lauantai 30. maaliskuuta 2019

Lippuarvonta ja ohjelmavinkki Kevätmessuille

Yhteistyössä: GARDENA


Eilen alkoi tuntumaan oikeasti keväältä.
Meillä ensimmäiset lumikellot puhkesivat kukkaan,
linnut lauloivat
ja tuuli toi kevään tuoksun.
Myös yksi selvä keväänmerkki lähestyy,
nimittäin Kevätmessut Helsingissä ovat ensi viikolla.
Näille messuille on pakko päästä osallistumaan joka vuosi.
Uusimmat puutarhaideat ja puutarhaystävien tapaaminen 
saavat kevätfiiliksen kohoamaan korkealle.
Myös messujen ohjelma-anti on aina upean kattava. 
Olisikin mukava osallistua messuille useampana päiväna,
ja keskittyä rauhassa monipuoliseen ohjelmaan itse messuosastojen lisäksi.

Tänä vuonna ohjelmassa on yksi osuus, 
jota odotan innolla ja joka jännittääkin aikamoisesti.
Nimittäin lauantaina kerron Gardena :n ohjelmaosuudessa 
meidän kesävesisysteemistämme,
jonka rakensimme GARDENA-pihaputkisto :n avulla.
Jännityksen peittoaa kuitenkin innostus,
sillä olen edelleen niin tyytyväinen ja onnellinen puutarhatöitä ja 
pihasaunomista helpottavasta muutoksesta.

Tervetuloa kuuntelemaan lisää aiheesta
Kevätmessuille lauantaina 6.4. klo 12.30-13.00
Ideapuutarhan ohjelmalavalle!



Ilokseni GARDENA antoi myös 
5 messulippua arvottavaksi teille ihanille blogini lukijoille.
Messuliput lähetetään sähköpostitse voittajille tiistaina 2.4.,
joten ne ehtii hyvin perille ennen Kevätmessujen alkamista.


ARVONNAN SÄÄNNÖT
(Lue säännöt tarkkaan)

Voit osallistua arvontaan näin:
~ 1. arpa
Kommentoimalla kommenttikenttään,
mitä odotat Kevätmessuilta eniten tänä vuonna.
Myös anonyymit voivat osallistua arvontaan,
mutta jätä sähköpostiosoitteesi silloin kommenttiin.
Yhteystietoja käytetään ainoastaan voittajan tavoittamiseksi voiton toimittamista varten,
eikä näitä tietoja kerätä henkilörekisteriksi, eikä luovuteta kolmansille osapuolille.

~2. arpa
 Blogin Facebook- sivuilla voi lunastaa myös  yhden arvan.
Tykkää facebook sivustosta 
ja kommentoi osallistumisestasi tämän päivityksen kommentteihin.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

~3. arpa
Blogin Instagramissa voi lunastaa kolmannen arvan.
Seuraa Versoja Vaahteramäeltä -blogia instassa
ja kommentoi arvontakuvan alle,
osalllistumisestasi päivityksen kommentteihin.
Instagram ei ole osallisena arvonnassa.

~

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 31.3.2019 klo 24 saakka.
Arvon voittajat maanantaina 1.4.2019.

Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja
voittajat (5 henkilöä)  julkaistaan myös täällä blogissa.
Olkaa kuulolla maanantai-iltana, 
jotta saamme toimitettua liput mahdollisimman nopeasti voittajille.

Onnea arvontaan!

Löydät GARDENAn Kevätmessuilta osastolta 6d48.
Täällä voit tutustua koko Kevätmessujen ohjelmaan.
Ja täällä voit jo etukäteen hieman tutustua kesävesijärjestelmäämme,
jos viime kesäinen postaus on mennyt sinulta sivu suun . ;)

Mutta nyt aurinkoista ja keväistä viikonloppua!
Minä alan nyt fiilistelemaan kevätkukkien parissa. 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 

facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Messuilta odotan uusia ideoita alati muuttuvaan puutarhaani ja tulipa mieleen viime keväiset messumatkat �� t.melkein naapuri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilta löytyy aina jotain kivaa ideaa omaan puutarhaan. Ja tuo alati muuttuva puutarha kuulostaa oikein tutulle. Vaikka suuremmat linjat pysyisivät, aina sitä keksii jotain pieniä muutoksia ja parannuksia. Tai mielikin saattaa muuttua ja sen myötä puutarhassakin käy myllerryksiä.
      Ja muistan lämmöllä viime vuotisia messumatkoja. Ne sujahtivat niin nopeasti, kun oli ihana höpötyskaveri. <3
      Onnea arvontaan Satu!

      Poista
  2. Toivon saavani messuilta ideoita puutarhaamme joka kaipaisi kiireesti jonkinlaista uudistumista.
    kayttaja567@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilta tarttuu varmasti jotain kivoja ideoita omaan puutarhaan.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Odotan valmiita puutarhasuunnitelmia. :) hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamessuilla löytyy varmasti jotain kivoja valmiita ideoita, joita voi hyödyntää ainakin hieman mukaillen omaankin puutarhaan.
      Onnea arvontaan Hippo hiiri! <3

      Poista
  4. Kaikki luovat ratkaisut yhdistää kasvimaa, puutarha ja arki pihalla kiinnostaa. Kierrätyksestä vielä bonuspisteitä ;) hootee69@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaikki kiinnostavat minuakin! Luulen, että messuilta löytyy juuri näihin aiheisiin sopivia ideoita.
      Onnea arvontaan Heli! <3

      Poista
  5. Mukavia messupäiviä! En osallistu tällä kertaa arvontaan, kun aikatauluni ei nyt passaa messujen kanssa yksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! <3
      Aina ei tosiaan aikataulut käy ihan yksiin näiden kaikkien kivojen puutarhamessujen ja -menojen kanssa. Onneksi blogeista löytyy yleensä aina parhaat palat ja pääse kuvien kautta katsastamaan messujen antia.

      Poista
  6. Kevätmessuilta saisi paljon uusia ideoita puutarhaan. Kiinnostaisi mennä!:) petra91@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilta palaa aina kotiin pää pursuten intoa ja idoita! Se on ihanaa.
      Onnea arvontaan Petra! <3

      Poista
  7. Olen odottanut Kevätmessuja taas kuin kuuta nousevaa ja onneksi ne ovat kohta ovella! Sormet syyhyää jo, että pääsisi hipelöimään ihania uutuuksia, tekemään messulöytöjä, kuuntelemaan luentoja ja tietysti nauttimaan vatsan täyttävistä antimista. <3 mesiveloni@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noita asioita minäkin odotan messuilta. Kevätmessut ovat vuosittainen etappi ja lähtölaukaus keväälle. Minäkin odotan joka vuosi messuille pääsyä.
      Onnea arvontaan mesiveloni! <3

      Poista
  8. Nyt kokeilen onneani ja mitä kaikkea voisin messuilta löytää, ehkä uutta virtaa melko uuvuttavan talven jälkeen?
    Jokin upea crinumin sipuli tai matala ruukkuun sopiva uusi lajike daaliasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti messuilta löytyy jotain virkistävää ja kivaa. :) Minäkin haaveilen jostain kauniista, uudesta daalialajikkeesta.
      Onnea arvontaan Molley! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!