INSTAGRAM

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kotipuutarha-lehden bloggaajatapahtuma


Minulla oli ilo saada kutsu Kotipuutarha-lehden bloggaajatapahtumaan, 
jonka aiheena oli "Kotipuutarhuri ja vesi".
Saimme hyviä vinkkejä 
huleveden ja sadevesien hallintaan sekä hyödyntämiseen.
Aihe on tärkeä ja ajankohtainen varmasti kaikille.
Ainakin kaava-alueen tontit ovat niin rakennettuja ja monta kertaa hankaliin rinteisiin sijoitettuja, 
että huleveden hallinta tuottaa päänvaivaa sekä alan ammattilaisille että jokaiselle kotipuutarhurille.
Myös ilmaston vaihtelut ovat rajuja, 
vettä tulee välillä taivaan täydeltä 
ja toisaalta kuivat kaudet voivat olla myös todella haasteellisia.

Bloggaajatapahtuma järjestettiin iki-ihanassa Marketanpuistossa
sijaitsevassa Puutarhapalvelu Hannosen mökissä.
Terassilta näkyvä kosteikko/lampi on yksi keino hallita hulevesiä, 
sekä kaupungeissä että yksityispihoissa.
Vesi parantaa myös puutarhan pienilmastoa ja on koti monelle hyödylliselle pieneliölle.

Kotipuutarhalehden päätoimittaja Maija Stenman kertoi meille 
kotipihansa loistavasta kasteluvesien talteenotto ideasta.
Maijan pihan ideasta voi lukea seuraavasta Kotipuutarha-lehden numerosta 7/2016.
Tällaisia käytännön vinkkejä kaivataan. Ja parasta on, että ne ovat myös käytännössä testattuja.

 Jokaiseen puutarhankolkkaan löytyy myös oikeita kasveja.
Happamassa ja kosteassa maassa, aurinkoisella kasuvpaikalla (suossa) viihtyy ainakin lakka.
Puutarha Tahvosten taimivalikoimasta löytyy ´Nyby`-lakka, joka on itsepölytteinen.
Se on kotimaista luonnonkantaa ja menestyy vyöhykkeillä I-IV (VII).
Iloksemme saimme lahjaksi lakantaimet omaan puutarhaan.

Lotus Moon helmipensas
Exochorda x macrantha ´Bailmoon`

 Lakan taimien lisäksi saimme kuulla mielenkiintoista tietoa 
Tahvosten First Editions taimikokoelmasta.
Kiehtovana uutuutena saimme tutustua helmipensaaseen.
Helmipensas hurmaa helmimäisillä nupuillaan sekä valkoisella upealla kukinnallaan.
Helmipensaasta tulee noin metrin korkea ja se pärjäilee vyöhykkeillä I-II.

Hyvän asian ohessa, saimme nauttia myös todella herkullisesta salaattibuffetista sekä jälkkäristä.
Ja ennen kaikkea toisten puutarhabloggaajien hersyvästä seurasta. 
Saamme kiittää Kotipuutarhalehteä omalta osaltaan,
 meidän välisestä mahtavasta ja kannustavasta yhteishengestä.
Nämä heidän järjestämänsä bloggaajatapahtumat ovat tutustuttaneet meitä toisiimme 
ja antaneet mahdollisuuden myös rupatella ja vaihtaa ajatuksia.

Tunnelma oli lämminhenkinen, vaikka sää oli yllättävn kolea.

 Suklaa maistui ja puheen pulputusta sekä naurua riitti.

Mutta katsokaas tätä vakavuutta!
Kun mielenkiintoisesta asiasta on kysymys, keskittyminen on herkeämätöntä.

 Ruduksen Iia Suikka ja Jaani Turunen näyttävät, kuinka kotipuutarhuri voi rakentaa mahtavan tilanjakajan ja kasviseinän muottiharkoista.
Jokaisen kotipuutarhurin oma legoleikki. 
Helppo muokata omiin tarpeisiin sopivaksi sekä purkaa ja kasata uudelleen, 
jos mieli tai suunnitelmat muuttuu. Harkot ovat myös edullisia hinnaltaan.

 Kasveja voi istuttaa ulokkeisiin, tai laittaa ihan ruukuissa kasvamaan seinämään.
Vain mielikuvitus on rajana, väliin voi sijoittaa vaikka ikkunoita tai mitä ikinä keksiikään.

Ruduksen Jaani Turunen kertoi myös heidän ideoimistaan ratkaisuista hulevesiongelmiin.
Yksityispihoissakin kiveysten määrä on jatkuvassa kasvussa. 
Siksi materiaaleihin ja veden ohjaukseen kannattaa kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Suosittelen ammattilaisen apua kiveysten suunnitteluun.
Kunnolla suunniteltu ja toteutettu kiveys,
 maksaa itsensä monta kertaa takaisin, toimivuutensa vuoksi.
Läpäisevät kivimateriaalit ja läpäisevä alusrakenne ovat yksi ratkaisu hulevesien hallintaan.
Ruduksen sivuilta voit lukea lisää tietoa aiheesta.
Ruduksella on myös Pinterestissä oma taulu aiheesta; Hulevedet pihassa.

