko käydä nettiostoksilla,
jottaa voi ilahduttaa ystäviä tai käyttää näitä upeita kuvia kodin sisustuksessa.
Kortit löysin täältä.


Pidemmittä puheitta nautiskelkaa näistä kuvaväläyksistä!
En kyllä takaa, ettei pakottavaa tarvetta tämän ihanuuden hankintaan syntyisi...









Kivoja lukuhetkiä puutarhakirjojen parissa!
Eikö olekin mahtavaa,
kun puutarhaa voi harrastaa myös näin?
Kesällä kirjoja ei ehdi paljon lukemaan,
mutta talvi-iltoina on paras aika haaveilla, suunnitella
ja nautiskella kasvi- ja puutarhakirjoja lukien.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.