Oli myös kiva kuulla Tikkurilan uudesta Valtti Plus Terassiöljystä 


sinivaleunikko
Meconopsis betonicifolia



Bloggaajatapahtuman lisäksi Marketanpuistossa oli samaan aikaan Puutarhapäivät.
Tarjolla oli puutarha-aiheisia tuotteita ja kasveja.
Myös Marketanpuiston kasvivalikoima herättää aina ihastusta. 
Oman pihan suunnittelijalle ja rakentajalle se onkin oiva paikka nähdä kasveja 
ja puutarhan rakenteita livenä ja oikeassa koossa.

tuoksumatara
Galium odoratum
Tuoksumatara viihtyy kostealla ja varjoisella kasvupaikalla.


Xalan kastelukannuja ja ämpäreitä
 Design Anna P:n ihanalla osastolla.
Instagram: https://www.instagram.com/dsn_anna_p/

 sirovaleakileija
Semiaquilegia adoxoides

 Mahtava idea harsotelineeksi kasvimaalle,



 pallaksenpioni
Paeonia mollis


Kiitos kaikille järjestäjille ja ihanalle Bloggaajaystävä sakille
aivan ihanasta seurasta!
Inspiraatiota ja nauruterapiaa tuli taas tankattua arkeen. 

Mukavaa viikkoa ja tsemppiä kaikille opiskelijoille ja koululaisille viimeiseen viikkoon!
Sekä rauhallista mieltä juhlien järkkääjille.
Käykää välillä pihalla tuulettumassa, kun alkaa stressi hipoa pilviä. 
Tai oikeastaan vähän ennen sitä.

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Syreenin tuoksuista viikonloppua!

pihasyreeni
Syringa vulgaris
ライラック







Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

torstai 26. toukokuuta 2016

Omenankukkien aikaan

 Omenapuu
Malus
セイヨウリンゴ

Äiti oli tyyni ja onnellinen.
Hän unelmoi porkkanoista, retiiseistä ja perunoista, 
miten ne pyöristyivät ja kasvoivat lämmössä.
Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan,
niistä tuli meheviä ja voimakkaita, 
hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten 
raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta.
Niistä perhe saisi syötävää.
Kaikki tämä olisi tosin vasta ensi kesän onnea,
mutta ei se merkinnyt mitään.
Äidillä oli mistä uneksia.
Ja hänen kaikkein salaisin unelmansa oli omenapuu.
~Muumipappa ja meri~





sammalleimu
Phlox subulata
シバザクラ


 alppikärhö
Clematis alpina
クレマチス

Viime viikkoina on ollut todella kaunista.
Kasvi vuorollaan on puhjennut kukkaan.
Kirsikat ovat jo hiipuneet, omenankukat olivat parhaimmillaan alkuviikosta ja
syreenit ovat aloittaneet kukintansa.
Norjanangervot ovat jotenkin heikosti kukkineet tänä keväänä,
mutta idänvirpiangervot puolestaan ovat nuokkuneet kukkien painosta.
Tänään tuli kaivattu sade. Maa oli keltaisenaan siitepölystä.
Ja ilmakin raikastui helteen jälkeen. 
Nämä kuvat ovat eiliseltä pihakierrokselta.

koristekirsikka kevätsuudelma
Prunus ´Accolade`
サクラ

Kevätsuudelma kirsikkapuita ihailtiin Tukholman reissullamme.
Se olikin hyvä, 
nimittäin tänä keväänä kevätsuudelma-pensas ei ole jaksanut tehdä 
kuin muutaman kukan.
Mutta ehkä taas ensi vuonna uusin voimin...


Mukavaa torstai-iltaa!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Operaatio vuohenkello ja muita hoitotoimenpiteitä

*GreenCare yhteistyöpostaus

vuohenkello
Campanula rapunculoides
ハタザオギキョウ

Mikään kasvi ei ole hankala, kunhan se on oikeassa paikassa.
Valitettavasti esim. vuohenkellon paikka ei todellakaan ole etupihan kukkapenkissä.
Metsänreunassa ja niittymäisillä paikoilla se on parhaimmillaan, niinkuin yläkuvassa.

Nämä sisäänkäynnin kummallakin puolella sijaitsevat kukkapenkit 
istutin ensimmäisten istutusten joukossa, kesällä 2004.
Kasveiksi halusin vanhanajan perinneperennoja.
Koska sain kaikki kasvit ystäviltä ja sukulaisilta tähän penkkiin,
joukkoon pääsi myös vuohenkello.
Tykkäsin ja tykkään edelleenkin sinisestä. Ja tämä kellokukka sulatti sydämeni.
Mutta arvatkaapas, kuinka kävi jo muutaman vuoden kuluttua?
Vuohenkello valtasi koko kukkapenkin.
Olen poistanut sen tästä penkistä jo yli viisi vuotta sitten.
Mutta aina se vaan tulee esiin joka kevät. 
Kesällä saan sen pysymään pois kovalla kitkemisellä.

Tänä keväänä se ponnahti ilmoille elinvoimaisempana kuin koskaan.

Eikä ihme, sen juuret ovat kuin porkkanoita.
Ja ne sijaitsevat todella syvällä.

 Ryhdyin tänään tosi toimiin.
Tämä istutusalue ärsytti todella paljon ja joka päivä.
Kahdeksan kottikärryn jälkeen, tilanne näytti jo paremmalta.
Kaivoin vanhaa maata pois, niin syvältä kuin juuria tuli vastaan.

 Lisäsin ensin pohjalle taas hevosenlantaa.
Sen jälkeen kuusi säkkiä GreenCaren puutarhamultaa.
Ja päälle vielä kaksi säkillistä GroBiootti istutusmultaa.
 *Istutusmulta sisältää luonnonkompostia ja GroBiootti™ -hyötymikrobeja. 
Hyötymikrobit lisäävät juuriston kasvua ja parantavat kasvin juurtumista. 
Hyvinvoiva juuristo pystyy hyödyntämään paremmina kasvualustan ravinteet,
 jolloin kasvin kasvu ja elivoima lisääntyvät.
*Suora lainaus GreenCaren nettisivuilta


lehtoakileija
Aquilegia vulgaris 
オダマキ尋常性

Halusin pitää tämänkin istutuksen alkuperäisen näköisenä.
Siksi en tehnyt kasviuudistuksia.
Ennen varsinaista kaivuuta otin talteen lehtoakileija
ja valkotähkän (Liatris spicata ´Alba` リアトリス) taimet, vuohenkellojen seasta.
Sen sijaan tuoksukurjenpolven (Geranium macrorrhizum ´White Smell` フウロソウ) 
taimet heitin pois, 
koska minulla oli toisessa paikassa niitä jaettavaksi tähänkin paikkaan.
Lehtoakileijalle ja tuoksukurjenpolvelle tämä aika kesästä on huono jakamisajankohta.
Mutta nämä kasvit olivat hätää kärsimässä joka tapauksessa. 
Ehkä niillä on nyt paremmat selvitytymismahdollisuudet.

Kanttasin myös nurmikon reunan.
Haluaisin laittaa kaikkiin istutusalueisiin kiveykset nurmikon ja istutusten väliin.
Mutta meillä on niin paljon istutusten reunuksia, joten se homma on jäänyt.
Yritän pitää tämän reunan kanttauksella kurissa.

 Näillä helteillä kastelu on todella tärkeää.
Kastella kannattaa kerralla kunnolla ja pitää vaikka pari päivää sitten taukoa.
Näin juuret tunkeutuvat syvälle.

Tänä keväänä aikaa on mennyt todella paljon kaikenlaisiin hoitotoimenpiteisiin.
Osa hoidontarpeesta johtuu puutarhan iästä ja osa viime talven talvituhoista.
Onneksi talvituhot eivät kuitenkaan olleet niin pahat, kuin aluksi luulin.
Monet hortensiat, jouluruusut ja ruusut ovat jo osoittaneet elonmerkkejä.

Tarhakurtturuusu Ritausmassa (Rosa rugosa ´Ritausma`) oli todella paljon kuolleita versoja,
mutta leikkaamalla ja kasvualustan siistimisellä, se alkoi näyttää heti terveemmältä.

Ritausmaa kasvaa ihanan japaninkirsikan (Prunus serrulata ´Kanzan`桜 カンザン) alla.

Olen kauhuissani käynyt joka päivä katsomassa, veikö talvi kauniin puumme.
Japaninkirsikka on vartettu jonkin tavallisen kirsikan perusrunkoon.
Muutama lehti ilmestyi tällä viikolla, varttamiskohdan alapuolelle.
Suunnittelin jo tekeväni siitä ihan tavallisen kirsikan, jos se on muuten kuollut.
Mutta tänään näin kaksi lehteä japaninkirsikan oksissa.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten se toipuu.

Tänä keväänä ei ole kannattanut hötkyillä.
Olen itsekin ehtinyt julistaa monen kasvin kuolleeksi, 
ja yhtäkkiä ne puskevat versoa joko juuristostaan 
tai ovatkin muuten kaikissa voimissaan.
Onneksi en ole ehtinyt kaivamaan mitään ylös.
Muutama kasvi on vielä kysymysmerkki.
Mutta täytyy vielä antaa niille armonaikaa.

  kärperön kirsikka
Prunus cerasus
さくら 桜 

Onneksi keitaamme kirsikka pysyi hengissä 
ja on ilahduttanut meitä todella runsaalla kukinnallaan.
Nyt osa kukista on jo hieman ruskettumaan päin.
Kohta terassi täyttyy kauniista, valkoisista terälehdistä.
Sekin on hurmaavaa.

Tein tämän postauksen toisella silmällä jääkiekkoa katsellen.
Jääkiekko ei valtavasti kiinnosta,
 mutta täytyyhän vähän olla selvillä, miten Suomi pärjää.
Ja hyvinhän ne pojat pärjäsivät, vaikkei voittoa tullutkaan.

Voimia uuteen alkavaan viikkoon!
Ainakin kaunista säätä on tiedossa.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.